keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Ei tapaamista.

Piti perua, koska piti "pakata muuttolaatikoita, ei ehdi". Siis me ei olla muuttamassa vaan hän, henkilö jonka kanssa, ikävä kyllä, minulla yhteinen lapsi on. Tuo "ikävä kyllä" viittaa siis häneen, ei lapseen. Eikä hän sitä paitsi juuri sillä hetkellä ollut muuttamassa, muuttokiireet olisivat varmasti olleet tiedossa jo edellispäivänä tapaamisesta sovittaessa. Voisin myös kyseenalaistaa asioiden priorisoinnin (kenen muuttolaatikoiden pakkaaminen tai koko muutto on kaatunut tunnin paussiin pakkaamisessa häh?), mutta en jaksa analysoida sen enempää.






Hetkellisen "nyt vittu menen ja ravistelen sitä munapäätä niin kauan, että herää todellisuuteen tai tukehtuu kieleensä" -mielentilan jälkeen tuo peruminen ei aiheuttanut sen kummempia tuntemuksia. Olkoon, meille (minulle) elämä on helpompaa näin, ei ylimääräistä säätämistä eikä jännäämistä miten jatkossa jne.




Koska kuitenkin olimme jo matkalla keskustaan, kävin korvauksena tästä ylimääräisestä vaivasta ostamassa itselleni ison pussin irtokarkkeja. Lapsi sai sämpylän. Hyvää tässä turhassa reissussa oli (irtokarkkien lisäksi) seuraavat pari tuntia, jotka vietimme pääasiassa leikkipuistossa ulkoillen. Lapsen mielestä hyvää siis, minulla oli kylmä, koska en nähtävästi edelleenkään osaa pukeutua sään mukaisiin varusteisiin.




Opitut asiat tältä päivältä:


-Ihmiset eivät muutu
-Tai jos muuttuvat niin eivät ainakaan toivottuun eli parempaa suuntaan
-Pipo lämmittää paremmin omassa päässä kuin kotona hattuhyllyllä


Ps. Ei, en tiedä miksi näiden kappaleiden välit ovat näin jäätävän kokoiset. En myönnä niitä itse sinne laittaneeni enkä niille pysty tekemään mitään, sillä muokkausvaiheessa niitä ei ole. Olkoon.











tiistai 25. helmikuuta 2014

Tapaaminen?

Seurausta yllättävästä jutustelusta joka ei johtanut mihinkään, kunnes kysyin SEN kysymyksen.


Tässä nyt pohdin, että miten esitellä isälleen lapsi jota isä ei ole koskaan nähnyt? "Ööhm niin tässä tää sun lapsi, nimi on ******* ja ikää sillä on reilu puoltoista vuotta. *******, sano moi iskälle, kato toi on sun iskä."


Ei mitään odotuksia eikä oletuksia, mutta pääni voin laittaa pantiksi siitä, että 2v yhteydenpitotauon jälkeen (jonka aikana tosiaan synnytin sen yhteisen lapsen ja kaikkea tällaista pienimuotoista puuhastelua mitä tässä nyt on ollut) tapaaminen sisältää miljoona mitä hittoa tässä tilanteessa nyt pitäs sanoa tai tehdä -hetkeä. Absurdia edes ajatella, että niin, tuolla lapsella tosiaan on se isäkin.

maanantai 24. helmikuuta 2014

Nyyhkytinyy

Minä alan pehmenemään. Liikutun asioista. Teeveemainoksen taustabiisi saa halailemaan lasta kyyneleet silmänurkissa ja pelkkä uutisten lukeminen on vaikeaa kaiken maailmassa tapahtuvan pahan vuoksi.


Kaikkea lässynläätä, samanlaisia fiiliksiä kuin raskaana ollessa oli (eikä voi olla syynä nyt, kiitos vain kysymästä).


Miten pehmot pärjäävät maailmassa? Minä olen aina elänyt kivikuorisena mörrimöykkynä. Pitää skarpata nyt jumalauta.



torstai 13. helmikuuta 2014

Mulle mulle mulle

Kannatan kierrätystä. Uskon, että mitä enemmän antaa, sitä enemmän saa itsekin. Tätä periaatetta noudattaen olen useammallakin naamakirjan palstalla, joissa tarkoitus on lahjoittaa tavaraa ihan ilmaiseksi, ilman mitään vaihtureita tai pienintäkään korvausta. Hieno idea, mutta se ei tunnu toimivan kovin hyvin. Miksi? Koska ne saamarin Mulle Kaikki Heti Mä Tarviin Eniten Antakaa Ilmaseks Kaikki Tänne -tyypit pääsevät ennemmin tai myöhemmin vauhtiin.


On mielestäni vielä ihan ok laittaa ilmoitus jostain yksittäisestä jutusta mitä ilmaiseksi etsii, tyyliin olisko jollain vanhaa kuvaputkitelkkaria antaa, tai radiota, tai onko ylimääräisiä täkkejä/tyynyjä koiran pediksi. Mutta ei, vaan nämä vatipäät laativat sellaiset "ostos"listat haluamistaan tavaroista, että ei voi kuin suu auki tuijottaa. Tässä suoraan kopioitu lista eräästä ryhmästä. Tämän kaiken itselleen haluaa ilmaiseksi saada eräs ryhmän naisista:


"VAATTEITA YMS.
-vetoketjullisia naisten huppareita XL/L
-naisten toppeja L
-naisten housuja L/XL
-aikuisten vedenpitävät ulkohanskat
-naisten pyjamahousuja XL/L
-naisten yöpaitoja L
-mekko XL/L
-naisten vihreä toppi L/XL
-naisten matalat kesäsaapikkaat 38
-naisten vedenpitävät ulkohousut XL/L
-musta mekko XL/L
-aikuiselle ulkopanta päähän (esim. juoksulenkille)
-kesäsandaalit 38 (myös nilkan takaa remmi)
-kesäkengät 38
-aikuisten ohuita trikoosormikkaita
-vaelluskengät 38
-naisten yksivärinen ”silkki”aamutakki L/XL
-naisten yksivärinen ”silkki”yöpaita L/XL
-naisten rokahtava kesätakki L
-naisten rokahtava talvitakki L/XL-legginssejä (mustia, pinkkejä, vihreitä) L/XL

ARKITALOUDENPITOON LIITTYVÄÄ
-kulmasuojuksia huonekaluihin
-ratkoja
-sähköhammasharja joka toimii ja johon myydään vielä nykyään vaihtopäitä
-pieni muovinen kulho leivontaan
-iso muovinen kulho leivontaan
-mustekaloja (siis niitä kiinnitysjuttuja)
-leuanvetotanko
-”kattilan kannen raollaan pitäjä”
-kauha (ei soppakauha, vaan esim. perunamuusille)
-kirveen kotelo
-hyvä akkuporakone (viel parempi jos on iskuporakone, akku tai verkkovirta, mistä voi laittaa iskun päälle ja pois – tai sit jopa halpa poravasara),
-homeenestoainetta puulaatoille
-nappeja
-vatupassi
-lämpö- ja kosteusmittari saunaan (olisi hyvä olla molemmat samassa)
-kannellinen uuniin JA hellalle soveltuva pata

PALVELUJA
-hiusten muotoonleikkaus

SEKALAISTA TARPEELLISTA
-hiirimatto (suht nätti, ei mikään ihan kamala ;>)
-pressu
-cd-koteloita
-tarrojen ja liiman poistoaine
-tallentava digiboksi
-muovisia/kirurginteräksisiä kunnon nappikorviksia

SISUSTUSTA
-räsymattoja
-ulkohuonekaluvaha
-kunnon hyllyjä
-iso matto
-valkoinen ja keltainen/pinkki/vaaleanvihreä päiväpeitto 120cm sänkyyn
-keltaiset, pinkit ja vaaleanvihreät verhot

PAPERIOSASTOA
-pitkä viivoitin ·

KOSMETIIKKAA
-pumpulipuikkoja
-geelimäistä luomiväriä (mustaa glitteriä, hopeaa)"







Olen sanaton. Että miten on, olisko jollain lahjoittaa nuo tavarat hänelle? Varmaan mieluiten haluaisi ne kotiinkuljetuksella koska ei varmaan ole rahaa/aikaa niitä mistään hakeakaan.

torstai 6. helmikuuta 2014

Elämäni kirjahyllyssä

Idea on yksinkertainen: Vastaa kysymyksiin vain kirjahyllystäsi löytyvien kirjojen nimillä. Ei saa fuskata, kirja ei kelpaa jollei sitä hyllystä löydy.




1. Oletko mies vai nainen?
- Naisia (Charles Bukowski)

 2. Kuvaile itseäsi.
- Oman elämänsä sankari (John Irving)

 3. Mitä elämä sinulle merkitsee? 
- Polkupyörällä ajamisen taito (Ron McLarty)

 4. Kuinka voit?
- Päivätorkut piloilla (Philippe Delerm)

 5. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi. 
- Ocean city (Kauko Röyhkä)

 6. Mihin haluaisit matkustaa? 
- Uljas uusi maailma (Aldous Huxley)

 7. Kuvaile parasta ystävääsi. 
- Esikaupunkien buddha (Hanif Kureishi)

 8. Mikä on lempivärisi? 
-Tuhat loistavaa aurinkoa (Khaleid Hosseini)

 9. Millainen sää on nyt? 
-Lumen taju (Peter Hoeg)

 10. Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika? 
-Jumalat juhlivat öisin (Donna Tartt)

 11. Jos elämästäsi tehtäisiin tv-sarja, mikä sen nimi olisi? 
- Elämä (Keith Richards)

 12. Millainen on parisuhteesi? 
- Tuulesta temmattu tyttöystävä (John Irving)

 13. Mitä pelkäät?
-Vihan hedelmät (John Steinbeck)

 14. Päivän mietelause? 
- Saako pannukakulla istua (Tove Jansson)

 15. Minkä neuvon haluaisit antaa? 
-Elämä, maailmankaikkeus ja kaikki (Douglas Adams)

 16. Miten haluaisit kuolla? 
- Siinä sivussa (Charles Bukowski)

Yksinhuoltaja - miltä se sana sinun korvissasi kuulostaa?

Ensin aiheen vierestä:
Leivinpaperi. Se helvetin leivinpaperi.

Asioita, joita en koskaan muista ostaa kaupasta. Kauppalistaahan en käytä, "en tarvii".

Toinen yhtä paha on leivinjauhe. En tiedä mikä näissä leivin -alkuisissa on niin vaikeaa. Sama kuin hammasharjan pakkaaminen reissuun, hittovie aina unohdan!

...



Itse asiassa halusin tulla avautumaan aiheesta ristiriitaiset tunteet liittyen yksinhuoltajuuteen. Tai lähinnä siihen, millaisena muut sen tuntuvat kokevan suhteessa omaan kokemukseen ja suhtautumiseen. Mutta ei siitä ajatussolmusta ota pirukaan selvää, en osaa avata niitä ajatuksia edes itselleni selkeään muotoon, saatikka sitten selkeän tekstin luomista vaativaan järjestykseen. Yritän kuitenkin.


Minä olen huomannut karsastavani termiä yksinhuoltaja. Se sisältää liikaa ennakkoasenteita ja tuntuu liian luokittelevalta. Kaikilla tuntuu olevan jonkinlainen käsitys yksinhuoltajista. Aivan, kuin se olisi jokin homogeeninen, samojen syiden ja seurausten aikaansaama ryhmä tietynlaisia ihmisiä tietyssä elämäntilanteessa. Jopa itse joskus sorrun siihen ajattelumalliin (haluan ajatella niin?), kunnes etsiessäni jonkinmoista vertaistukea tai kohtalontoveruutta tulen huomanneeksi, että tarinat ja tilanteet eivät millään lailla yhdistä minua useimpiinkaan mukamas "samassa tilanteessa oleviin". Tästä esimerkkinä se, että alueemme yksinhuoltajayhdistyksen toimintaa selaillessani tajusin olevani eräänlainen mustalammas tässä yh-maailmassa. Minulla ei ole ongelmia lapsen isän kanssa (ei ole minkäänlaista suhdetta tai yhteyttä häneen nykyään, jos joku ei taustoja tiedä), ei tarvetta lakimiehen neuvoille tai hyvän eron luentosarjoille. Minä olisin halunnut vain jutustella arjesta ylipäätään, millaista se on, kun perheestä puuttuu toinen aikuinen. Sellaista toimintaa ei suoranaisesti ollut, jotakuinkin kaikki tuki liittyy johonkin negatiiviseen ja ongelmalliseen, en tarvitse sellaista, ei minun arkeni ole niin negatiivista ja vaikeaa.



Yleensä puhuessani perhetilanteestamme jollekin vieraammalle, kerron olevani lapsen kanssa kahdestaan. Se kuulostaa paljon paremmalta kuin yksinhuoltaja, monestakin syystä.
A) Minä tosiaan koen, että me olemme ME KAKSI, en minä yksin. Me olemme tiimi, meidän tulee toimia yhdessä, jotta arki toimii. En minä ole yksin ja lapsi jotenkin irrallinen osa, miltä yksinhuoltajuus saa sen kuulostamaan.
B) Yksinhuoltajuus kuulostaa raskaalta. Ihmiset alkavat voivotella. Oikeasti, tätä tapahtuu! "Miten sä jaksat, saatko hoitoapua ja muuta? Oot kyllä sisukas/ahkera/vahva nainen. Sulla on varmaan aika rankkaa." No vittu eikä ole rankkaa enkä ole vahva. Tai jos olenkin, niin sillä ei ole mitään tekemistä sen juridisen seikan kanssa, onko lapseni tietoihin merkitty yksi vai kaksi virallista huoltajaa, tai toista vanhempaa ollenkaan.
C) Ne kaikki ennakkoluulot, joita yksinhuoltajuuteen liitetään. Tästä esimerkki: Kun parisuhteellinen, perheellinen nainen lähtee viihteelle, se pääosin katsotaan "ansaituksi vapaaksi", suorastaan naisen oikeudeksi. Juhliminen (tietyissä rajoissa toki) on todella ok ja harva sitä kritisoi. Melkeinpä tuputetaan sitä "omaa aikaa", eikä kukaan jälkeenpäin puhu silmiään pyöritellen, miten "Pirkko se kävi lähibaarissa jo kun lapsensa vasta opetteli ryömimään". Mutta annas olla kun yh lähtee lähibaariin. Voiko kukaan väittää, ettei olisi koskaan kuullut näitä alentavia yleistyksiä yhden illan hoitoja baareista hakevista yksinhuoltajista? Niinpä. Kaverini, myöskin yh, lähti ulos lapsensa ollessa noin 2kk. Eräs yhteinen tuttumme tokaisi ihan tosissaan, että eikö kyseisen naisen nyt pitäisi tuossa tilanteessa olla vaan siellä kotona, eikä etsimässä uutta miestä. Ja tätä kuulee niin usein. Yksinhuoltajathan juoksevat baareissa helpon seksin perässä, ansaittua tai sallittua vapaata se ei todellakaan ole, päinvastoin hukkaan heitettyä aikaa poissa lapsen luota. Lumppu mikä lumppu.

Tätä listaa voisin jatkaa vaikka kuinka pitkään, eritoten tuota asenteista kertovaa osiota. Älkääkä tulko sanomaan, että mitä sinä niistä välität, tee niin kuin tykkäät. En välitäkään, silti tiedostan ne. Ja tahtomattani varon vahingossakaan käyttäytymästä niiden ennakko-odotusten mukaan, joten itse asiassa ne määrittävät myös toimintaani. Googlatkaa yksinhuoltajia koskevaa nettikeskustelua, sieltä löytyy sellaista tylytystä, että oksat pois. Säälittäviä, haarojaan levitteleviä lumppuja. Epätoivoisia. Ärsyttäviä marttyyreita. Todennäköisesti rumia ja lihavia tai ainakin sitten hulluja jollei muuta. Helposti hyväksikäytettäviä. Kohtalon ja elämän raatelemia ihmisparkoja, kuitenkin itseään saavat syyttää kaikesta. En ihmettele, jos joku herkempinahkainen sellaista lukiessaan saa ikuisen alemmuuskompleksin omasta yksinhuoltajuudestaan.


Minusta on kaiken kaikkiaan ihan hiton siistiä olla ainut vanhempi perheessä. Pääosin se tuottaa uskomattomia selviytymisen ja riemun tunteita. Me pystymme ja selviämme lapsen kanssa, ihan mistä tahansa. Meidän väliimme ei pääse kukaan tai mikään. Vaikka lähes tappavan yrjötaudin kourissa aloin epäillä kykyäni samalla hoitaa lasta ja kotia pää vessanpöntössä, niin jälkeenpäin sain todeta onnistuneeni. En tiedä miten, mutta kaikki jäivät henkiin siitäkin kokemuksesta. Sisäinen äijäni saa tasaisin väliajoin onnitella itseään onnistumisistaan, kun aherran erinäisten "miestenhommien" kimpussa, menestyksekkäästi. Kantapään kautta ehkä, mutta voin ylpeänä ilmoittaa pystyväni ilman miehistä apua vähintäänkin yksinkertaisimpiin korjaushankkeisiin (pyörän huolto ja korjaukset, pienet kodin nikkaroinnit yms) ja erinäisiin fyysisiä voimia vaativiinkiin suorituksiin. Pakon edessä huomaa pystyvänsä mm. viimeisillään raskaana siirtelemään pianoa yksin ilman ongelmia.

 Olen ehdottomasti sitä mieltä, että jokaiselle vanhemmalle tekisi hyvää suorittaa kahden kuukauden mittainen käytännön kurssi aiheesta "elämä yhden vanhemman perheessä". Sen aikana ei saisi kilautella puolisolle edes henkisen tuen tarpeessa eikä jemmata lasta sukulaisille hoitoon. Sen jälkeen ymmärtäisi millaisia voimavaroja sitä itsestään tosi paikan edessä löytääkään.