Saarna

Kirjoittaminen on ollut monesti työn alla. Ajoittain ei kyllä edes sen vertaa. Mutta nyt pitää purkaa ajatuksia liittyen kuluttamiseen ja omistamiseen, materiaan ja sen arvoon.

Olen jo pidemmän aikaa potenut tunnontuskia kuluttamiseen liittyen. Milloin asia ahdistaa ekologisten näkökulmien kannalta ja milloin ihmisoikeuksien kannalta (työolosuhteet, lapsityövoima, loputon lista epäkohtia), puhumattakaan niistä lukuisista vaikeasti määriteltävistä ahdistuksen aiheista. Unohtamatta myöskään tilan rajallisuutta suhteessa materiaan. Viimeisin liittyy lähinnä asuntomme rajallisiin neliöihin.

Sain jokin aika sitten blogihaasteen, joka liittyi sisustukseen (tämä on työn alla, ihan oikeasti!). Se laittoi uudestaan ajattelemaan näitä asioita ihan konkreettisesti, mitä minä haluan ja tarvitsen, mitä olen edes valmis ostamaan vaikka siihen mahdollisuus olisikin. Ja koska en osaa näistä sinkoilevista ajatuksista muodostaa mitään yhtenäistä ja johdonmukaista tekstikokonaisuutta, saatte ranskalaisin viivoin ryhmiteltyjä ajatuspätkiä aiheesta.

-Minua ahdistaa kuluttaminen. Yököttää jatkuva tarpeiden luominen. Tarpeiden luomiselle tarkoitan mainontaa ja sen luomia mielikuvia, niitä katalia keinoja joilla meille uskotellaan meidän melkeinpä tekevän jotain hyvää ja oikeaa, jos ostamme. Tarpeisiin ostaminen on ok, mutta turhakkeen ostaminen on turhakkeen ostamista, vaikka tuote olisi esimerkiksi valmistettu kierrätysmateriaaleista. Älkääkä käsittäkö väärin, kierrättäminen on hyvä, mutta jos ekologisuuteen vedoten meitä pyritään ohjaamaan vain ostamaan lisää lisää lisää lisää, niin typerää se on yhtä kaikki. Nykyään, kun nämä eko-asiat ovat vahvasti pinnalla, niin yhä useammin nimenomaan kuluttajia houkutellaan ostamaan vetoamalla (osittain) tekaistuihinkin mielikuviin ja väitteisiin luonnonmukaisuudesta, ekologisuudesta ja muusta "saat tästä valheellisen hyvän omantunnon kun ostat tämän tuotteen" moskasta.

-Edellisen tekstin turhakkeisiin liittyen: Myös hyödyllinen tavara muuttuu turhakkeeksi, jos niitä samanmoisia on kotona kaapeissa jo tarpeisiin nähden riittävästi. Astiasto on tarpeellinen, monta astiastoa ("mutkun tää on niin ajaton ja ihana, kyllä tällä joskus vielä on käyttöä") on turhake. Noin niin kuin yksinkertaistettuna. Ymmärrän myös sisustukseen liittyviä hankintoja, eivät ne täysiä turhakkeita ole kohtuullisina määrinä, mutta alati vaihtuvat koristetyynyt, kynttilänjalat ja kukkamaljakot ovat turhakkeita.

-Itse kuluttamisen lisäksi yököttää se, miten sokeaksi monet ovat tulleet omalle kuluttamiselleen. Ei enää eroteta todellisia tarpeita ja mielihaluja, uskotaan vankasti, että ostetaan tarpeeseen. Muoti ei ole tarve, uusi mallisto ei ole tarve, uusi design (oli se sitten kotimaista tai vaikka siperialaista) ei ole tarve. Niillä meille kaupataan asioita, herätkää nyt ihmiset jumalauta. Niillä tehdään bisnestä. Arvostan jollain tasolla jopa enemmän niitä ihmisiä, jotka sentään myöntävät oman kuluttamisensa olevan vain mielihalujen täyttämistä ja aika älytöntäkin, kuin niitä jotka yrittävät viimeiseen asti vedota kaiken maailman "mutkun tää on kotimaista tuotantoa, mä kato haluan tukea kotimaisia juttuja ni siks ostin" tekosyihin.

-Mielikuvien lisäksi myyntimiehet kehittelevät meille kokonaan uusia tuotteita joita me ehdottomasti tarvitsemme. Kävelepä (naisten) kosmetiikkaosastolle ja mieti kuinka montaa niistä tuotteista ihan oikeasti tarvitaan. Pelkästään rasvoja pitäisi olla erilainen jokaiseen vuorokaudenaikaan, puhumattakaan jokaiselle vartalonosalle erikseen suunnatusta tuotteesta. Jaloille yksi, käsille yksi, yksi naamaan yöksi, yksi naamaan päiväksi, yksi koko vartalolle, yksi dekoltee-alueelle, yksi tummille silmänalusille, yksi silmänympäryksille, yksi tehohoitona ongelmakohdille jne. You name it. Naurettavaa. N A U R E T T A V A A . Mutta se myy, näköjään.

-Minä olen tämän viimeaikaisen köyhäilyn aikana oppinut aika hyvin erottelemaan omat tarpeeni ja mielihaluni. Mitä vähemmän rahaa on käytettävissä, sitä oleellisimpiin asioihin keskittyy. Haluaisin tämän jatkuvankin näin, en siis köyhyyden jatkuvan ikuisesti, vaan tämän ajattelutavan ja oivalluksien säilyvän mukana elämässäni. En tarvitse enää puoliakaan siitä mitä koin tarvitsevani vaikkapa pari vuotta sitten. Pienemmät asiat saavat isommat mittasuhteet, tarkoitan tällä pieniä hyviä asioita. Myös omatuntoni voi paremmin ja tunnontuskat ovat vähentyneet.

 Raha-asiat ovat melkoisia tabuja, mutta minä aion nyt sörkkiä sitä muurahaispesää paljastamalla meidän tulotasomme. Verojen jälkeen käteen jää kuussa 700e, siitä ei edes ole vielä vähennetty meidän osuuttamme vuokrasta (asumistuki menee suoraan vuokranantajalle). Sillä me oikeasti elämme ihan hyvin. Pystyn jopa säästämään muutaman kympin kuussa. Miten onnistun tässä? Koska minä ostan tarpeeseen. Ostanhan tietenkin välillä jotain turhakkeitakin, mutta ei lienee tarpeen tällä tulotasolla edes sanoa, että aika vähän ja aika pieniä juttuja kuitenkin. Eilen ostin uuden kynsilakan, se on viimeisin turhakkeeni. Minä voin kaupassa ihailla hienoja kenkiä, uusia verhoja tai vaikka arvostamieni artistien levyjä, mutta nykyään en enää koe tarvetta niiden omistamiseen. Tämä on oikeasti vapauttavampaa kuin mikään ikinä!

-Meilläkin on silti tavaraa liikaa, vaikka todella harkiten mitään ostan ja paljon olen viimeisten kuukausien aikana myynyt ja lahjoittanut poiskin. Näinollen haluaisin tietää, minne ne kaikki hypershoppailijoiden tavarat mahtuvat? Heitetäänkö ne mäkeen aina uuden sesongin tullen, kaappien sisältö ja sistustus vaihtuu samaa tahtia kuin mallistot?


Tämä ajatusrykelmä riittänee tältä erää. Tiivistettynä: Vähemmän on enemmän, älkää olko hölmöjä ja nielkö purematta kaikkea shaibaa, mitä mainosmiehet teille syöttävät. Tarkkailtaa itseänne ja kulutustanne.

Viisi leipää ja kaksi kalaa

Alkuun taas tunnustuksia: Minä lahjon lastani ruualla. Tarkemmin ottaen leivällä, jolla hiljennän bussimatkojen raivarit. Tässä toimintamallissa lienee montakin enemmän tai vähemmän huonoa puolta, mutta yksi on se saamarin murustaminen. Tänään 22 minuutin bussimatkan ja puolentoista leipäpalan jälkeen koitti taas operaatio Puhdista Lapsi Ja Rattaat Muruista. Ja se murujen määrä, se on käsittämätöntä!

Pelkästään lapsen sylissä oli muruja varmaan 3 leipäpalan verran, istuinosassa ja jalkapeitteen mutkassa toinen samanmoinen satsi. Tässä vaiheessa puhdistusoperaatiota älysin, että olen ihan varmana kuullut tämän tarinan ennenkin, tosin vähän eri muodossa. Siinä tarinassa oli se pitkätukkainen ihmeidentekijä ja nälkäinen ihmislauma, pari leivänkannikkaa ja kalaa. Ja kas kummaa, ruokailun jälkeen oli koreittain leipää ja kalaa. Ihme oli tapahtunut!

Ja paskat. Ei siihen mitään ihmeitä tarvittu, niillä oli vaan lauma muksuja siellä mukana syömässä.

kuva täältä

Kuka säilöö meille tätä ihme roinaa häh?

Kaappien siivousta. Vastaan tullut kaikkea hyödyllistä, mm:

-Kuumemittarin suojakotelon korkki. Itse suojakotelo hävinnyt muistikuvieni mukaan noin puoli vuotta sitten
-Kaksi rikkinäistä puhelinta
-Kaikki härpäkkeet mitä noihin rikkinäisiin puhelimiin liittyy (laturit yms)
-Rikkinäinen tuulikello, odottaa kolmatta vuotta korjaamista
-Kolme toimimatonta sytkäriä
-Tyhjä tulitikkuaski
-Trolli-avaimenperä jolta hiukset kynitty pois jo joskus varhaislapsuudessani
-Purkkeja joille ei enää ole kansia ja kansia joille ei enää löydy purkkeja
-Mysteerijohtoja ja -piuhoja. Kukaan ei ole koskaan tarvinnut niitä mihinkään eikä kukaan tiedä mihin ne edes kuuluvat, mutta ei voi heittää pois juuri siksi, kun ei tiedä tarvitseeko niitä vielä joskus johonkin

Jatkan siivousta, päivitystä Älyttömien Tavaroiden Säilyttämiseen liittyen lienee tulossa myöhemmin lisää.

Itselle muistiin

Jos jokin asia/osa-alue elämässä ei miellytä, tee sille jotain. Jos et voi tehdä sille mitään, opettele elämään sen kanssa.

vinkuvinkuvalivali

Itsesäälissä pyöriskellessäni tässä mietin, että asioille voisi tehdäkin joskus jotain. Voisi olla aktiivinen pelkän yksinäisen sijaan.

Syömishäröilyt voivat hyvin, minä en.

EDIT: Ei silti syytä huolestua allekirjoittaneen voinnista, vuosien kokemuksella osaan käsitellä näitä syömishommia ja pitää itseni riittävän hyvässä kunnossa.

Vink vink puhelinmyyjät

Pienenä alustuksena sanottakoon, että minä en vastaa puhelimeen jollen tunne numeroa tai jos numeroa ei näy. Äsken jokin itselleni vieras numero soitti pari kertaa. Toisella kerralla tavoistani poiketen vastasin, koska puhelin soi niin kauan ja heti putkeen ensimmäisen soiton jälkeen. Kuvittelin siis, että jollain on Todella Tärkeää asiaa ja/tai kiireistä sellaista, koska soittaa koko ajan ja pitkään. Toisessa päässä olikin vain hetken hiljaista, kunnes puhelu katkaistiin.

Ajattelin, että joku soitti väärään numeroon tai halusi tarkistaa kenen numero se oli. Kunnes mummoni kanssa puhelimessa juorutessa sama numero soittaa jälleen,  NELJÄ KERTAA SEN PUHELUN AIKANA (eikä puhelu kestänyt kuin max 10min). Tuli tosissaan sellainen olo, että nyt on pakko olla jollain tärkeää asiaa ja täytyy soittaa takaisin. Tässä välissä myös kunnon salapoliisina näpyttelin numeron eniron numerohakuun ja sain vastaukseksi, että numero kuuluu henkilölle X joka asuu Helsingissä. Nimi tai osoite ei sanonut mitään, mutta koska numerolla kuitenkin löytyi jonkun yksityishenkilön tiedot, niin taas hyväuskoisena kuvittelin hänellä silti olevan minulle nimenomaan jotain tärkeää asiaa. Mistä sitä tietää, vaikka jollekin tutulle olisi sattunut jotain, ja sitten joku hänen tuttunsa (minulle tuntematon) yrittäisi minua tavoitella.

Reippaana tyttönä soitin tuohon numeroon ja voi jumalauta, arvaatteko jo lopun? Puhelinmyyjä! Ihan pokkana alkoi vaan luetella monotonisella äänellään mitä kaikkea saan, jos nyt tilaan puolen vuoden Kodin Kuvalehdet. No en tilannut.

Eikö puhelinmyyjillä ole mitään (edes kirjoittamattomia) sääntöjä? Kuten, että väsytystaktiikka ei ole suotava toimintatapa, vaan pelkästään aivan hemmetin ärsyttävää. Jollei joku vastaa, niin todennäköisesti ei a) halua vastata tai b) pysty vastaamaan. Molemmissa tapauksissa soittaminen heti uudestaan on aivan yhtä turhaa. Sitäpaitsi, kuka ostaa lehden tyypiltä joka ensin puoli tuntia on terrorisoinut puhelinlinjoja pitkin? Ei v*ttu kukaan. Toivottavasti. Ja vaikka klo 20 ei olekaan todella myöhä, niin on se minusta jo liian myöhä tuohon puhelinterroriin.

Eikö noita myyjiä ja heidän tekemisiään kukaan valvo? Voiko tuollaisesta jo ilmoittaa johonkin? Rupean kohta terrorisoimaan takaisinpäin, kokevat miltä se tuntuu.

Mä en kerkee bloggaa...

...mä leikkelen paperia! Näperrysintoni on tällä kertaa siis siirtynyt paperien pariin. Kimmokkeen tähän sain löytäessäni kadoksissa olleen askarteluveitseni, uusien terien hankkimisen jälkeen se on ollut menoa. Tässä hieman todistusianeistoa puuhailuistani.

Mitään monimutkaisempaa ei vielä ole valmiina, mutta noita mahdollisesti kortteihin ja/tai seinälle päätyviä pikkukuvia jo aikamoinen läjä. Vaativammat jutut vain valmistuvat niin kovin hitaasti, pikkutarkkaa hommaa nähkääs. Leikkaaminen on siitä p*skamainen taiteenlaji, että jos mokaa, niin se oli sitten siinä, takaisin sitä palaa ei enää saa. Vuorokaudessa on myös hyvin vähän työskentelyaikaa, ainakin meidän taloudessa. Lapsi ei nuku päivisin kotona ollenkaan, eli vasta lapsen siirtyessä yöunille voin kaivaa sakset ja veitsen esiin ja aloittaa hommat. Tämä tarkoittaa suuria valintoja: istunko koneella vai leikkelenkö paperia? Tällä hetkellä paperi vie voiton. Joten adios, palaan taas jossain vaiheessa raportoimaan mihin suuntaan tilanne etenee.


EDIT: Jos aihe yhtään enempää kiinnostaa -> googleen kun kirjoittaa paper cutting kuvahaun puolelle, niin johan aukeaa silmät sen suhteen, mitä kaikkea paperia leikkelemällä voikaan saada aikaan.