Minä kaipaisin nyt hetken hengähdystauon. Nyt on se piste, että en jaksa enkä halua olla se kaikkivoipa superäiti. En tiedä miksi juuri nyt, kun ei mitään erikoista (sairasteluja tms. oikeasti raskasta) ole ollut edes. Paljon kitinää ja huonoja öitä toki, kuten meillä aina, mutta se tuskin on se syy. Ehkä olen sen pikkuvauva-ajan jaksanut, koska lapsen tarvitsevuus on niin suuri silloin, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin olla läsnä 24 tuntia vuorokaudessa. Nyt ei olisi pakko olla koko ajan läsnä, lapsi saisi periaatteessa kaiken muiltakin kuin minulta ja pärjäisi kyllä.

Tämä turhautuminen ilmenee nyt ikävillä tavoilla. Minua vituttaa muiden äitien hehkutukset omasta ajastaan, reissuistaan, juhlistaan ja pariskuntahetkistään. En halua kuulla niistä. Tekisi mieli tokaista, että vittuakos siinä lesoilet, kivat teille ja sulle kun pääsette ja pystytte, mutta mene muualle puhumaan, minä en halua ajatella yhtään enempää sitä, mitä kaikkea voisin tai tahtoisin tehdä jos se olisi mahdollista, niin että turpa kiinni. En minä oikeasti niin ajattele, mutta turhautuminen purkautuu noissa tilanteissa tuollaisena olona.


Poikanen täyttää vuoden ensi kuussa, eikä edelleenkään ole kertaakaan ollut hoidossa. Joka viikko kohtaan tilanteen, jossa joku kysyy kuulumisiani. Vastaan, että tätä lapsen kanssa olemista minulle kuuluu. Sitten kysytään, että no mitä MUUTA olen tehnyt. No ollut lapsen kanssa, ollut lapsen kanssa, ollut lapsen kanssa, ollut lapsen kanssa, sitten vähän ollut lapsen kanssa, ollut lapsen kanssa, ja ai niin ollut lapsen kanssa. Ei minulla ole muita kuulumisia, anteeksi vain kyselijät.

Olen nyt tämän ahdistuksen kourissa yrittänyt saada poikasta nauttimaan muutakin nestettä kuin tisseistäni peräisin olevaa. Noin viikon työn tulos on masentava. Vettä tykkää kyllä hörppiä muttei juoda (sylkee sen pois), maitoa ei suostu muutaman maistelukerran jälkeen enää edes hörppäämään. Yhden vuorokauden mittasin kaiken veden jonka mukiinsa laitoin ja juomisen (...) jälkeen mittasin paljonko oikeasti joi. Koko vuorokauden tulos oli vain reilu desi. Yksi ainoa saamarin desilitra. Säälittävää. Suunnittele tässä sitten pojan hoitoon antamista, kun toinen elää pelkällä tissimaidolla.

Eniten ahdistusta tässä herättää se, ettei niitä hoitomahdollisuuksia näytä olevan tulossa ainakaan kesän aikana. Syksystä en tiedä, sitten palaankin jo kouluun. Kyllä, minusta melkoisen masentava ajatus, hyvästi kaikki toiveet vapaahetkestä, hyvästi se minä jolla joskus oli jotain omiakin juttuja.

Lapsi on maailmani napa, joka ilta makaan ja tuijotan vieressäni nukkuvaa poikasta ja tunnen mitä suurinta ylpeyttä ja rakkautta. Annan pusun silkinpehmeälle otsalleen ja kuiskailen miten paljon rakastan häntä. Elämämme on hyvä ja täydellinen juuri näin. Silti minä olen nyt jotenkin loppu.

Mitä minä nyt tahtoisin:

-Nukkua yhden yön. Edes useamman tunnin putkeen.
-Käydä jossain yksin. Astua ulos ovesta ilman lasta, kävellä vaikka päämäärättömästi pitkin katuja, kunhan olisin yksin.
-Keskustella hyvän ystävän kanssa häiriöttä, ilman sylissä kiemurtelevaa tai lattialla huutavaa lasta. Edes yhden kahvikupillisen ajan.
-Jonkun kuuntelemaan, kun on yksinäistä.