torstai 23. helmikuuta 2012

04:07

Otsikko viittaa tämänhetkiseen kellonaikaan. Ai miksi ylhäällä tähän aikaan? No siinäpä se. Osaltaan nukahtaminen (liian) tuhdin aterian jälkeen klo19 varmaan vaikuttaa asiaan, mutta kyllä vaan on ennen meikäläinen osannut vetää sikeitä vaikka kellon ympäri, huolimatta siitä mihin aikaan olen silmäni ummistanut ja liittynyt unimaailmoihin. Jouluna oli sama juttu, kun veli kömpi aamuyöllä töistä kotiin, minä nousin ylös. Tarvitseeko kertoa, ettei tämä uusi heräilyilmiö oikein miellytä minua, mm. syistä, että:
-Tähän aikaan ei voi tehdä mitään järkevää. Voisi hoitaa tiskit ja pyykit ja siivota, mutta kerrostaloasuminen tuo tiettyjä rajoitteita ja naapurit kiittävät
-Kukaan muu ei ole hereillä,en voi olla sosiaalinen
-Jos haluaisinkin olla tekemättä mitään järkevää ja vain löhötä tv:n ääressä, on se mahdotonta, koska tähän aikaan tv:n valikoima koostuu uutisikkunoista, chateista ja ties mistä lähetä-tekstari-jolla-osallistut-tähän-juttuun -systeemeistä.
-Olen hereillä ja pirteä tasan siihen asti, kunnes pitäisi esim. lähteä iltavuoroon töihin.

Tässä aamuyön koomassa voisin tarjoilla teille jotain sellaisia asioita, joihin vannoin olevani sekaantumatta. Kasvavan vatsan kuvaaminen! Ja niiden kuvien julkistaminen!
19+3 ehkä, en voi muistaa

Kyllä, kuva on ihan itse otettu, ei uskois! Hieno teinikulma, mutta ymmärrän nyt tuonkin. Saa kenet tahansa näyttämään suht kapealta, piilottaa levinneen takapuolen ja selkäläskit (niihin voisi auttaa uusien sopivimpien liivienkin ostaminen). Tätä kuvatessa tosin ei rintsikoista ollut tietoakaan, olen luopunut niiden käytöstä kotioloissa, koska ne kiristävätahdistavatpuristavat. En pidä (reisieni, takapuoleni, lantioni yms leviämisen lisäksi) kasvavista tisseistäni. Kyllä, minua korpeaa myös lävistykset jotka joiduin poistamaan, vaikka se olisikin ollut edessä kuitenkin ennen imetystouhuja, mutta enemmän ottaa päähän silti kasvava koko. Pitkin hampain kävin pahimpaan hätään hakemassa h&m:ltä jo yhdet isommat, mutta kai niitä tarvitsisi muutamat lisääkin olla. Ei vain nappaa kauheasti tässä vaiheessa rahallisesti tai muutenkaan panostaa vaatteisiin, kun en todellakaan tiedä minkä kokoinen ja mallinen olen kuukauden tai parin kuukauden, puhumattakaan vuoden päästä.

ps. Viikkoja nyt 20+1
ps2. Tuo blogin kuvattomuus/kuvallisuus pohditutti myös siksi, haluanko jonkun mahdollisesti tunnistavan kuka tekstien takana on. No nyt siihen on mahdollisuus, mietin jatkoa vielä.



3 kommenttia:

  1. Mulla oli alku bloggailuni ajan myös tunnistattomuus (sukulaiset kyllä tiesivät blogistani ja lukivat mutten halunnut kavereideni tietävän raskaudestani :D). Nyt on oikeastaan jo ihan sama. Paitsi silloin jos tekisi mieli kirjoittaa rankkoja juttuja tai vaikka jotain ummetustarinaa. :,D Ahahaha.

    Hyvä kuvakulma kuvassa! Pitää koettaa samaa itse ensi kerralla josko saisi vaikka lisää itseluottamusta oman kehonsa suhteen..

    Kasvava kroppa on hurja. Olen levennyt kahdessa viikossa ihan hulluna. Itse sinnittelen yksillä rintsikoilla. Nyt selkätilaa-lisää-palikoiden avulla voisin ottaa ne yhdet (myös h&m:lta) alkuraskaudesta ostamani joissa kuppikokoakin löytyy reilusti.

    Tsemppiä ensiyön työhön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joojoo, mä ainakin kuvailen vaan tuosta kulmasta jatkossa! :D Kaikki sivulta/edestä/viistosti edestä otetut kuvat paljastaa karun totuuden, mitä en halua peilin lisäksi enää kuvia katsoessa kohdata.

      No kun minä kans tunnen itseni, ja tiedän että saatan välillä aika suorapuheisestikin avautua ties mistä, niin pitää tosissaan miettiä miten hyvin tunnistettavissa haluan sitten olla... Ei sillä, ainakin kaikki tähän asti sanomani on sellaista että voin sen takana seistä, mutta erinäisiä yhteenottoja varmasti aiheutuisi jos tietyt ihmiset juttujani eksyisivät lukemaan.

      Kiitti tsempeistä, ensi yönä aattelin silittää pyykit jos herään järjettömään aikaan :D

      Poista
    2. :,D Voi pyykit. Se ainakin on hiljaista puuhaa!

      Itse piti tehdä jopa niin että menin poistamaan vanhoja kirjoituksiani paljastettuani blogini muutamalle tutulle. Oli rankempaa juttua vimevuoden puolella. EHkä parempi niin koska nyt kun bloggaan ihan minuna niin eipähän kukaan suutu.

      Poista