Ohopsista

Vetäisin eilen kilon mansikoita välipalaksi. En ole koskaan tiennyt olevani allerginen/yliherkkä mansikoille, mutta näköjään tuo kilo oli liikaa. Seurauksena näppyä ja paukamia kyynärtaipeissa, polvitaipeissa, reisissä, kaulassa ja kyljissä. Samanlaiseen lopputulokseen pääsisi varmaan myös kirmailemalla muutaman minuutin nokkospusikossa. Allergialääkettä en viitsinyt ottaa (kiitos flunssan väsyttää jo ihan riittävästi), joten yön aikana olin raapinut polvitaipeeni ja toisen reiteni verille. Luojan kiitos näillä koivilla ei shortseissa kehtaisi kulkea muutenkaan, joten ei haittaa. Kutina on muuten edelleen melkoisen infernaalista, ihan turhaa levitellä kortisonivoiteita tai muitakaan mömmöjä, kun 2min sen jälkeen olen hinkannut ne pois. K-U-T-I-T-T-A-A-A-A-A-A-A-A-A.

Iho-ongelmasta toiseen, eli poikasen ihoon. Raukka on selvästi perinyt minun taipumukseni saada ihottumia milloin mistäkin syystä (tai ilman syytä). Punaisia laikkuja ilmestyy kuin tyhjästä, osa näyttää olevan hyvin pysyvää tyyppiä. Rintakehässä oleva laikku suorastaan riehaantui eilen, sekin taisi tykätä mansikasta. En osaa edes ottaa sen kummempaa stressiä asiasta, olen niin tottunut elämään omien ihottumieni kanssa, että jos poikasellekaan ei mitään sen pahempia reaktioita mistään tule niin antaa tulla vaan. Eivät siis näytä vaivaavan millään lailla, näyttävät vain ikäviltä. Eli laikut ovat mielestäni pienempi paha kuin alkaa rajata ruokavaliosta pois jotakuinkin kaikki ja vältellä ruoka-aineita x, y, ja z vain siksi, että ne mahdollisesti aiheuttavat jotain. Bad mama, tuosta hyvästä taitaa tulla noin 50 paskamutsi-pistettä.

ps. Alitajuntani kettuilee minulle. Olen nähnyt lapsen isästä unta nyt kolmena (!!!) peräkkäisenä yönä. Ei siis mitään sellaista unta, vaan unet ovat liittyneet siihen mitä tapahtuisi jos häneen jossain törmäisin. Ja käsi sydämellä, en ole viimeaikoina suonut ajatustakaan koko isä-asialle, korkeintaan puolikkaan silloin tällöin. Siksi onkin erikoista, että joka yö hän tulee uniini. Ehkä unet liittyvätkin siihen, että lopultakin olen sinut asian kanssa, unissa nimittäin hänen kohtaamisensa ei tunnu miltään. Ei suututa, ei ahdista, ei syyllistä. En tunne mitään, hänen näkemisensä ei herätä minussa edes pientä kiukkua. Hyvä niin (vaikka vain unista onkin kyse), mutta voisi hän silti kadota myös unistani.