tiistai 11. kesäkuuta 2013



Minä kaipaisin nyt hetken hengähdystauon. Nyt on se piste, että en jaksa enkä halua olla se kaikkivoipa superäiti. En tiedä miksi juuri nyt, kun ei mitään erikoista (sairasteluja tms. oikeasti raskasta) ole ollut edes. Paljon kitinää ja huonoja öitä toki, kuten meillä aina, mutta se tuskin on se syy. Ehkä olen sen pikkuvauva-ajan jaksanut, koska lapsen tarvitsevuus on niin suuri silloin, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin olla läsnä 24 tuntia vuorokaudessa. Nyt ei olisi pakko olla koko ajan läsnä, lapsi saisi periaatteessa kaiken muiltakin kuin minulta ja pärjäisi kyllä.

Tämä turhautuminen ilmenee nyt ikävillä tavoilla. Minua vituttaa muiden äitien hehkutukset omasta ajastaan, reissuistaan, juhlistaan ja pariskuntahetkistään. En halua kuulla niistä. Tekisi mieli tokaista, että vittuakos siinä lesoilet, kivat teille ja sulle kun pääsette ja pystytte, mutta mene muualle puhumaan, minä en halua ajatella yhtään enempää sitä, mitä kaikkea voisin tai tahtoisin tehdä jos se olisi mahdollista, niin että turpa kiinni. En minä oikeasti niin ajattele, mutta turhautuminen purkautuu noissa tilanteissa tuollaisena olona.


Poikanen täyttää vuoden ensi kuussa, eikä edelleenkään ole kertaakaan ollut hoidossa. Joka viikko kohtaan tilanteen, jossa joku kysyy kuulumisiani. Vastaan, että tätä lapsen kanssa olemista minulle kuuluu. Sitten kysytään, että no mitä MUUTA olen tehnyt. No ollut lapsen kanssa, ollut lapsen kanssa, ollut lapsen kanssa, ollut lapsen kanssa, sitten vähän ollut lapsen kanssa, ollut lapsen kanssa, ja ai niin ollut lapsen kanssa. Ei minulla ole muita kuulumisia, anteeksi vain kyselijät.

Olen nyt tämän ahdistuksen kourissa yrittänyt saada poikasta nauttimaan muutakin nestettä kuin tisseistäni peräisin olevaa. Noin viikon työn tulos on masentava. Vettä tykkää kyllä hörppiä muttei juoda (sylkee sen pois), maitoa ei suostu muutaman maistelukerran jälkeen enää edes hörppäämään. Yhden vuorokauden mittasin kaiken veden jonka mukiinsa laitoin ja juomisen (...) jälkeen mittasin paljonko oikeasti joi. Koko vuorokauden tulos oli vain reilu desi. Yksi ainoa saamarin desilitra. Säälittävää. Suunnittele tässä sitten pojan hoitoon antamista, kun toinen elää pelkällä tissimaidolla.

Eniten ahdistusta tässä herättää se, ettei niitä hoitomahdollisuuksia näytä olevan tulossa ainakaan kesän aikana. Syksystä en tiedä, sitten palaankin jo kouluun. Kyllä, minusta melkoisen masentava ajatus, hyvästi kaikki toiveet vapaahetkestä, hyvästi se minä jolla joskus oli jotain omiakin juttuja.

Lapsi on maailmani napa, joka ilta makaan ja tuijotan vieressäni nukkuvaa poikasta ja tunnen mitä suurinta ylpeyttä ja rakkautta. Annan pusun silkinpehmeälle otsalleen ja kuiskailen miten paljon rakastan häntä. Elämämme on hyvä ja täydellinen juuri näin. Silti minä olen nyt jotenkin loppu.

Mitä minä nyt tahtoisin:

-Nukkua yhden yön. Edes useamman tunnin putkeen.
-Käydä jossain yksin. Astua ulos ovesta ilman lasta, kävellä vaikka päämäärättömästi pitkin katuja, kunhan olisin yksin.
-Keskustella hyvän ystävän kanssa häiriöttä, ilman sylissä kiemurtelevaa tai lattialla huutavaa lasta. Edes yhden kahvikupillisen ajan.
-Jonkun kuuntelemaan, kun on yksinäistä.


6 kommenttia:

  1. On ihan normaalia, että tulee noita 'teidän jutut vituttaa mua' -tuntemuksia tuossa elämäntilanteessasi, vaikka ei ne silti kivoja ole.

    Eikö lähipiirissäsi ole ketään, joka voisi edes pari tuntia joskus lapsukaisesi perään katsoa..? Sekin saattaisi auttaa pahimpaan hätään.

    Voimia ja uskoa, että asiat helpottuvat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Periaatteessa kai joo, käytännössä en tiedä. Ongelmahan olen osittain myös minä, sillä tahtoisin poikasen ensin edes vähän tutustuvan mahdolliseen hoitajaansa. Siis en halua tilannetta, että tyrkkään poikaselle vieraasen syliin lapsen ja katoan ovesta ulos. Tuntuu ihan ylivoimaiselta alkaa järjestellä jotain tutustumishetkiä ja sitten sitä hoitoa ja ja ja. En tiedä kuka ehtisi/jaksaisi ryhtyä siihen.

      Olen myös varma, että tämä on ohimenevä olotila ja kohta varmaan ihmettelen mitä olen täällä angstaillut, se tieto ei vain lohduta juuri nyt. Kiitos kannustavista sanoista :)

      Poista
  2. Ooo, ymmärrän. Muistan nuo tuntemukset kun poikaseni oli vielä pelkällä tissillä, yöt ja päivät ja illat ja aamut. Mutta sitten se yhtäkkiä vähän itsestään alkoi loppua tuossa vuoden iässä. Yösyömiset loppui 1 v 2 kk iässä. Jos yhtään helpottaa siis, valoa on näkyvissä toivottavasti pian siellä tunnelin päässä ainakin tuon suhteen.

    Minulle kerrottiin eilen perheneuvolassa, että on olemassa sellaista kotihoitoapua. Parin tunnin ajaksi voi pyytää jonkun esimerkiksi hoitamaan lasta ja saa itse omaa aikaa. Perheneuvolat tätä siis ilmeisesti tarjoavat, itse asun täällä pienessä Sotkamon kylässä ja luulen että jos tuota apua täällä on tarjolla, on sitä muuallakin. Soita siis vaikka neuvolaan ja kysäise josko sielläkin. Jos perhe kuuluu toimeentulotuen piiriin, on tuo ilmaista, muuten pari tuntia maksaa noin 5 euroa (varmasti vaihtelee kunnittain...).

    Paljon voimia ja halauksia!

    P.S. Mulle saat kirjotella vaikka sähköpostia, jos se auttaa? Musta saa ainaski vertaistukea ja olisi muutenki kivaa vaihdella kuulumisia sun kanssa. Tuolta mun blogista löytyy sähköposti jonne voipi kirjettä laittaa jos siltä tuntuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohdullista kuulla, että tuo tissistä vieroittuminen saattaa käydä tuossakin vaiheessa vielä itsestään! Minä oon jo maalaillut kauhukuvia, joissa viikkoja taistelen poikasen kanssa siitä, roikkuuko hän tissillä öitä vaiko ei. Toivossa on ainakin hyvä elää, ehkä se meilläkin menee ihan omalla painollaa sitten, kun on oikea aika.

      Mulla on käsitys, että täällä (Turussa) apuja kotiin saa vain, jos on lastensuojelun asiakas. Ilman sitä ei kannata avusta haaveilla, ellei sitten itse MLL:n tms. kautta palkkaa hoitajaa:/ Iso kauounki ja ison kaupungin systeemit, aikalailla persiistä ajoittain. Mutta pitänee tarkistaa onko asia tosiaan näin.

      Hei Sotkamo on muuten tuttu paikka! Molemmat vanhemmat sieltä päin kotoisin, Sotkamosta ja Kajaanista tarkemmin ottaen, ja sukulaisia ja kummeja asuu siellä suunnalla. Lapsena vietettiin Kainuussa aika paljon aikaa, nyt edellisestä vierailusta on ihan luvattoman pitkä tovi ehtinyt vierähtää. Siksi olenkin nyt kesän aikana luvannut siellä käydä, ainakin Kajaanissa, mahdollisesti Sotkamossakin missä kummini asuvat. Ei sitä tiiä vaikka livenä törmättäisiin vielä!

      Kiitos tsempeistä, kyllä tää taas tästä, eteenpäin vaan! :)

      Poista
    2. No joo, tuo voi olla hyvinkin totta että isossa kaupungissa hankalammat systeemit, vaikka toisaalta vois kuvitella että siellä oisi vaikka kuinka paljon kaikkea apuja tarjolla. Höh. Mutta kannattaa tarkistaa juu :)

      Vitsit, meni kuule ihan kylmät väreet! Oispa mahtavaa jos satuttaisiin näkemään ihan kasvokkain :) Ollaanpas siis yhteyksissä jollain tapaa :)

      Kyl tää tästä taas! Nämä tulee ja menee! :) Mutta hyvä näitä on myös murehtia sen hetken mikä niille kuuluu. <3

      Poista
  3. Mä oon totuttanu vauvaa juomaan mukista/ nokkamukista viisikukautisesta lähtien ja nyt, 10-kuukautisena, joi ensimmäisen kerran mukin tyhjäksi :) Ei se siis ihan nopea juttu ole oppia, tietenkin vanhempana oppii nopeammin.

    Voit ihan hyvin jättää lapsen hoitoon muutamaksi tunniksi vaikka hän ei joisikaan mukista. Hoitaja voi antaa esim. hedelmäsosetta, kurkkua tai vesimelonia.

    Tunnetko alueelta ketään muita yksinhuoltajia? Ehkä voisitte vuorotellen hoitaa toistenne lapsia? Yksinhuoltajia löytyy esim. netin keskustelupalstoilta ja Facebook-ryhmistä.

    Mä oon myös yksinhuoltaja mutta siitä onnekas, että mun äiti hoitaa lastani usein ja aina tarvittaessa

    VastaaPoista