Saarna

Kirjoittaminen on ollut monesti työn alla. Ajoittain ei kyllä edes sen vertaa. Mutta nyt pitää purkaa ajatuksia liittyen kuluttamiseen ja omistamiseen, materiaan ja sen arvoon.

Olen jo pidemmän aikaa potenut tunnontuskia kuluttamiseen liittyen. Milloin asia ahdistaa ekologisten näkökulmien kannalta ja milloin ihmisoikeuksien kannalta (työolosuhteet, lapsityövoima, loputon lista epäkohtia), puhumattakaan niistä lukuisista vaikeasti määriteltävistä ahdistuksen aiheista. Unohtamatta myöskään tilan rajallisuutta suhteessa materiaan. Viimeisin liittyy lähinnä asuntomme rajallisiin neliöihin.

Sain jokin aika sitten blogihaasteen, joka liittyi sisustukseen (tämä on työn alla, ihan oikeasti!). Se laittoi uudestaan ajattelemaan näitä asioita ihan konkreettisesti, mitä minä haluan ja tarvitsen, mitä olen edes valmis ostamaan vaikka siihen mahdollisuus olisikin. Ja koska en osaa näistä sinkoilevista ajatuksista muodostaa mitään yhtenäistä ja johdonmukaista tekstikokonaisuutta, saatte ranskalaisin viivoin ryhmiteltyjä ajatuspätkiä aiheesta.

-Minua ahdistaa kuluttaminen. Yököttää jatkuva tarpeiden luominen. Tarpeiden luomiselle tarkoitan mainontaa ja sen luomia mielikuvia, niitä katalia keinoja joilla meille uskotellaan meidän melkeinpä tekevän jotain hyvää ja oikeaa, jos ostamme. Tarpeisiin ostaminen on ok, mutta turhakkeen ostaminen on turhakkeen ostamista, vaikka tuote olisi esimerkiksi valmistettu kierrätysmateriaaleista. Älkääkä käsittäkö väärin, kierrättäminen on hyvä, mutta jos ekologisuuteen vedoten meitä pyritään ohjaamaan vain ostamaan lisää lisää lisää lisää, niin typerää se on yhtä kaikki. Nykyään, kun nämä eko-asiat ovat vahvasti pinnalla, niin yhä useammin nimenomaan kuluttajia houkutellaan ostamaan vetoamalla (osittain) tekaistuihinkin mielikuviin ja väitteisiin luonnonmukaisuudesta, ekologisuudesta ja muusta "saat tästä valheellisen hyvän omantunnon kun ostat tämän tuotteen" moskasta.

-Edellisen tekstin turhakkeisiin liittyen: Myös hyödyllinen tavara muuttuu turhakkeeksi, jos niitä samanmoisia on kotona kaapeissa jo tarpeisiin nähden riittävästi. Astiasto on tarpeellinen, monta astiastoa ("mutkun tää on niin ajaton ja ihana, kyllä tällä joskus vielä on käyttöä") on turhake. Noin niin kuin yksinkertaistettuna. Ymmärrän myös sisustukseen liittyviä hankintoja, eivät ne täysiä turhakkeita ole kohtuullisina määrinä, mutta alati vaihtuvat koristetyynyt, kynttilänjalat ja kukkamaljakot ovat turhakkeita.

-Itse kuluttamisen lisäksi yököttää se, miten sokeaksi monet ovat tulleet omalle kuluttamiselleen. Ei enää eroteta todellisia tarpeita ja mielihaluja, uskotaan vankasti, että ostetaan tarpeeseen. Muoti ei ole tarve, uusi mallisto ei ole tarve, uusi design (oli se sitten kotimaista tai vaikka siperialaista) ei ole tarve. Niillä meille kaupataan asioita, herätkää nyt ihmiset jumalauta. Niillä tehdään bisnestä. Arvostan jollain tasolla jopa enemmän niitä ihmisiä, jotka sentään myöntävät oman kuluttamisensa olevan vain mielihalujen täyttämistä ja aika älytöntäkin, kuin niitä jotka yrittävät viimeiseen asti vedota kaiken maailman "mutkun tää on kotimaista tuotantoa, mä kato haluan tukea kotimaisia juttuja ni siks ostin" tekosyihin.

-Mielikuvien lisäksi myyntimiehet kehittelevät meille kokonaan uusia tuotteita joita me ehdottomasti tarvitsemme. Kävelepä (naisten) kosmetiikkaosastolle ja mieti kuinka montaa niistä tuotteista ihan oikeasti tarvitaan. Pelkästään rasvoja pitäisi olla erilainen jokaiseen vuorokaudenaikaan, puhumattakaan jokaiselle vartalonosalle erikseen suunnatusta tuotteesta. Jaloille yksi, käsille yksi, yksi naamaan yöksi, yksi naamaan päiväksi, yksi koko vartalolle, yksi dekoltee-alueelle, yksi tummille silmänalusille, yksi silmänympäryksille, yksi tehohoitona ongelmakohdille jne. You name it. Naurettavaa. N A U R E T T A V A A . Mutta se myy, näköjään.

-Minä olen tämän viimeaikaisen köyhäilyn aikana oppinut aika hyvin erottelemaan omat tarpeeni ja mielihaluni. Mitä vähemmän rahaa on käytettävissä, sitä oleellisimpiin asioihin keskittyy. Haluaisin tämän jatkuvankin näin, en siis köyhyyden jatkuvan ikuisesti, vaan tämän ajattelutavan ja oivalluksien säilyvän mukana elämässäni. En tarvitse enää puoliakaan siitä mitä koin tarvitsevani vaikkapa pari vuotta sitten. Pienemmät asiat saavat isommat mittasuhteet, tarkoitan tällä pieniä hyviä asioita. Myös omatuntoni voi paremmin ja tunnontuskat ovat vähentyneet.

 Raha-asiat ovat melkoisia tabuja, mutta minä aion nyt sörkkiä sitä muurahaispesää paljastamalla meidän tulotasomme. Verojen jälkeen käteen jää kuussa 700e, siitä ei edes ole vielä vähennetty meidän osuuttamme vuokrasta (asumistuki menee suoraan vuokranantajalle). Sillä me oikeasti elämme ihan hyvin. Pystyn jopa säästämään muutaman kympin kuussa. Miten onnistun tässä? Koska minä ostan tarpeeseen. Ostanhan tietenkin välillä jotain turhakkeitakin, mutta ei lienee tarpeen tällä tulotasolla edes sanoa, että aika vähän ja aika pieniä juttuja kuitenkin. Eilen ostin uuden kynsilakan, se on viimeisin turhakkeeni. Minä voin kaupassa ihailla hienoja kenkiä, uusia verhoja tai vaikka arvostamieni artistien levyjä, mutta nykyään en enää koe tarvetta niiden omistamiseen. Tämä on oikeasti vapauttavampaa kuin mikään ikinä!

-Meilläkin on silti tavaraa liikaa, vaikka todella harkiten mitään ostan ja paljon olen viimeisten kuukausien aikana myynyt ja lahjoittanut poiskin. Näinollen haluaisin tietää, minne ne kaikki hypershoppailijoiden tavarat mahtuvat? Heitetäänkö ne mäkeen aina uuden sesongin tullen, kaappien sisältö ja sistustus vaihtuu samaa tahtia kuin mallistot?


Tämä ajatusrykelmä riittänee tältä erää. Tiivistettynä: Vähemmän on enemmän, älkää olko hölmöjä ja nielkö purematta kaikkea shaibaa, mitä mainosmiehet teille syöttävät. Tarkkailtaa itseänne ja kulutustanne.