Heipähei, en ole ehtinyt pyöriä taas täällä, koska
a) netti rikki (ei tosin ole enää, kuten huomaatte)
b)lapsi työllistää
c)olen ajautunut perimmäisten kysymysten ääreen.
C-kohta ehkä kaipaa hieman avaamista. Sain vihdoin käsiini E. Valtaojan kirjan Kaiken käsikirja. Kyseinen opus alkaa olemassaolon pohdinnasta, mitä on tai onko mitään ylipäätään, mitä voidaan olettaa olevan ja millä perusteella, mitä tiedämme maailmasta vai voimmeko tietää mitään, voiko aistien tuottamaa informaatiota pitää tietona, onko meitä tai minua? En itse asiassa ole kyseisessä kirjassa päässyt vielä kovin pitkälle, koska ensimmäiset parikymmentä sivua saivat minua käsittämään jotain. TÄTÄ MINÄ OLEN KAIVANNUT! Aivotyöskentelyä. Filosofiaa. Abstrakteja ajatuskuvioita, joiden luomiseksi täytyy pinnistellä ja keskittää kaikki energiansa, jotta niissä pysyy joku tolkku. Eikä silti pysy.
Lukioaikana hurahdin filosofiaan täysin. Me yhden kaverini kanssa ihan tosissamme jopa vapaa-aikaamme kulutimme filosofian opusten parissa, väittelimme, keskustelimme ja ajauduimme umpikujiin keskusteluissamme. Ja minä rakastan sitä! Kun aivosolut menevät oikosulkuun kesken hienoimman päättelyketjun, joka ei sitten lopulta johdakaan minnekään tai päätyy aivan muualle kuin mistä alkoi.
Hypetykseni aiheesta kertonee myös siitä, että nämä viimeiset ~10kk olen elänyt melkoisessa aivotyhjiössä. Tai siis aivoni ovat olleet jossain tyhjiössä, niitä ei pahemmin ole käytetty. Nyt ne hihkuvat riemusta päästessään jälleen tositoimiin.
ps. Niin siis se itse kirja jonka mainitsin käsittelee paljon muutakin kuin olemassaolon pohdintoja, se vain alkaa niistä. Kirjan muusta sisällöstä myöhemmin, ehkä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti