Niin että ei uutisia, ei vauvoja eikä supistuksia. Väsymystä ja turhautumista. Näen silmissäni miten pusken ulos 5-kiloista sumopainijavauvaa pitkällisten ja tuskallisten käynnistysyritysten jälkeen. Voin muuten ihan hyvin, mutta en saa nukuttua ja hermot alkavat sen vuoksi pettää. En halua jättiläisvauvaa enkä sitä, että synnytys joudutaan käynnistämään. Ja nuo molemmat lähestyvät tunti tunnilta. (no vauvan koosta en tiedä, mutta tuskin sieltä mitään ihan mini-tyyppiäkään on tulossa)
Kärttyilen kaikille ja käyttäydyn kuin mielipuoli. Itkuinen ja alakuloinen olo lähinnä, olen niin kertakaikkisen väsynyt.
Juuri nyt kaipaisin:
-kunnon yöunia
-jonkun kuuntelemaan huoliani ja pelkojani
-kunnon aterian jota ei tarvitsisi itse valmistaa
-lapseni vatsan tälle puolen, kiitos
On minulla sentään maailman suloisin ja ihanin kissa, sydän pakahtuu rakkaudesta kun katselen miten tuo otus nukkuu minua vasten käpertyneenä ja niin pehmoisena.
EDIT: Unta ei kertynyt yöltä ainuttakaan tuntia. Syy on kuitenkin mitä parhain (ja kamalin), supistukset! Soitin juuri neuvolaan, että sori meitsi ei oo nyt tulossa sinne, ei kykene kävelemään enää edes tuota muutamaa sataa metriä. Kärvistelen kotona ja odotan, että olo käy sietämättömäksi jotta kannattaa lähteä TYKSiä kohti.
Ihihih! Toivottavasti supistukset ovat tarpeeksi lujia jotta paikat aukeaa hyvin ja pääset puskemaan. Sairaalalla ainakin saa ruoan valmiiksi eikä tarvi itte tehdä. ;D Se olis jo monta asiaa kerralla pois listaltasi.
VastaaPoistaNukkumattomuus on rankkaa. Ite sain tosin nukuttua raskaana ollessani aina. Muistaakseni.
Toivon että kaikki menee hyvin ja saisit jopa synnytettyä nyt! Oi joi joii. Elä sitten lopeta blogin pitämistä kun tuut vauvan kanssa kotia! Pliiiiis! :=)