Meinasin laittaa otsikoksi Hiljainen lapsi, kunnes tajusin miten harhaanjohtavalta se olisi kuulostanut. Ei, lapseni ei todellakaan ole hiljainen, lapseni vain ei osaa muodostaa sanoja.
Ennen kuin joku tulee kertomaan miten tuon ikäisen ei vielä tarvitsekaan puhua mainitsen jo heti alkuun, että minä tiedän sen. Kohta 2-vuotiaan kuitenkin pitäisi keskivertotason saavuttaakseen pystyä tuottamaan edes yksittäisiä sanoja, neuvolakäsikirjan mukaan jopa tuottamaan 2-sanaisia lauseitakin.
En myöskään halua kuulla mitään ei sillä ole vaan mitään asiaa -vitsejä. Kyllä puhekyvyttömälläkin ihmislapsella on yhtälailla asiaa kuin sillä monisanaisia lauseita suoltavalla papupadalla. Ei sanojen puute vähennä ymmärrystä ja tarvetta tulla ymmärretyksi.
Oma lapseni ei puhu, ei edes tapaile sanoja. Itse asiassa ei juurikaan edes ääntele suu auki, päästelee vain "yh yh yh" ääniä suu kiinni (kokeile sanoa tuo suu kiinni, niin saat käsityksen ääntelystä). Tilanne vaikeuttaa kommunikointiamme, sillä en minä tuosta mitään ymmärrä. Suu kiinni mitkään äänteet (vaikka lapsi eri äänteitä yrittäisikin sanoa, en tiedä edes yrittääkö) eivät erotu toisistaan ja tuloksena on pelkkää yninää. Tästä seuraa, ettei lapsi tule ymmärretyksi. Taaperon kärsivällisyydellä ja temperamentilla se tarkoittaa järjettömiä raivokohtauksia pitkin päivää, tavarat lentelevät ja volyymit kohoavat, molemmilla.
Huolessa ja turhautumisessa pyöriskelyn jälkeen päätin lopettaa murehtimisen ja tartuin toimeen. Pitkään meillä on ollut satunnaisessa käytössä joitain viittomia kuten esim. maito ja nukkua, mutta uusien opettaminen on vähän jäänyt. Nyt olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja tästä lähtien pyrin joka päivä ainakin itse kertaamaan ja opettelemaan jonkin arkipäiväisen viittoman ja tilanteen tullen opettamaan sen lapselle. Olen muutama vuosi takaperin opiskellut viittomakieltä parin kurssin verran, joten perussanasto on kohtalaisesti hallussa, siksi tämä kommunikointikeino on minulle helppo toteutettava.
Välihuomiona se, että viittomien ei ole tarkoitus syrjäyttää puhetta eivätkä ne sitä teekään, jos ja kun se puhe sieltä joskus alkaa tulla. Ne vain mahdollistavat lapselle kommunikointikeinon tilanteessa, jossa sanallinen kommunikaatio ei onnistu. Viittomat vahvistavat ns. sisäistä puhetta, ne tukevat puheen oppimista eivätkä hidasta tai estä sitä (mitä moni on epäillyt kerrottuani opettavani lapselleni viittomia).
Katsotaan miten homma alkaa sujua nyt, kun aion tähän tosissaan panostaa.
Loppuun lähinnä itselle muistiin lista viittomista, jotka lapsi tällä hetkellä osaa vähintääkin pyydettäessä. Tästä on helppo myöhemmin kastoa onko edistystä tapahtunut.
-maito
-puuro
-juusto
-nukkua
-juoda (tämä tosin hänen itse kehittelemänsä, mutta meillä käytössä joten lasken oikeaksi viittomaksi)
-syödä
-suihku
-reppu
-kengät
Ymmärrän huolesi, mutta muista, että jostain se normaalin lapsen puheenkehityksen keskivertotasokin saadaan laskettua. Eli ääripäitä on/ pitää olla, jotta joku keskiverto saadaan. Joten odottele rauhassa. Luulen, että kun teillä sitten se 'sanainen arkku' aukeaa, sitä ei heti suljetakaan ja ehdit tuskaantua siihen jatkuvaan papatukseen. :) Näin meillä meinaan kävi.
VastaaPoistaKiitos lohdutuksesta, vaikka kyllä tuon tiedänkin. Enemmänkin turhauttaa se, että usein itse kukin täällä turhautuu kun ei oikein ole yhteistä kieltä ja yksinkertaisenkin asian ymmärtäminen vie minulta aika kauan (lapsi pitää minua varmaan idioottina ajoittain, kun en helppoja juttuja tajua). Siksipä nyt keskityn vaihtoehtoisen kommunikointitavan opetteluun sitä puhetta odotellessa:)
Poista