Niitä hyviä asioita

Aivoni ovat vaihteeksi jonkinlaisessa standby-tilassa. Saatte ranskalaisilla viivoilla listan asioista, jotka viime päivinä ovat ilahduttaneet ja/tai parantaneet elämäni laatua:

-Uusi kamera! Ei voi kai sanoa uusi, kun ei minulla ollut sitä vanhaakaan. Kyllästyin huonon puhelimeni huonoihin kuviin, marssin kauppaan ja ostin ok:n oloisen ja suht edullisen Canonin. Suomeksi: luotin siis sokeasti myyjään, kun hän väitti että juuri tuo on se jonka hän ottaisi niistä kahdesta vaihtoehdosta joiden välillä arvoin. Arvatkaa oliko myyjän suosittelema se kalliimpi? Ylläripylläri, tietenkin. Mutta en jaksanut alkaa tivata miksi miksi miksi, ostin kiltisti sen kalliimman ja kaikki olivat sen jälkeen iloisia.

-Päivittäinen suklaa-annos. Ei liene kaipaa selityksiä, suklaa auttaa mm. kaikkeen.

-Lapsen nimiäiset tulivat ja menivät. Löysin niitä varten jopa mekon, jossa lapsen ruokkiminen onnistui ilman suurempia riisuutumisia. Enkä näyttänyt makkaralta mekossa, toivottavasti.
 Lapsonen sai monia kivoja lahjoja, joista saatte kuvia (!) myöhemmin, en jaksa juuri nyt liikkua niitä kuvaamaan. Ruokaa riitti kaikille, lapsi kulki sylistä toiseen eikä suuremmin aiheuttanut ongelmia. Mitä nyt vähän kitisi ja kuolasi kaikkien vaatteet.

-Tunsin itseni tänään ihan nätiksi. Se uusi mekko, vaatehuoneesta kaivettu siistimpi takki ja suosikki saappaani toimivat. Huomasin jopa ajattelevani, että ehkä joku jonain päivänä voisi pitää minua sen verran viehättävänä, että saattaisi päätyä jonkinlaiseen suhteeseen kanssani. Tai sitten ei. (Minulla ei ole oikein käsitystä miten lapsi vaikuttaa miesten suhtautumiseen, mutta voisin kuvitella, ettei siitä ainakaan lisäpisteitä saa.  Sitäpaitsi, karu totuus on se, etten minä ikinä milloinkaan ja mitenkään voisi mennä mihinkään kenenkään kanssa, siis ilman lasta. Huomaan pitäväni jonkinlaisena itsestäänselvyytenä jo sitä, että olen yksin nyt ja aina. Enkä oikein tiedä mitä ajattelen siitä.)

-Kävin kakkukahvittelemassa toisen heinäkuisen vauvan ja hänen vanhempiensa luona. Yritin (jälleen kerran) esitellä lapseni talonväen jälkikasvulle, mutta tätä nuorta herraa ei minun lapseni näyttänyt edelleenkään juuri kiinnostavan. Yritys hyvä, ensi kerralla taas uudestaan ehkä paremmalla onnella. Koska lapset jatkossakin tapaavat toisensa pakostikin ainakin kahdesti viikossa, on suuri todennäköisyys, että jonain päivänä he vielä hoksaavat toistensa olemassaolon.

Koska oma pienokaisena juuri lähti nukkumatin matkaan toivottavasti useammaksikin tunniksi, poistun tästä takavasemmalle ja palaan varmaan tänään vielä kuvien kera takaisin. Siihen asti näkemiin!