Piti perua, koska piti "pakata muuttolaatikoita, ei ehdi". Siis me ei olla muuttamassa vaan hän, henkilö jonka kanssa, ikävä kyllä, minulla yhteinen lapsi on. Tuo "ikävä kyllä" viittaa siis häneen, ei lapseen. Eikä hän sitä paitsi juuri sillä hetkellä ollut muuttamassa, muuttokiireet olisivat varmasti olleet tiedossa jo edellispäivänä tapaamisesta sovittaessa. Voisin myös kyseenalaistaa asioiden priorisoinnin (kenen muuttolaatikoiden pakkaaminen tai koko muutto on kaatunut tunnin paussiin pakkaamisessa häh?), mutta en jaksa analysoida sen enempää.
Hetkellisen "nyt vittu menen ja ravistelen sitä munapäätä niin kauan, että herää todellisuuteen tai tukehtuu kieleensä" -mielentilan jälkeen tuo peruminen ei aiheuttanut sen kummempia tuntemuksia. Olkoon, meille (minulle) elämä on helpompaa näin, ei ylimääräistä säätämistä eikä jännäämistä miten jatkossa jne.
Koska kuitenkin olimme jo matkalla keskustaan, kävin korvauksena tästä ylimääräisestä vaivasta ostamassa itselleni ison pussin irtokarkkeja. Lapsi sai sämpylän. Hyvää tässä turhassa reissussa oli (irtokarkkien lisäksi) seuraavat pari tuntia, jotka vietimme pääasiassa leikkipuistossa ulkoillen. Lapsen mielestä hyvää siis, minulla oli kylmä, koska en nähtävästi edelleenkään osaa pukeutua sään mukaisiin varusteisiin.
Opitut asiat tältä päivältä:
-Ihmiset eivät muutu
-Tai jos muuttuvat niin eivät ainakaan toivottuun eli parempaa suuntaan
-Pipo lämmittää paremmin omassa päässä kuin kotona hattuhyllyllä
Ps. Ei, en tiedä miksi näiden kappaleiden välit ovat näin jäätävän kokoiset. En myönnä niitä itse sinne laittaneeni enkä niille pysty tekemään mitään, sillä muokkausvaiheessa niitä ei ole. Olkoon.
No eipä tarvii arpoa, että kuinka esitellä isä ja lapsi toisilleen, vaikka sitä on tarvinnut jo etukäteen miettiä, eikä tarvitse sitä isä-sanaakaan opetella. Näin niinkun teidän kannalta.
VastaaPoistaNuo tuollaset pölvästit ei tajua, miten paljon ja kuinka hienoa ne menettää ja jos tajuavat, niin ihan liian myöhään.
Onneksi poikanen on niin pieni, ettei vielä ymmärrä tällaisia asioita. Ristiriitaiset fiilikset siitä, mitä sitten jos hän myöhemmin haluaakin nähdä. Lapsi kuitenkin päivä päivältä ymmärtää enemmän, kun ymmärrys alkaa olla sillä tasolla, että lapsi osaa odottaa hänen tapaamistaan jos siitä sanoo, niin tällaiset perumiset ovat aika vaikeita selittää.
PoistaSiis kun lähtökohtaisesti olen ottanut sen kannan, että minä en aio missään vaiheessa olla este lapsen ja isänsä tapaamiselle, mutta tällaisella käytöksellä lapsen ollessa vanhempi en tiedä, voisinko luottaa isään tarpeeksi ettei tulisi vain suuria pettymyksiä. Nyt toivon melkeinpä, ettei ottaisi meihin enää yhteyttä.
Ehkä parempi, jos pitää tiedon itsellään, mikäeli vielä tapaamisia ehdottelee? Itsellä se on ehkä helpompi käsitellä, mutta lapsen pettymystä on paha katsoa.
PoistaMeillä usein tyttö kysyy, odottaako isi häntä kotona, tai missä isi on tai koska tulee, joka kerta niihin kysymyksiin on pirun vaikea vastata, kun ei itsekkään tiedä, eikä halua toiselle pahaa mieltä aiheuttaa.
Toisaalta taas ristiriidassa, että olishan se kiva lasta valmistaa tapaamiseen ja kertoa ketä mennään katsomaan, mutta no, pettymys on kova, jos lapsi kovin odottaa..
Onneksi olet kuitenkin noin avoin asialle, että on mahdollisuus lasta halutessaan tavata. Entäs tämän isän puolen isovanhemmat tai muut sukulaiset, ovatko he teidän elämässä jollain lailla mukana? Tuli vaan yhtäkkiä mieleen.
Itsekkin nyt huomaa, kun vanhempi reilu 2v ja nuorempi puolivuotias, kuinka usein miehellekkin toitottaa, että kyllä tyttö jo ymmärtää, osaa kaivata, kysyä ja odottaa, kun taas poika ei vielä paljon piittaa.
Isän puolelta suku ei ole yhteydessä, viimeisin kontakti sinne oli raskausaikana kun äitinsä haukkui minut pystyyn (syyttäen minua poikansa juomisesta yms.) ja kertoi toivovansa minun ja kaiken minulle tärkeän tuhoutuvan.
PoistaEi paljon tuon jälkeen ole tehnyt mieli ottaa yhteyttä.