Koska tänne blogiin melko usein näyttää joku löytävän tiensä googlen kautta yksin odottamisesta tai vauvan kanssa yksin olemisesta tietoa hakiessaan, niin jaan sen vuoksi keräämääni tietoa ja oivalluksia siltäkin saralta. Ja hei, minulta saa myös kysyä, jos joku (ihan vaikka joku anonyymikin) pohtii jotain minkä olettaa minun tietävän tai käyneen itse läpi tässä odotuksen ja nyt vauva-arjen aikana. Mutta asiaan, tässä juttuja joita itse pohdin ennen/jälkeen synnytystä, ja jotka sitten selvisivät:
-Isyyden selvitys, minun tapauksessani isyyden selvittämättä jättäminen. Ensinnäkin, ainakin täällä lastenvalvojalta tulee automaattisesti kutsu saapua paikalle isyyden selvittämistä varten melko pian lapsen syntymän jälkeen. Eli itse ei tarvitse alkaa soitella mihinkään tms.
Minä stressasin hirveästi sitä, saanko niskaani ryöpyn kysymyksiä ja syyllistämistä, kun en isyyttä halua selvitettävän. Lopputulos: kerroin kantani asiaan, ja asia oli sillä selvä. Nimi alle paperiin jolla vahvistetaan se, etten isyyttä halua selvitettävän, ja olin valmis lähtemään kotiin. Toki lastenvalvoja käy läpi faktat siitä mihin isyyden selvitys / selvittämättä jättäminen vaikuttaa (elatus, perimisasiat etc), mutta se on ihan ruutiini joka niiden pitää siellä kertoa. Voin milloin tahansa myös muuttaa mieleni ja vaatia isyyden selvittämistä, myös lapsen isällä on oikeus milloin tahansa niin halutessaan ilmoittaa olevansa lapsen isä, jolloin lastenvalvoja aloittaisi selvityksen. Äiti ei siis voi estää miestä tunnustamasta isyyttään. Niin ja tämän jälkeen voi kelalta hakea elatustukea lapselle, näppärä netissä täytettävä hakemus. Muutama hassu klikkaus (siellä mm. kysyttiin onko lapsella tuloja:D näin pienen vauvan äitinä tuo herätti hilpeyttä minussa) ja asia on selvä.
-Harva hoitohenkilökunnan edustaja tai kukaan muukaan arvostelee yksin odottavaa/yksinhuoltajaa, vaikka tätäkin stressasin etukäteen. Tuntui vaikealta sanoa ensimmäistä kertoo neuvolassa, että lapsen isä ei enää olekaan mukana odotuksessa tai elämässäni muutenkaan. Yksi neuvolan terveydenhoitaja jopa ihan suoraan sanoi, että olen hänen mielestään tehnyt hyvän päätöksen, jos elo lapsen isän kanssa ei toiminut, varsinkin kun lapsen isän käsitys mm. alkoholin käytöstä oli ihan jotain muuta kuin mikä perheelliselle sopii. Kertoi nähneensä ihan liikaa naisia jotka jäävät huonoihin parisuhteisiin vain lapsen takia, ja se ei pidemmän päälle ole kenenkään etu.
-Vauva-arki yksin ei ole kovin rankkaa, ainakaan vielä ei ole ollut. Tätä aihetta olen vähän sivunnutkin jossain tekstissä jo, mutta ainut selvä ero on se, että arjen pyöritys vaatii ehkä hieman enemmän hetkellistä tehokkuutta. Ei voi jäädä tyhjänpanttina hengaamaan vauvan nukkuessa, jos on jotain pakollisia hommia hoidettavana. Kotihommat kannattaa hoitaa kerralla ja tehokkaasti loppuun niin omaakin aikaa jää ihan riittävästi. Minun vinkkini: Hoida tiskit heti kun vähänkin tiskiä tulee, niin tiskivuori ei kasva suureksi eikä vaadi kerralla pitkää aikaa. Näin ollen vauvan nukkuessa koko aikasi ei mene esim. tiskaamiseen, vaan ne muutamat astiat hoituvat hetkessä ja sen jälkeen voi hyvällä omallatunnolla istua vaikka koneella. Sama pätee muihinkin kotitöihin.
-Kerro ystävillesi/perheellesi/muule tukiverkostolle missä oikeasti tarvitset tai et tarvitse apua. Kukaan ei osaa lukea ajatuksiasi, eikä voi tietää haluatko esimerkiksi olla rauhassa yksin kotona vai kaipaatko seuraa. Minun piti ainakin sairaalasta kotiutumisen jälkeen aika suoraan sanoa joillekin, että ei ole auttamista hengata täällä luonani "auttamassa" minua, jos sillä hetkellä kaipaisin vain unta ja rauhaa. Jouduin jopa melkein heittämään mm. mummoni ulos, koska hän ei ymmärtänyt hienovaraisista tai edes suorista vihjauksistani, että minä tahdon nukkumaan ja hänen olisi aika poistua. Jos joku pahoittaa mielensä, se on hänen ongelmansa, ihan oikeasti.
Ja vaikka tämä kuulostaa vähän urpolta ehkä, niin kannattaa osallistua johonkin yksin odottaville/yksinhuoltajille suunnattuun toimintaan tms jos omalla paikkakunnalla on sellaista. Kävin itse muutaman kuukauden sellaisessa yksin odottaville suunnatussa ryhmässä, jonka idea oli ihan vain se, että kokoonnutaan kerran viikossa ja keskustellaan milloin mistäkin mikä nousee esille, ei aina kaikki edes liittynyt suoraan siihen odotukseen. Muutamilla kerroilla paikalla oli ns. ulkopuolisia vierailijoita "luennoimassa" meitä kiinnostavista asioista, mm. kelan tukiasioista, juridisista asioista (isyyden tunnustaminen/tunnustamatta jättäminen ja sen vaikutukset esim. vanhempien tapaamisoikeuksiin tai elatukseen yms), kätilö kävi vastailemassa synnytykseen liittyvistä asioista ja kaikkea sellaista.
Minulla oli alunperin ihan hirveitä ennakkoluuloja tuota ryhmää kohtaan, kuvittelin sen olevan täynnä jotain super ongelmaisia tulevia teiniäitejä tms (yhtään teiniäiteyttä väheksymättä, älkää käsittäkö väärin), mutta väärässä olin. Oli suorastaan TAIVAALLISTA päästä ensimmäistä kertaa siellä purkamaan kaikkia ajatuksia ja kysymyksiä, koska kaikki muutkin olivat miettineet hyvin samankaltaisia asioita, vaikka alunperin luulin olevani tyyliin ainut itsekäs paskamutsi, joka aikoo olla vaatimatta isyyden selvittämistä ja näin ollen vähintääkin aiheuttaa lapselle jättimäiset traumat isättömyytensä takia. No, en sitten ollutkaan ainut joka näitä asioita oli pohtinut.
Apua, taas eksyn aiheesta ja lörpöttelen tällaisia romaanin mittaisia postauksia. Olisi vaan niin paljon kaikkea sellaista kerrottavaa, mitä itse olisin odotusaikana kuulla joltain samassa tilanteessa olleelta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti