torstai 30. toukokuuta 2013

Hiljaista täällä...

...koska elämä painottuu tällä hetkellä ulkoiluun. Ja ei, todellakaan ei tarvitse kykkiä hiekkalaatikon reunalla, sillä poikanen painelee taaperokärryllään pitkin pihoja (ja pientareita) sellaista vauhtia, että melkein käy lenkkeilystä.

ps. Pitäisi mennä vaatekaupoille, mutta en mää tahdo, vihaan sitä. Omistan yhdet shortsit, ovat olleet käytössä viimeiset 4 vuotta. Saumat repsottavat ja yksi neppari on irronnut. Pitäisköhän ottaa itseään niskasta kiinni ja panostaa omaan vaatetukseen sen verran, että ostaisin itselleni uudet shortsit? En ole vielä ihan varma, saattavat nämä vanhatkin mennä vielä tämän kesän. Alan muistuttaa miehiä tässä vaatteiden ostamisessa, ei osteta jollei ole pakko, mielellään se ostaminen sitten hoidetaan tehokkaasti kerralla ja turhia sovittelematta ja sitten taas pärjää ainakin seuraavat pari vuotta. Yhden topin ostin pari viikkoa sitten, sellaisen missä imetys onnistuu kätevämmin. Tottapuhuen siitäkin melkein tuli morkkis, oliko se nyt AIVAN välttämätön?

EDIT: Ai niin, ostin muuten kevyemmät housutkin kesäksi! Minähän olen ihan villiintynyt suorastaan.

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Ihan vaan itselle muistiin

Että se RANCH on se hyvän makuinen dippijauhe, kun taas BARBEQUE se kamala. Aina sekoitan ne ja valitsen väärän. Pitäs varmaa syödä useammin dippejä niin pysyisi mielessä, kolme kertaa vuodessa on liian vähän.

ps. Älkää nyt sentään kuvitelko, että sipsejä täällä syön. Ehei. Vihannestikkuja dippailen. Kroppa ei kestä sipsien sisältämää suolamäärää, pari kourallista jos syön, niin aamulla on sellainen turvotus ettei kehtaa edes lähi Siwaan mennä.

ps2. Olen allerginen tuolle dipille. Ihottumaa pukkaa nyt jo. Tiesin sen siis etukäteen kyllä, mutta halu voitti järjen ja tässä sitä taas ollaan. Arvatkaa miksi taas vaihteeksi viihdyn paremmin pitkähihaisissa paidoissa? Töissä edellisvuonna jopa kenttäpäällikkö vähän järkyttyi käsivarsieni kunnosta, kysyi hieman vihjaillen, että haluaisinko ehkä pitkähihaisen paidan töihin. En halunnut, siellä kun hikoili jo valmiiksi niin paljon, että pitkähihaisessa olisin kuivunut rusinaksi tunnissa.

Onpa ihottumapainotteista nykyään nämä jutut. Enjoy.

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Ohopsista

Vetäisin eilen kilon mansikoita välipalaksi. En ole koskaan tiennyt olevani allerginen/yliherkkä mansikoille, mutta näköjään tuo kilo oli liikaa. Seurauksena näppyä ja paukamia kyynärtaipeissa, polvitaipeissa, reisissä, kaulassa ja kyljissä. Samanlaiseen lopputulokseen pääsisi varmaan myös kirmailemalla muutaman minuutin nokkospusikossa. Allergialääkettä en viitsinyt ottaa (kiitos flunssan väsyttää jo ihan riittävästi), joten yön aikana olin raapinut polvitaipeeni ja toisen reiteni verille. Luojan kiitos näillä koivilla ei shortseissa kehtaisi kulkea muutenkaan, joten ei haittaa. Kutina on muuten edelleen melkoisen infernaalista, ihan turhaa levitellä kortisonivoiteita tai muitakaan mömmöjä, kun 2min sen jälkeen olen hinkannut ne pois. K-U-T-I-T-T-A-A-A-A-A-A-A-A-A.

Iho-ongelmasta toiseen, eli poikasen ihoon. Raukka on selvästi perinyt minun taipumukseni saada ihottumia milloin mistäkin syystä (tai ilman syytä). Punaisia laikkuja ilmestyy kuin tyhjästä, osa näyttää olevan hyvin pysyvää tyyppiä. Rintakehässä oleva laikku suorastaan riehaantui eilen, sekin taisi tykätä mansikasta. En osaa edes ottaa sen kummempaa stressiä asiasta, olen niin tottunut elämään omien ihottumieni kanssa, että jos poikasellekaan ei mitään sen pahempia reaktioita mistään tule niin antaa tulla vaan. Eivät siis näytä vaivaavan millään lailla, näyttävät vain ikäviltä. Eli laikut ovat mielestäni pienempi paha kuin alkaa rajata ruokavaliosta pois jotakuinkin kaikki ja vältellä ruoka-aineita x, y, ja z vain siksi, että ne mahdollisesti aiheuttavat jotain. Bad mama, tuosta hyvästä taitaa tulla noin 50 paskamutsi-pistettä.

ps. Alitajuntani kettuilee minulle. Olen nähnyt lapsen isästä unta nyt kolmena (!!!) peräkkäisenä yönä. Ei siis mitään sellaista unta, vaan unet ovat liittyneet siihen mitä tapahtuisi jos häneen jossain törmäisin. Ja käsi sydämellä, en ole viimeaikoina suonut ajatustakaan koko isä-asialle, korkeintaan puolikkaan silloin tällöin. Siksi onkin erikoista, että joka yö hän tulee uniini. Ehkä unet liittyvätkin siihen, että lopultakin olen sinut asian kanssa, unissa nimittäin hänen kohtaamisensa ei tunnu miltään. Ei suututa, ei ahdista, ei syyllistä. En tunne mitään, hänen näkemisensä ei herätä minussa edes pientä kiukkua. Hyvä niin (vaikka vain unista onkin kyse), mutta voisi hän silti kadota myös unistani.

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Äitienpäiväkortti ja kuinka se toteutetaan


Valmistele Suuren Taiteilijan työpiste asianmukaiseen kuntoon. Teippiä ja paperia, paljon muuta ei tarvita.


Hae paikalle Suuri Taiteilija, sotke käsiinsä väriä (mieluiten ei hirmuisen myrkyllistä, jos Taiteilijalla on taipumusta maistella sitä) ja anna vapaat kädet, mahdollisesti myös pensseli.


Poista Suuri Taiteilija paikalta siinä vaiheessa, kun meno yltyy liian villiksi ja pensselit ovat enemmän suussa kuin paperilla.



Ja tadaa, meillä on kortti! Vähän liimaa ja kartonkia vain lisäksi.

ps. Poikanen näytti jotakuinkin samalta kuin paperin pinta tämän operaation jälkeen. Nooh, kai ne maalit kuluvat poiskin jossain vaiheessa, pesuyritykset eivät menneet ihan nappiin.

lauantai 11. toukokuuta 2013

Hälsans Kök - Kiireisen kotiäidin pelastus

Alkuun pieni tunnustus: Minä, joka liputan luomuruuan ja itse tehdyn sapuskan puolesta, sorrun valitettavan usein korvaamaan oman ateriani pelkällä leivällä, pahimmassa tapauksessa karkilla. Tähän asti olen ollut sitä mieltä, että einekset ovat pahasta ja jollen kerkeä kokkaamaan, on valmiita ruokia parempui vaihtoehto jättää ateria välistä ja korvata se irtokarkeilla tai viidellä leipäpalalla. Älytöntä toimintaa, tiedetään. Einekset vain ovat olleet meidän taloudessa kiellettyjen aineiden listalla, niitä ei kynnyksen yli ole lupa kantaa.

Siksipä Buzzadorin kampanja Hälsans Köketin pakasteista osui aika sopivaan saumaan. Sain hyvän (teko)syyn kerrankin kokeilla valmiita/puolivalmiita tuotteita ruuanlaitossa. Ohjeistuksen mukaan marssin kauppaan ja keräsin koriin seuraavat tuotteet: kasvispihvit, kasvismureke, kasvispyörykät, falafelpyörykät ja seesaminuggetit. Testailun aloitin heti kauppareissun jälkeen, kun nälkä kiljui vatsassa (ei ollut se ärsyttävä pikkunälkä, oli karjuva jättinälkä) eikä edes eilisiä ruuantähteitä ollut. Kasvismureke vaikutti näppärältä aloitukselta, se siis on jauhelihan tyylistä rakenteeltaan, käyttövalmista eli riittää, kun lisää ruokaan ja antaa lämmetä. Niinpä pyöräytin nopean pastakastikkeen johon kippasin kasismurekkeen, lisänä täysjyväpastaa ja tuoreita yrttejä. Ensivaikutelma maistamisen jälkeen oli aika huikea, olisi varmasti mennyt täydestä lihansyöjällekin tuo tavara! Erittäin täyttävää ja maukasta siis.

Täyttävyyden ja "lihaisuuden" koin jopa melkein ongelmaksi kasvispihvien kohdalla. Itse olen lihansyönnin lopettanut/vähentänyt ihan minimiin paljolti jo ihan senkin takia, että en pidä siitä miltä se maistuu ja tuntuu suussa. (Oikeastaan vasta vuosia kasvisruokavalioon siirtymisen jälkeen tuli  mukaan ekologiset syyt, lihan tuotanto kuluttaa ihan liikaa luonnonvaroja siihen nähden mitä siitä saatava hyöty on.) Nuo pihvit nimittäin olivat hyvinkin tuhtia tavaraa, lihaisia jopa, joten vähän tökki minulla. Hyviä toki, mutta taidan itse jättää ne jatkossa sinne pakastealtaaseen ja napata mukaan mieluummin vaikka seesaminuggetteja joihin ihastuin täysin. Ne ovat rakenteeltaan ja maultaan hyvin samankailtaisia kuin kananuggetit tai muut vastaavat. Huippuahan tässä on se, että sen kanajauhemössön, nahkojen ja muun moskan (kyllä, minusta ne ovat iljettävää ruokaa) sijaan nuo sisältävät parempia raaka-aineita, joten noita voisi hyvillämielin tarjoilla lapsellekin välipalana/aterian osana.

Kuva lainattu http://www.halsanskok.fi/

Falafelpyörykät ja kasvispyörykät söin aikalailla sellaisinaan, lisukkeena kermaviilipohjainen kastike ja mitä milloinkin (perunaa, uunikasviksia, salaattia jne). Ihan tarkoituksella jätin suuremmat kikkailut sikseen ja pidin ateriat yksinkertaisina - näin koin saavani parhaan käsityksen siitä miltä itse tuote maistuu.

Jatkossa meidän pakastimesta tulee löytymään ainakin tuota kasvismureketta. Nakkaan romukoppaan kielteisyyteni eineksiä kohtaan ja yritän jatkossa leivän ja karkin mussuttamisen sijaan syödä ihan oikeaa ruokaa, koska (pakko myöntää), onhan se todellisuudessa miljoona kertaa parempi vaihtoehto kuin lisäainapommi-irtokarkit. Hälsans Köketin tuotteet ovat myös ravintoarvoiltaan loistavia, varsinkin minulle jonka päivittäinen proteiininsaanti on välillä ihan naurettavan vähäistä.

 Tästedes siis, jos kuulette minun valittavan ettei ole aikaa laittaa ruokaa, niin muistuttakaa minua tästä postauksesta!

tiistai 7. toukokuuta 2013

Rakas päiväkirja

Tänään ottaa päähän. Aiemmin mainitsemani vuokravakuus-juttu on yhä auki. Rahoja ei edelleenkään näy eikä kuulu. Tämä on kolmas viikko siitä, kun sain vuokranantajalta sen "hupsista unohtui, laitetaan tulemaan" vastauksen rahojen perään kysellessäni.

Mitähän kautta ne rahat ovat tulossa, aika helvatan pitkä matka ainakin tuntuu olevan.Vois vaikkapa olla käyttöä niille rahoille, mutta onneksi ollaan rikkaita eikä muutamat sataset tunnu missään. Eh.
Kuva lainattu täältä

maanantai 6. toukokuuta 2013

Ihan vain ohimennen aattelin huikata

Heipähei, en ole ehtinyt pyöriä taas täällä, koska

a) netti rikki (ei tosin ole enää, kuten huomaatte)
b)lapsi työllistää
c)olen ajautunut perimmäisten kysymysten ääreen.

C-kohta ehkä kaipaa hieman avaamista. Sain vihdoin käsiini E. Valtaojan kirjan Kaiken käsikirja. Kyseinen opus alkaa olemassaolon pohdinnasta, mitä on tai onko mitään ylipäätään, mitä voidaan olettaa olevan ja millä perusteella, mitä tiedämme maailmasta vai voimmeko tietää mitään, voiko aistien tuottamaa informaatiota pitää tietona, onko meitä tai minua? En itse asiassa ole kyseisessä kirjassa päässyt vielä kovin pitkälle, koska ensimmäiset parikymmentä sivua saivat minua käsittämään jotain. TÄTÄ MINÄ OLEN KAIVANNUT! Aivotyöskentelyä. Filosofiaa. Abstrakteja ajatuskuvioita, joiden luomiseksi täytyy pinnistellä ja keskittää kaikki energiansa, jotta niissä pysyy joku tolkku. Eikä silti pysy.

Lukioaikana hurahdin filosofiaan täysin. Me yhden kaverini kanssa ihan tosissamme jopa vapaa-aikaamme kulutimme filosofian opusten parissa, väittelimme, keskustelimme ja ajauduimme umpikujiin keskusteluissamme. Ja minä rakastan sitä! Kun aivosolut menevät oikosulkuun kesken hienoimman päättelyketjun, joka ei sitten lopulta johdakaan minnekään tai päätyy aivan muualle kuin mistä alkoi.

Hypetykseni aiheesta kertonee myös siitä, että nämä viimeiset ~10kk olen elänyt melkoisessa aivotyhjiössä. Tai siis aivoni ovat olleet jossain tyhjiössä, niitä ei pahemmin ole käytetty. Nyt ne hihkuvat riemusta päästessään jälleen tositoimiin.

ps. Niin siis se itse kirja jonka mainitsin käsittelee paljon muutakin kuin olemassaolon pohdintoja, se vain alkaa niistä. Kirjan muusta sisällöstä myöhemmin, ehkä.