Erilaisten kriisien hyödyllisyydestä ja kasvattavuudesta
(tarpeellisuudesta nyt puhumattakaan) voi olla montaa mieltä. Mutta yhden asian
olen itsestäni oppinut kriisien kautta: mitä vaikeampia tilanteita kohtaa, sitä
selvemmin oppii näkemään mikä itselle on oikeasti tärkeää. Eli mistä on valmis
luopumaan ja minkä puolesta on valmis taistelemaan vaikka viimeiseen
hengenvetoon asti. En lähde avaamaan tätä henk.koht. tasolla sen enempää, tämä
riittäköön päivän syvälliseksi ajatelmaksi.
ps. Onko muista ihmisistä tullut ärsyttävämpiä vai minusta hankalampi? Veikkaan jälkimmäistä ja syytän hienoista väsymystä.