Yhteenottoja ja itkuja. Jos satuitte eilen kävelemään ohitseni jokirannassa kun istuin siellä parkumassa ahdistustani noin tunnin verran, niin ei hätää, olen ihan kunnossa, eilen vaan tuli mitta täyteen ja ahdistus oli pakko purkaa jotenkin. Tai se purkautui ihan itse vailla mitään hallintaa.
No tänäänkin ehkä hitusen vuodatin kyyneleitä viestejä kirjoitellessa, mutta tänään se oli lähinnä suuttumuksesta johtuvaa, sellaista lähes pyhää vihaa joka saa aika tunteelliseksi.
Minun mittani on täynnä ja enää en pysty ottamaan vastaan mitä tahansa kuitaten niitä sillä, että perheenjäseniä tässä ollaan. Varpailleni on nyt astuttu niin monta kertaa, että sietokykyni ylittyi. Se on nyt loppu. Tässä on raja. Minun elämäni, meidän elämämme. Meidän asioitamme, meidän kotimme. Ilman lupaani niihin ei tunkeuduta enää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti