Lueskelin ensin huvittuneena, sitten melkein järkyttyneenä erästä nettikeskustelua aiheesta lasten synttärijuhlat ja keitä sinne tulee kutsua. Aloittaja kyseli, pitäisikö lapsen kutsua juhliinsa koko tarha-/esikoulu-/kouluryhmänsä, vai voiko kutsua vain osan. Minä tietenkin päässäni mietin, että hittolainen kai se päivänsankari saa juhliinsa kutsua kenet haluaa. Tosin vanhempiensa päättämän määrän vieraita yleensä, mutta muuten aikalailla oman valinnan mukaan ja sitten vain hyväksyttää lista päättävällä elimellä eli huoltajilla.
VÄÄRIN. Koska nykyajan lapsille voi tulla paha mieli ja joku voi kokea syrjintää tai ikäviä fiiliksiä, on kuulemma monen koulun ja kerhon ja tarhan taholta tullut "määräys", että lapsen on kutsuttava joko koko ryhmä tai sitten kaikki tytöt tai kaikki pojat, mutta ei voi kutsua vain osaa. Mitä vattua, entä jos se Pirjoliisa ja Annahenrietta ihan oikeasti eivät ole kavereita, tai entä jos se Marjaterttu ei halua kutsua juhliinsa kuin ne kaksi bestistään samalta luokalta? Vielä suurempi entä jos on se, että ENTÄ JOS ÄITI EI HALUA KESTITÄ KOKO RYHMÄÄ?
Minulla on vielä hyvä tovi ennen kuin joudun oikeasti miettimään näitä lastenkutsu-asioita, mutta voin vannoa, etten aio kutsua kotiini koko tarhaa. Tai edes sitä yhtä ryhmää tai luokkaa. Jollei se sitten satu olemaan kokoa 4 lasta plus ope, mutta eipä nykypäivänä ole pelkoa sellaisen olemassaolosta, kiitos resurssipulan ja säästöjen. (jollei se sitten olisi joku hyvin erityistarpeisten lasten ryhmä, missä tapauksessa se 4 lastakin saattaisi olla ihan liikaa. Eikä millään pahalla ketään kohtaan.)
Minusta tuli suht täyspäinen, vaikken päässyt kaikkien synttärikemuihin. En edes muista kärsineeni asiasta suuremmin, ainakaan pysyä traumoja ei ole jäänyt. Kyllä pienikin lapsi jo ymmärtää, että kaikki eivät voi olla kaikissa juhlissa eikä kaikki ole kaikkien kavereita. Mielipahaltakaan ei aina voi säästyä. That's life, baby. Minä alan tosissani ymmärtää, mistä johtuvat nämä uutiset lapsista, joille kaikki elämässä on pureskeltu ja siloiteltu valmiiksi, ja jotka sitten nuoruusiässä tai nuorina aikuisina hajoavat palasiksi, koska eivät olekaan oppineet käsittelemään mitään pettymyksen tunteita.
Joku viisas sanoi minulle äidiksi tultuani, että vanhempien tehtävä on tuottaa lapselle pettymyksiä. Ihmettelin silloin, että mitä ihmettä, mutta nyt uutisia lueskeltuani ampumisista ym. alan ymmärtää pointin. Jos on oppinut vanhempien kanssa käsittelemään pettymyksen, ei hajoa palasiksi aikuisena ja tee toisille pahaa.
VastaaPoistaOli kyllä viisaasti sanottu, vanhempien varmasti tärkeimpiä tehtäviä on tuottaa lapselle pettymyksiä ja sitä kautta opettaa, miten niitä käsitellään. Koska yksikään ei selviä elämästä ilman pettymyksiä, varmasti jo muutaman vuoden ikäinen lapsi kokee lukuisia pettymyksiä vaikkapa jo viikossa.
PoistaTajusin vasta tänään, et sullakin on blogi. Nyt luen nää kaikki kerral läpi :D Hyviä tekstejä ja oon niin samaa mieltä kaikesta! :D
VastaaPoistaNo siinä on hetkeksi tekemistä, jos luet kaikki kerralla läpi :D
Poista