Pelkoja

Yritän olla maalailematta mieleeni kauhuskenaarioita mistä milloinkin, mutta aina ne palaavat. Kestosuosikit ovat luonnollisesti jollain tapaa lapseen liittyviä.


1) Mitä jos vaikka yöllä tai päivällä saan kotona sairaskohtauksen tai kaadun ja kuolen/olen tajuton ja lapsi on kotona. Miten kauan menee, ennen kuin joku kaipaa meitä? Mitä lapsi tekee sillä aikaa? Mitä jos kukaan ei kaipaa meitä vaikka yli vuorokauteen tai pidempään aikaan, miten pitkään lapsi selviää täällä yksin? Mitä jos lapselle sillä aikaa sattuu jotain? Soittaako kukaan enää nykyäään mihinkään, jos lapsi itkee pitkiä aikoja putkeen hätääntyneenä jossain asunnossa? En usko omista naapureistani.


2) Mitä jos kuolen muissa olosuhteissa, eli en lapsen kanssa. Mitä lapselle sitten käy? Minne lapsi joutuu, kuka häntä hoitaa? Tämä ajatus on ehkä kamalin, koska lapsesta tulisi sillä hetkellä käytännössä orpo, toista vanhempaa ei ole olemassa edes paperilla. Tätä miettiessä olen maannut valveilla useita öitä ja ahdistuneena pelännyt kuolemaa ja sairastumista. Minun pitäisi olla kuolematon ainakin seuraavat 15 vuotta vielä, mieluiten ainakin 30, enkä tietenkään ole kuolematon. Tämä ajatus on niin musertava, etten pysty käsittelemään sitä. Kyllä, tässä minä olen korvaamaton, jos mínua ei ole niin lapsella ei ole enää sitä ainuttakaan vanhempaansa.


3) Entä jos lapselle tapahtuu jotain? Viemärin kansi pettää alta ja lapsi putoaa syvään viemäriin enkä saa häntä ylös, joku lasta vahtiva kääntää hetkeksi huomionsa muualle ja lapsi hukkuu läheiseen ojaan, hullu koira raatelee lapsen, lapsi tukehtuu suuhun tunkemaansa leluun, lapsi saa kuolettavan taudin ja joudun vierestä seuraamaan hänen pois hiipumistaan, rattijuoppo ajaa lapsen yli.


Listat ovat loputtomia. Ne ilmestyivät lapsen myötä. Ennen lasta olin kuolematon, ajatuksen tasolla. En tietenkään oikeasti kuvitellut olevani kuolematon, mutten myöskään uskonut minkään pahan voivan sattua omalle kohdalleni. Hirveitä riskejä oli valmis ottamaan tuosta vain, oman terveyden ja hyvinvoinnin kustannuksellakin. Nyt kaikki kauheudet tuntuvat vaanivan vierellä koko ajan, odottavan vain sopivaa hetkeä.