Puuroa pöydänjaloissa

Näppärät muuttoapurini hoitivat muuton melkein huomaamattani, viuh viuh vaan menivät tavaroiden kanssa ja kohta laatikkoviidakko oli siirtynyt uuteen osoitteeseen. Minun roolini koko muuttohässäkässä oli aika pieni, heiluin lapsi liinassa vähän siellä ja täällä, kantelin jotain säkkejä ja yritin olla olematta kauheasti tiellä. Mitä nöyrimmät kiitokset siis jälleen kerran kaikille apureille, ei oltaisi ehkä koskaan saatu muuttoa hoidettua ilman teitä.

Uusi koti tuntuu omalta ja kotoisalta. Poikanen on silminnähden riemuissaan lisääntyneestä tilasta ja tämän kunniaksi aloitti liikkumisenkin ihan eri meiningillä, eteenpäin hurjaa vauhtia ja nyt lisäksi ylös pitkin laatikoita ja muita mahdollisia tukia. Allekirjoittanut saa sydämen lisälyöntejä ja lyhyitä pysähdyksiä vuorotellen, kun yllättäen bongaa poikasen huojumasta jotain laatikkopinoa vasten, ihan vain odottamassa milloin kopsahtaa ja miten kovaa.

Asiasta kukkarukkuun, tuli aika kiittämätön olo tavaroita pakatessa. Melkein laatikollinen löytyi edelleen pakkauksissaan olevia  astioita ja maljakoita yms. lasitavaraa jota mummollani on tapana ostaa. Mitä pirua niille tekee. Ihan arvokastakin tavaraa vielä, Aalto-maljakoita löytyy nyt jo varmaan 10, on jokaista kokoa ja väriä. Enkä voi sietää niitä. Sama juttu niiden Iittalan tuikkulyhtyjen ja muiden kanssa. Siellä ne edelleen ovat, laatikoissaan. Piilotin ne taas uuteen kaappiin enkä toivon mukaan törmää  niihin pitkään aikaan. En kehtaa myydäkään, toinen on laittanut niihin paljon rahaa ja ostanut tarkoituksenaan antaa hyviä lahjoja. Ja minä kiittämätön kakara en osaa arvostaa. Toivottavasti osaan jonain päivänä, niin voin ne sitten kaivaa esiin laatikoistaan.


Ps. Todennäköisyys lapsen aivastukselle kasvaa satakertaiseksi silloin, kun on juuri onnistunut lykkäämään suuhun ison puurolusikallisen.