Päivät taas vilahtelevat ohi ja minä ihmettelen joka päivä yhtä ihastuksissani tuota lapsukaista. Olemme viettäneet aikalailla kotielämää vain, kauppareissuja ja äidin luona vietettyjä paria päivää lukuunottamatta. Aivoni ovat jotenkin ihan höttöä, varsinaista väsymystä en tunne, mutta tiedän sen piilevän jossain tuolla taustalla (kiitos lapsen joka nukkuu 2 tunnin pätkiä yölläkin). Kaikki rullailee kuitenkin paremmin kuin olisin osannut kuvitellakaan, tuo pikkujätkä vain sujahti osaksi elämää ihan kuin olisi aina niin ollut.
Hyviä juttuja viime aikoina:
-Olen taas saanut kroppani takaisin. Rakastan tätä tunnetta, lähes kaikki kilot kadonneet ja voin taas olla ja tehdä juttuja miettimättä pystynkö siihen vatsan tms. takia. Mahdun myös useampiin vaatteisiin kuin kaksiin housuihin ja pariin toppiin! En nähkääs paljon jaksanut äitiyvaatteisiin panostaa.
-Minulla on ihan riittävästi rahaa, vaikka etukäteen raha-asioita stressasinkin. Ei tässä ehdi kuluttaa turhia edes, järkeviä hankintoja lähinnä.
-Kissa ei ole yrittänyt syödä vauvaa, se enimmäkseen pelkää sitä.
-Osasin mennä bussiin vaunujen kanssa ja jopa poistua sieltä! Jostain syystä stressasin tätä asiaa, ajattelin, että varmaan jään jotenkin jumiin jos bussi ei aja tarpeeksi lähelle kadun reunaa, tai jos bussi on sellainen korkeampi malli ja en saa yksin vaunuja nostettua sisään tms. (ja koska olen skeptinen ja pessimistinen ihmisyksilö, en jaksa uskoa että kanssamatkustajat rientäisivät apuun jos jäisinkin jotenkin jumiin ovelle)
Ei niin hyviä juttuja:
-Poden infernaalista huonoa omatuntoa siitä, etten pysty/jaksa tällä hetkellä siivota niin usein kuin aikaisemmin olen tottunut. Neuroottinen "matot ulos ainakin kerran viikossa, imurointi ja lattian pesu kahdesti" siivousminäni kärsii nykytilanteesta, mutta ajattelin toistaiseksi antaa sen kärsiä ja keskittyä vain olemaan ja nauttimaan. Hieman hankalaa hetkittäin, mutta vaikeimpina hetkinä yksinkertaisesti käännän katseeni pois mahdollisista roskista lattialla ja kömmin vauvan viereen sängylle hengaamaan.
-Lantionpohjalihakseni ovat ihan mäsänä, kiitos synnytyksen. Pitää tosissaan välillä miettiä, voiko aivastaa jos on rakko täynnä ja vessaan ei pääse sillä hetkellä. Ärsyttävää ja jotenkin noloa, mä kun luulin että nää "ei voi nauraa jos pissattaa tai pissaan housuuni" -jutut olis jäänet vain raskausaikaan. Nooh, treeniä treeniä!
-Ulkona on synkän näköistä ja minä tahtoisin lähteä ulos. Onneksi on sadetakki ja sadesuoja vaunuihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti