sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Testissä Vanish

Sain Buzzadorin kautta taas tuotteita testaistavaksi, tällä kertaa Vanishia eli tahranpoistoainetta. Voin ihan avoimesti myöntää, että olen aina ollut erittäin skeptinen näiden ihmeaineiden suhteen, jotka muka poistavat tahran kuin tahran vain sormia napsauttamalla. Tämän vuoksi en koskaan ole edes harkinnut niiden ostamista, vaan turvautunut tahrojen kohdalla vain tuttuun ja turvalliseen sappisaippuaan (joka muuten toimii, pieni mainos nyt sen puolesta tähän väliin). Siksipä olikin mielenkiintoista päästä ilmaiseksi kokeilemaan onko Vanish mainosten antaman mielikuvansa arvoinen.

Tehtävänä tässä kampanjassa oli sotkea paketin mukana tullut kankaanpala haluamillaan aineilla, jonka jälkeen hyökätä aiheutettujen tahrojen kimppuun sen valtavan Vanish-arsenaalin kera joka postin mukana meille saapui. Oolrait, tehtävä ymmärretty.



Valitsin laiskana ihmisenä takuuvarman tahraajan, mustikkahillon. Sitä nyt myös sattuu meiltä löytymään käsittämätön määrä (kiitos ahneen ahkeran marjastajamummoni), joten ei haittaa jos hieman menee hukkaankin.

Oli pari muutakin projektia tuolloin kylppärissä menossa, kuten jätesäkeistä ja maalitahroista voi päätellä
 
Tämän jälkeen asiaankuuluvasti perus lapsiperhemeiningillä viedään liattu kankaanpala kylppäriin odottamaan, että "kohta pestään pyykit ja kokeillaan niitä aineita tuohon tahraan" ja unohdetaan se ammeen reunalle roikkumaan noin kolmeksi vuorokaudeksi.

 
Muutaman päivän kuluttua ("ai hitto tää oli täällä, unohdin ihan kokonaan") päästään itse asiaan, eli tahranpoistoon. Vinkkejä kuunnelleena valitsin tuon nestemäisen version, kuulemma tehokkainta tavaraa.




Aineet vaikuttamaan ja hetken päästä koneeseen pyörimään. Ja arvatkaa mikä oli tulos:


 
Ei se hittovie edes puhdistunut! Tähän lienee syynä ollut melko pitkä tahran muhimisaika, mutta sellaistahan se ihan oikeastikin varsinkin lapsiperheessä on. Ei niitä kaikkia roiskeita ehdi heti mennä liottelemaan ja hinkkailemaan, jos niitä edes huomaa. Joten ihan hirveää wau-efektiä ei tuo aine saanyt minussa aikaan.

Kuitenkin muihin tahroihin testaillessani totesin, että jollei ihan täysin maineensa veroinen tuo aine ole, niin aika lähellä kuitenkin. Poikasen yksi body oli loppukesästä asti odottanut tahranpoistoa, tiukkaan pinttyneet banaanitahrat eivät useista pesuista ja sappisaippualla hinkkauksista huolimatta olleet edes vaalentuneet. Hieman kun liottelin Vanishin kanssa ja nakkasin pesuun, niin jokaikinen tummentuma oli vaatteesta kadonnut. Joten voin kyllä suositella, mutta ihmetekoihin ei tuostakaan ole.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti