keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Hahah

Vaikka tuo kissa muuten tuntuu olevan NIIN niin karaistunut maalaisjuntti kuin olla ja voi, ei tämänpäiväinen räntäsade ilahduttanut neitiä. Puolivälissä matkaa mummolasta kotiin neiti kiipesi takkiani pitkin olkapäälle, missä pysytteli visusti siihen asti, kun rappukäytävän ovi sulkeutui takana.

lauantai 3. joulukuuta 2011

Kummalliset unet & ihmissuhdepaskaa

Alan epäillä alitajuntani lähettämiä viestejä,ainakin mitä viimeaikaisiin uniin tulee. Vauvat siellä vilahtelevat tavalla tai toisella hyvinkin tiuhaan, sitä en pidä vielä kummallisena, mutta se kaikki muu. Tässä päikkäreistä nauttiessani tulin seikkailleeksi mm. varastetun vauvan kanssa, joka osoittautui Täydellisten naisten (joo, se tv-sarja, en tosin juuri tunne sarjaa,joten en muista henkilöiden nimiä) omistamaksi. Vedin verhot kiinni (etteivät löydä minua) ja aloin tehdä vauvalle testejä, ajatuksella "kun tää nyt mulla on niin voin treenata". Jossain vaiheessa vauva karkasi ovesta ja siepattiin hissiin, joka oli täynnä helvettiin menossa olevia miehiä. Hyppelin ilman paitaa porrastasanteelta seuraavalle, jotta olisin saanut napattua vauvan takaisin. Unessa oli muuten aika hyvät tissit meikäläisellä, ehkä joku enneuni raskauden vaikutuksesta tisseihini?

Loppu hyvin kaikki hyvin, eli heräsin hieman tämän jälkeen. Nuo unet vaan jättävät pitkäksi aikaa heräämisen jälkeenkin sellaisen epämääräisen ahdistuneen ja sekavan olon, jonka kadottamisen eteen saa tehdä töitä.

Sekavien unijaksojen välissä olen kiukutellut miehelle, aiheesta. Tänään löysin itsestäni sen kylmän ja tyynen puolen, ja puhelimen välityksellä ilmoitin, että vaihtoehtoja on nyt kaksi. Joko a) touhu muuttuu, tai b) en halua häntä minun ja tulevan lapseni elämään. Yllätys oli suuri, kun en saanut niskaani haukkuja ja räyhäämistä aiheesta "saan dokata ja saan tehdä sitä ja tätä, tää on normaalia ja sun tarvii hyväksyä se". Vetosin niinkin ehkä naurettaviinkin asioihin, kuin hänen äitinsä tai veljensä kanssa puhumiseen. Siis toim.huom, en siihen että minä menisin heille puhumaan, vaan pyysin häntä kysymään heidän mielipidettään tilanteeseen, jos epäilee minun näkemystäni. Vastalauseita ei enää tullut.

En tiedä oliko tuo reaktio morkkiksesta johtuvaa itsesääliä tai halua parantaa tapansa oikeasti, mutta minä toivon, ei, rukoilen, että edes miettii sanojani hetken. En minä halua lapselta isää riistää, mutta en minä myöskään halua perhettä jossa isää kiinnostaa enemmän saada pää sekaisin kuin olla tukena ja apuna.