Kaksi tuntia olen "tehnyt ihan sikana hommia nyt kun poikanen kerrankin nukkuu ja muutto tulossa ja kaikkee".
Niijust.
Todellisuudessa hoidin pienen tiskin ja tunnissa olen saanut täytettyä yhden muuttolaatikon. Mussutan vähän sitä ja tätä syötävää ja "vois muuten äkkiä käydä koneella tässä välissä". Hups meni tunti.
Että jos valitan jotain (yksinhuoltajan) arjen kiireestä ja loputtomista hommista, niin ihan omaa syytä se on. Nyt kun olis aikaa niin mä teen kaiken puoliteholla, vituttaa ihan suoraan sanottuna oma saamattomuuteni. Koko viikko on ollut tällaista, teen kyllä koko ajan jotain, mutten osaa tehdä niin täysillä kuin pitäisi. Olen selitellyt tätä itselleni sillä, että nyt alkaa tuntua se ettei arjessa ole ainuttakaan lepohetkeä. Ihan potaskaa, että pitäisi rentoutua silloin kun lapsi nukkuu, koska ei mikään homma ikinä valmistuisi yhden aikuisen taloudessa jos laiskottelisi lapsen nukkuessa. Silloin pitäisi painaa kahta kauheampaa vauhtia, mutta minä en nyt jotenkin jaksa tai pysty.
Sitten yksi turha juttu, joka sopii hyvin tähän päivän teemaan joka näyttää olevan valittaminen. Minua ärsyttää, miten monet parisuhteelliset ihmiset kertovat, että ymmärtävät millaista yksinhuoltajilla on, kun tyyliin 2 vrk ovat lapsen kanssa kaksin. Tai jos mies tekee pitkää päivää usein töissä. No ette ymmärrä. En jaksa nyt perustella sen enempää, mutta sanonpa vain, että kaukana siitä yksinhuoltajan arjesta on se muutaman päivän kestävä jakso lapsen kanssa. Vähän kuin väittäisi tietävänsä miltä työttömästä tuntuu, kun on viikon lomalla.
ps. En tarkistanut tekstiä kirjoitusvirheiden varalta, koettakaa elää niiden kanssa, minäkin yritän.
Mä en olisi selvinnyt pienen lapsen kanssa päivääkään yksinhuoltajana, myönnän rehellisesti ja siksi nostan hattua ja kumarran maahan saakka.
VastaaPoistaJos pieni vinkki sallitaan, niin se on, että lepää ja tee omia juttuja silloin, kun lapsi nukkuu päikkäreitä ja viihdytä lasta kotitöillä, kun se valvoo. Siis lyhyesti. Mä en koskaan ollut mikään huvimestari lapselle, kun olen niin laiska vaan otin lapsen mukaan hommiin niin, että se joko makoili mun jaloissa tai sitten sitterissä pöydällä, josta se näki, mitä mä hommin. Saatoin ehkä vähän pölpöttää sille ja lauleskellakin välillä tai sitten törkkäsin sille aina uuden kauhan käteen, jota se sai sitten ihmetellä taas aikansa. Silleen mä sain ylipäätään mitään aikaiseksi, kun Isompi oli vauva.