kesäkesäkesä

Erilaisten kriisien hyödyllisyydestä ja kasvattavuudesta (tarpeellisuudesta nyt puhumattakaan) voi olla montaa mieltä. Mutta yhden asian olen itsestäni oppinut kriisien kautta: mitä vaikeampia tilanteita kohtaa, sitä selvemmin oppii näkemään mikä itselle on oikeasti tärkeää. Eli mistä on valmis luopumaan ja minkä puolesta on valmis taistelemaan vaikka viimeiseen hengenvetoon asti. En lähde avaamaan tätä henk.koht. tasolla sen enempää, tämä riittäköön päivän syvälliseksi ajatelmaksi.

 Kesä tulee vauhdilla, muutamaa sade-, räntä- ja raekuuroa lukuun ottamatta.  Voikukkia! Puissa lehtiä! Siitepölyallergia! Niiskutuksesta huolimatta olo on SUPER. Aamulla lintujen laulu saattelee minut kouluun ja yöllä töistä tullessa tuoksuu ja tuntuu jo kesäyö.

ps. Onko muista ihmisistä tullut ärsyttävämpiä vai minusta hankalampi? Veikkaan jälkimmäistä ja syytän hienoista väsymystä.