Seurausta yllättävästä jutustelusta joka ei johtanut mihinkään, kunnes kysyin SEN kysymyksen.
Tässä nyt pohdin, että miten esitellä isälleen lapsi jota isä ei ole koskaan nähnyt? "Ööhm niin tässä tää sun lapsi, nimi on ******* ja ikää sillä on reilu puoltoista vuotta. *******, sano moi iskälle, kato toi on sun iskä."
Ei mitään odotuksia eikä oletuksia, mutta pääni voin laittaa pantiksi siitä, että 2v yhteydenpitotauon jälkeen (jonka aikana tosiaan synnytin sen yhteisen lapsen ja kaikkea tällaista pienimuotoista puuhastelua mitä tässä nyt on ollut) tapaaminen sisältää miljoona mitä hittoa tässä tilanteessa nyt pitäs sanoa tai tehdä -hetkeä. Absurdia edes ajatella, että niin, tuolla lapsella tosiaan on se isäkin.
Voi tulla jokseenkin haastava päivä ja monta edeltävääkin päivää.. Muuta en osaa sanoa (vaikka tyhmältä kuulostaakin), kun anna mennä kaiken omalla painollaan. Älä mieti liikaa etukäteen, vaan elä siinä hetkessä ja tee niin, niinkuin silloin parhaalta tuntuu.
VastaaPoistaTsemppiä! Ymmärsinkö oikein, ettette ole olleet puheväleissäkään? Vai kuitenkin välillä soitelleet?
Thanks! Ei olla oltu missään tekemisissä noin 2 vuoteen. Ei siis vaihdettu sanaakaan mitään kautta. No kerran itse otin yhteyttä, mutta en saanut mitään vastausta. Joten sinällään oli yllättävää, että nimenomaan hän otti yhteyttä (vaikka halusikin sitten vain höpistä jotain kuulumisia vain eikä edes kysellyt lapsesta), mutta käytin tilaisuuden hyväkseni ja kysyin onko tosiaan varma ettei edelleenkään halua tavata lastaan.
PoistaEilen nukkumaan mennessä vasta oikeasti kolahti tajuntaan, että ei hitto, tuo tapaa kohta isänsä. Isänsä. Minä en osaa käyttää sitä sanaa, kun ei ole tarvittu. Noh katsotaan miten menee ja millaiseksi tapaaminen muodostuu kaikin osin, yritän olla avoimine mielin, ajattelematta asiasta yhtään mitään, jotta en omilla ennakko-odotuksilla ja -asenteilla ainakaan pilaa tilannetta.
Jännä tilanne, ei tuohon muuta osaa sanoa, eikä sen enempää kuvitella, että miltä itsestä tuntuis tai mitä itse tekis. Kaks vuotta on kyllä pirun pitkä aika, kun miettii mitä säkin oot viimeisen kahden vuoden aikana käynyt läpi ja mitä on tapahtunut.
PoistaHankala tilanne, mutta toivotaan parasta pelkäämättä pahinta tai jotain sellasta!
Huih, tsemppiä kovasti. Uskon, että jänskättää.
VastaaPoistaKyl vaan! Eilen ei vielä jännittänyt, mutta nyt on sellainen olo, et yhtä aikaa en haluaiskaan enää mennä tapaamaan häntä ja samalla haluaisin mennä sinne heti ettei tarvis odottaa.Yritän vaientaa kaikki pääni sisäiset "entä jos" äänet, koska jos alan miettiä kaikkia pahimpia skenaarioita tästä, niin se väistämättä vaikuttaa myös tapaamisen ilmapiiriin. Yritän ajatella, että kaikista ei-mukavista seikoista huolimatta kyseessä on kuitenkin tyyppi joka aikanaan oli läheisempi kuin kukaan ja joka ikuisesti on meidän perheelle tavallaan läheisempi kuin kukaan, vaikka ei sitten yhteydessä oltaisikaan.
Poista