perjantai 24. elokuuta 2012

Alan keski-ikäistyä

Tai siltä tietyt nykyiset ruutinit ja toimintamallit ja ajattelu tuntuvat. Voisi kai puhua oikeammin aikuistumisesta? Olen alkanut arvostaa asioita, joiden merkitys oli vähintäänkin minimaalinen vielä vuosi tai pari takaperin. Innostun joistain arkisista (tylsistä) asioista siinä määrin, että itseänikin joskus huvittaa. Tästä esimerkkinä mm. Vapaa valinnan tarjouslehtinen silloin, kun huomaan siellä tarjouksessa olevan juuri niitä juttuja joille on tarvetta. Enkä puhu edes mistään vaatteista tai muusta joka jopa voisi olla ihan siistiäkin, vaan lähinnä vessapaperista ja tiskiaineesta. Voi miten pienen ihmisen mieltä voikin lämmittää niin paljon ne säästetyt pari euroa! (jep, pienestä saa riemua revittyä)

Olen myös taas alkanut potea huonoa omatuntoa valinnoistani kuluttamisen yms. suhteen. Kyllä, käytän toistaiseksi kertakäyttövaippoja lapsellani. Olen ollut laiska. Myös mukavuudenhaluinen. Näen mielessäni vaippapinon, joka päivä päivältä kohoaa yhä korkeammalle kaatopaikalla. Pitäisi nyt ryhdistäytyä ja vähintäänkin hetkeksi perehtyä kestojen ihmeelliseen maailmaan ja kokeilla mikä meillä toimisi. Sen verran tosin jo tiedän, että kokonaan tuskin siirrytään kestovaippoihin, mutta varsinkin näin kotioloissa olisi hyvin aikaa ja energiaa niiden kanssa elämiseen. Sen verran voin sentään puolustautua, että sentään lähes kaikki muu materia lapseen liittyen on ostettu/saatu käytettynä. Tähän tosin on syynä myös raha, koska en vain käsitä miten joku haluaa maksaa vaunuista satoja euroja tai yhdestä bodysta monta kymppiä. Meikäläinen saa muksulle jätesäkillisen vaatetta, jos kouraan isketään 25e ja päästetään tonkimaan kirppiksiä. (allekirjoittaneella ei myöskään olisi rahaa tuollaisiin satojen eurojen hankintoihin, myönnettäköön sekin)

Hetkittäin stressini valinnoista on jo järjetöntä ja tekopyhää jopa. Tarkoitan sitä, että ensin voin ilman tunnontuskia ostaa jotain isompaa miettimättä sen tarkemmin miten tuote on valmistettu, kenelle rahat menevät ja voisinko mahdollisesti saada sen vaikka käytettynä. Seuraavana päivänä seison ahdistuneena kahvihyllyn edessä miettimässä, onko parempi ostaa luomua, reilua kauppaa vai jotain muuta mikä ei riistä ketään eikä mitään. Haluanko pelastaa alipalkatut työntekijät/viljelijät, vai luonnon? Eikä tämä ollut keksitty tilanne, kerran varmaan 10 minuuttia seisoin ahdistuneena tuijottamassa ja hypistelemässä kahvipaketteja, tajuten järjettömyyteni, mutta voimatta karistaa typerää ahdistusta aivoistani pois. Ja jos kiinnostaa mihin päädyin, niin ostin reilua kauppaa. Muistaakseni.

Muitta mutinoitta takaisin kylmän aamukahvin pariin. Adios.

tiistai 21. elokuuta 2012

Syksyn tuntua

Koululaiset ovat palanneet opintielle, opiskelijat valloittavat yökerhoja bileillään ja viimeiset kesälomalaisetkin alkavat palailla arkeen. Tänään tuoksui ensimmäistä kertaa syksyltä. Rakastan näitä päiviä pojan kanssa, heräämistä pirteään öhinään tai uniseen kitinään, aikatauluttomia kävelylenkkejä ja vierekkäin nukuttuja öitä ja päiväunia. Tunnen jopa jonkinlaista haikeutta seuratessani pojan kasvua, nämä päivät kuluvat ihan liian nopeaan, voisin vain maata tuijottamassa tuota pientä ihmettä ikuisuuksiin asti.

Ettei kukaan saisi liian ruusuista kuvaa päivistämme, niin kyllä niihin ahdistustakin mahtuu. Suurta (ja turhamaista) sellaista koin tänään etsiessäni itselleni housuja. Poistuneet raskauskilot ja 9 kuukauden odotusaika ovat luonnollisesti muokanneet kroppaani, ja sovituskopissa se iski aika kipeällä tavalla tietoisuuteeni. Kauan kadoksissa ollut itseinhoni hyökkäsi niskaan oikein urakalla, ääni päässä ilkkui läski-laulujaan ja teki mieli repiä kroppa kappaleiksi. Takapuoli roikkuu ja vatsassa on löysää. Ei sillä, että siinä sinällään olisi mitään ihmeellistä kun synnytyksestäkin on vasta muutama viikko, mutta totuuden kohtaaminen sovituskopin armottomissa valoissa ei ollut  mieluisa. Karistin onneksi nuo ajatukseni päästäni, päätin jättää vaatteiden etsimisen myöhempään ja kipitin kotiin köllimään pojan kanssa.

Ihanan tylsä ja tavallinen elämäni. Kissa ja lapsi nukkuvat sängyllä ja minä hörpin kahvia. Tilasin uudet kumisaappaat puhki kulutettujen tilalle, nyt voi syksy sateineen tulla.

perjantai 10. elokuuta 2012

Lisäys edelliseen, asioita yksin odottaneen / yksinhuoltajan näkökulmasta

Koska tänne blogiin melko usein näyttää joku löytävän tiensä googlen kautta yksin odottamisesta tai vauvan kanssa yksin olemisesta tietoa hakiessaan, niin jaan sen vuoksi keräämääni tietoa ja oivalluksia siltäkin saralta. Ja hei, minulta saa myös kysyä, jos joku (ihan vaikka joku anonyymikin) pohtii jotain minkä olettaa minun tietävän tai käyneen itse läpi tässä odotuksen ja nyt vauva-arjen aikana. Mutta asiaan, tässä juttuja joita itse pohdin ennen/jälkeen synnytystä, ja jotka sitten selvisivät:

-Isyyden selvitys, minun tapauksessani isyyden selvittämättä jättäminen. Ensinnäkin, ainakin täällä lastenvalvojalta tulee automaattisesti kutsu saapua paikalle isyyden selvittämistä varten melko pian lapsen syntymän jälkeen. Eli itse ei tarvitse alkaa soitella mihinkään tms.
Minä stressasin hirveästi sitä, saanko niskaani ryöpyn kysymyksiä ja syyllistämistä, kun en isyyttä halua selvitettävän. Lopputulos: kerroin kantani asiaan, ja asia oli sillä selvä. Nimi alle paperiin jolla vahvistetaan se, etten isyyttä halua selvitettävän, ja olin valmis lähtemään kotiin. Toki lastenvalvoja käy läpi faktat siitä mihin isyyden selvitys / selvittämättä jättäminen vaikuttaa (elatus, perimisasiat etc), mutta se on ihan ruutiini joka niiden pitää siellä kertoa. Voin milloin tahansa myös muuttaa mieleni ja vaatia isyyden selvittämistä, myös lapsen isällä on oikeus milloin tahansa niin halutessaan ilmoittaa olevansa lapsen isä, jolloin lastenvalvoja aloittaisi  selvityksen. Äiti ei siis voi estää miestä tunnustamasta isyyttään. Niin ja tämän jälkeen voi kelalta hakea elatustukea lapselle, näppärä netissä täytettävä hakemus. Muutama hassu klikkaus (siellä mm. kysyttiin onko lapsella tuloja:D näin pienen vauvan äitinä tuo herätti hilpeyttä minussa) ja asia on selvä.

-Harva hoitohenkilökunnan edustaja tai kukaan muukaan arvostelee yksin odottavaa/yksinhuoltajaa, vaikka tätäkin stressasin etukäteen. Tuntui vaikealta sanoa ensimmäistä kertoo neuvolassa, että lapsen isä ei enää olekaan mukana odotuksessa tai elämässäni muutenkaan. Yksi neuvolan terveydenhoitaja jopa ihan suoraan sanoi, että olen hänen mielestään tehnyt hyvän päätöksen, jos elo lapsen isän kanssa ei toiminut, varsinkin kun lapsen isän käsitys mm. alkoholin käytöstä oli ihan jotain muuta kuin mikä perheelliselle sopii. Kertoi nähneensä ihan liikaa naisia jotka jäävät huonoihin parisuhteisiin vain lapsen takia, ja se ei pidemmän päälle ole kenenkään etu.

-Vauva-arki yksin ei ole kovin rankkaa, ainakaan vielä ei ole ollut. Tätä aihetta olen vähän sivunnutkin jossain tekstissä jo, mutta ainut selvä ero on se, että arjen pyöritys vaatii ehkä hieman enemmän hetkellistä tehokkuutta. Ei voi jäädä tyhjänpanttina hengaamaan vauvan nukkuessa, jos on jotain pakollisia hommia hoidettavana. Kotihommat kannattaa hoitaa kerralla ja tehokkaasti loppuun niin omaakin aikaa jää ihan riittävästi. Minun vinkkini: Hoida tiskit heti kun vähänkin tiskiä tulee, niin tiskivuori ei kasva suureksi eikä vaadi kerralla pitkää aikaa. Näin ollen vauvan nukkuessa koko aikasi ei mene esim. tiskaamiseen, vaan ne muutamat astiat hoituvat hetkessä ja sen jälkeen voi hyvällä omallatunnolla istua vaikka koneella. Sama pätee muihinkin kotitöihin.

-Kerro ystävillesi/perheellesi/muule tukiverkostolle missä oikeasti tarvitset tai et tarvitse apua. Kukaan ei osaa lukea ajatuksiasi, eikä voi tietää haluatko esimerkiksi olla rauhassa yksin kotona vai kaipaatko seuraa. Minun piti ainakin sairaalasta kotiutumisen jälkeen aika suoraan sanoa joillekin, että ei ole auttamista hengata täällä luonani "auttamassa" minua, jos sillä hetkellä kaipaisin vain unta ja rauhaa. Jouduin jopa melkein heittämään mm. mummoni ulos, koska hän ei ymmärtänyt hienovaraisista tai edes suorista vihjauksistani, että minä tahdon nukkumaan ja hänen olisi aika poistua. Jos joku pahoittaa mielensä, se on hänen ongelmansa, ihan oikeasti.

Ja vaikka tämä kuulostaa vähän urpolta ehkä, niin kannattaa osallistua johonkin yksin odottaville/yksinhuoltajille suunnattuun toimintaan tms jos omalla paikkakunnalla on sellaista. Kävin itse muutaman kuukauden sellaisessa yksin odottaville suunnatussa ryhmässä, jonka idea oli ihan vain se, että kokoonnutaan kerran viikossa ja keskustellaan milloin mistäkin mikä nousee esille, ei aina kaikki edes liittynyt suoraan siihen odotukseen. Muutamilla kerroilla paikalla oli ns. ulkopuolisia vierailijoita "luennoimassa" meitä kiinnostavista asioista, mm. kelan tukiasioista, juridisista asioista (isyyden tunnustaminen/tunnustamatta jättäminen ja sen vaikutukset esim. vanhempien tapaamisoikeuksiin tai elatukseen yms), kätilö kävi vastailemassa synnytykseen liittyvistä asioista ja kaikkea sellaista.

Minulla oli alunperin ihan hirveitä ennakkoluuloja tuota ryhmää kohtaan, kuvittelin sen olevan täynnä jotain super ongelmaisia tulevia teiniäitejä tms (yhtään teiniäiteyttä väheksymättä, älkää käsittäkö väärin), mutta väärässä olin. Oli suorastaan TAIVAALLISTA päästä ensimmäistä kertaa siellä purkamaan kaikkia ajatuksia ja kysymyksiä, koska kaikki muutkin olivat miettineet hyvin samankaltaisia asioita, vaikka alunperin luulin olevani tyyliin ainut itsekäs paskamutsi, joka aikoo olla vaatimatta isyyden selvittämistä ja näin ollen vähintääkin aiheuttaa lapselle jättimäiset traumat isättömyytensä takia. No, en sitten ollutkaan ainut joka näitä asioita oli pohtinut.

Apua, taas eksyn aiheesta ja lörpöttelen tällaisia romaanin mittaisia postauksia. Olisi vaan niin paljon kaikkea sellaista kerrottavaa, mitä itse olisin odotusaikana kuulla joltain samassa tilanteessa olleelta.







sunnuntai 5. elokuuta 2012

Asioita jotka olen oppinut/selvittänyt/todennut viimeisen 9 kuukauden aikana

-Nännilävistykset ja imetys -> ei estä imetystä. Lävistykset siis toki poistin jo aikoja sitten raskauden alussa, mutta hyvin näyttää pelittävän lävistetyt tissitkin. En tosin tiedä mikä toimintavalmius niillä olisi jollei niitä koskaan olisi lävistetty, mutta liekö sillä väliä, kun toimii erinomaisesti nytkin.

-Kaikki hypetys siitä mitä vauva tarvitsee EHDOTTOMASTI on suurimmaksi osaksi turhaa. Vauva tarvitsee ravintoa (tissit, jos mahd.), vaatetta ja vaipat. Mahdollisesti kulkuvälineen jossa saa kätevästi kuljetettua paikasta A paikkaan B ja C. Älkää hyvät ihmiset lukeko niitä vauvantarvikkeiden tuoteselostuksia joissa kerrotaan, miten VAIN tämä tavara tai tuote on tarpeeksi ergonominen/anatomisesti muotoiltu/selkää tukeva/tarpeeksi ravitseva/iholle paras jne jne jne. Sitä sekoaa! Luottakaa maalaisjärkeen ja säästäkää rahanne oikeasti tarpeellisiin juttuihin. (koska nuo tuotteet poikkeuksetta maksavat maltaita) Nyrkkisääntönä voisi pitää sitä, että jos et tiennyt tarvitsevasi jotain erikoiselta kuulostavaa juttua, todennäköisesti et sitä tarvitse.

-Yksin oleminen vauvan kanssa ei ole mitenkään ylitsepääsemättömän rankkaa. Pitää osata priorisoida joitain asioita, eli kun lapsi nukahtaa ja tekemistä olisi paljon ja syödäkin pitäisi, täytyy asiat laittaa tärkeysjärjestykseen ja toimia tehokkaasti. Voileivät ensimmäisenä valmiiksi (jos huuto yllättääkin, voi niitä syödä yhdellä kädellä samalla kun lohduttaa huutavaa lapsukaista), tiskit likoamaan ja pyykkikone päälle. Melkein kaikki muu paitsi oma syöminen voi odottaa huomiseen, siitä on hyvä lähteä.

-Ei-suomalaistaustaiset miehet ovat kohteliaimpia/huomaavaisimpia raskaana olevia ja vaunujen kanssa liikkuvia kohtaan. (siis maahanmuuttajat yms) Ovet avataan ja istumapaikka vapautuu heti. Suomalainen nainen on julmin, ovet vaan lävähtelevät päin naamaa ja tuhistaan vihaisena kun olen "tiellä" vaunujen kanssa.

-TV:stä tulee uskomattoman paljon paskaa. Ei liene yllätys kenellekään, mutten tajunnut sitä ennen näitä imetyshetkiä jotka sopivat hyvin tv:n tuijotteluun. Tv taitaa jatkossakin siis pysyä meillä suljettuna.


(tästä muuten näyttää nyt väliaikaisesti muodostuvan aika vauvatäyteinen blogi, koettakaa kestää, palaan muihinkin aiheisiin taas kun arki alkaa rytmittyä muutenkin kuin tissi-vaippa-tissi-unet-tissi-vaippa -muottiin)

lauantai 4. elokuuta 2012

Aika rientää!

Päivät taas vilahtelevat ohi ja minä ihmettelen joka päivä yhtä ihastuksissani tuota lapsukaista. Olemme viettäneet aikalailla kotielämää vain, kauppareissuja ja äidin luona vietettyjä paria päivää lukuunottamatta.  Aivoni ovat jotenkin ihan höttöä, varsinaista väsymystä en tunne, mutta tiedän sen piilevän jossain tuolla taustalla (kiitos lapsen joka nukkuu 2 tunnin pätkiä yölläkin). Kaikki rullailee kuitenkin paremmin kuin olisin osannut kuvitellakaan, tuo pikkujätkä vain sujahti osaksi elämää ihan kuin olisi aina niin ollut.

Hyviä juttuja viime aikoina:

-Olen taas saanut kroppani takaisin. Rakastan tätä tunnetta, lähes kaikki kilot kadonneet ja voin taas olla ja tehdä juttuja miettimättä pystynkö siihen vatsan tms. takia. Mahdun myös useampiin vaatteisiin kuin kaksiin housuihin ja pariin toppiin! En nähkääs paljon jaksanut äitiyvaatteisiin panostaa.
-Minulla on ihan riittävästi rahaa, vaikka etukäteen raha-asioita stressasinkin. Ei tässä ehdi kuluttaa turhia edes, järkeviä hankintoja lähinnä.
-Kissa ei ole yrittänyt syödä vauvaa, se enimmäkseen pelkää sitä.
-Osasin mennä bussiin vaunujen kanssa ja jopa poistua sieltä! Jostain syystä stressasin tätä asiaa, ajattelin, että varmaan jään jotenkin jumiin jos bussi ei aja tarpeeksi lähelle kadun reunaa, tai jos bussi on sellainen korkeampi malli ja en saa yksin vaunuja nostettua sisään tms. (ja koska olen skeptinen ja pessimistinen ihmisyksilö, en jaksa uskoa että kanssamatkustajat rientäisivät apuun jos jäisinkin jotenkin jumiin ovelle)

Ei niin hyviä juttuja:

-Poden infernaalista huonoa omatuntoa siitä, etten pysty/jaksa tällä hetkellä siivota niin usein kuin aikaisemmin olen tottunut. Neuroottinen "matot ulos ainakin kerran viikossa, imurointi ja lattian pesu kahdesti" siivousminäni kärsii nykytilanteesta, mutta ajattelin toistaiseksi antaa sen kärsiä ja keskittyä vain olemaan ja nauttimaan. Hieman hankalaa hetkittäin, mutta vaikeimpina hetkinä yksinkertaisesti käännän katseeni pois mahdollisista roskista lattialla ja kömmin vauvan viereen sängylle hengaamaan.
-Lantionpohjalihakseni ovat ihan mäsänä, kiitos synnytyksen. Pitää tosissaan välillä miettiä, voiko aivastaa jos on rakko täynnä ja vessaan ei pääse sillä hetkellä. Ärsyttävää ja jotenkin noloa, mä kun luulin että nää "ei voi nauraa jos pissattaa tai pissaan housuuni" -jutut olis jäänet vain raskausaikaan. Nooh, treeniä treeniä!
-Ulkona on synkän näköistä ja minä tahtoisin lähteä ulos. Onneksi on sadetakki ja sadesuoja vaunuihin.