Ostin kaksi Kinderiä, ihan vain hyvitykseksi siitä, että olen muutoin jaksanut ihan kiitettävän hyvin uudella "syön terveellisesti, paljon salaattia ja ruisleipää" -linjalla. Ja mitä tekee Kinder! Ok, suklaa maistuu aina hyvälle, mutta jos minä haluan pelkkää suklaata niin minä ostan pelkkää suklaata. Mutta ne yllätykset, kaksi samanlaista typerää lelua. Samanlaista! (ja vielä niitä koottavia, entistä typerämpiä)
Mikä todennäköisyys on napata laatikosta kaksi satunnaista Kinderiä ja saada niistä sama lelu? Vai onko niitä siellä tehtaalla laiskottanut, ja kun ovat saaneet ne kolmetuhattaneljäsataaakahdeksan samanlaista lelua pakattua Kindereihin, ovat lätkäisseet ne kaikki samanlaiset siihen samaan lootaan ja yhteen kuormaan? Kissa sentään tykkäsi niistä muovipalluroista joiden sisällä lelut ovat (ja ovat muuten edelleen, en vaivautunut kokoamaan vaan survoin ne takaisin sinne ja annoin kissalle).
maanantai 27. helmikuuta 2012
sunnuntai 26. helmikuuta 2012
Vanha ja väsynyt (ja vainoharhainen)
Olipas perin kummallista eilen illalla pitkästä aikaa suunnata kaupungin yöhön, laittautua vähän ja tepastella torin poikki muuta juhlakansaa katsellen. Tajusin, että vaikken mitenkään ole vältellyt illanviettoja ja baareja tämän raskauden takia, on ne ihan huomaamatta vähän jääneet. Johtuen suurimmaksi osaksi kai valtavasta työmäärästä, alun pahoinvoinnista ja yleisestä väsymyksestä.
Herra Ylppö ja Ihmiset oli hyvä, vaikken minkään asteen fani olekaan (Maj Karma oli parempi, mene takaisin sinne Ylppö!). Pari ongelmaa kuitenkin huomasin illan aikana:
1) Ihmiset katsovat vähän pitkään maha pystyssä baarissa hengailevaa naista. En usko, että kuvittelen. Narikassa portsarin piti oikeen uusiksi vilkaista mahaani takin jätettyäni. Teki mieli tokaista, että nou hätä, meikäläinen on täällä ihan tämän musiikin takia paikalla, en koske viinaksiin.
2) Humalaiset ihmiset ovat viihdyttäviä selvinpäin katseltuna vain tietyn aikaa. Samalla tunsin hienoista häpeää näin jälkikäteen omista sekoiluistani aikanaan, herranjumala missä kunnossa ja missä seurassa olen pitkin kaupunkia rymynnyt. (tästä aiheesta lisää joskus tuonnempana)
3)Selkä ei tykkää enää paikallaan seisomisesta, mutta vellova, humalainen ja arvaamaton ihmismeri johon voisi mennä jaloittelemaan, ei oikein kutsunut. Itse en tosin osannut mahani/itseni puolesta pelätä ensin, mutta yksi puolituttu tuntui säikähtävän joka kerta, kun joku/jotkut meinasivat kaataa minut mukanaan tanssiessaan ja kompuroidessaan. Olin siis ihan tarkoituksella asettunut tiskin reunaan nojailemaan, alitajuntaisesti kai kuitenkin vähän suojaan mahoineni. Muutaman läheltä piti tilanteen jälkeen kyllä tuli sellainen olo, että saatana jos nuo rymähtävät minun päälleni tuosta niin tapan ne, että oikeastikin voisi pahimmassa tapauksessa käydä jotain jos pahasti murjoutuisin ihmismassojen jalkoihin.
Ennen viimeisiä biisejä tein jotain ennenkuulumatonta: lähdin kotiin! Ei riittänyt puhti ja voimat enää, väsytti ja huomasin koko ajan jo haaveilevani kotona odottavasta iltapalasta ja sängystä. Minusta on tullut vanha! Missasin sopivasti bussin ja otin taksin kotiin, taksikuski sentään tuntui olevan silminnähden iloinen, kun kyydissä oli humalaisen juhlijan sijaan selväpäinen ihminen jonka kanssa höpötellä turhista aiheista. Hienoa, että minusta yhä on iloa jollekin!
Herra Ylppö ja Ihmiset oli hyvä, vaikken minkään asteen fani olekaan (Maj Karma oli parempi, mene takaisin sinne Ylppö!). Pari ongelmaa kuitenkin huomasin illan aikana:
1) Ihmiset katsovat vähän pitkään maha pystyssä baarissa hengailevaa naista. En usko, että kuvittelen. Narikassa portsarin piti oikeen uusiksi vilkaista mahaani takin jätettyäni. Teki mieli tokaista, että nou hätä, meikäläinen on täällä ihan tämän musiikin takia paikalla, en koske viinaksiin.
2) Humalaiset ihmiset ovat viihdyttäviä selvinpäin katseltuna vain tietyn aikaa. Samalla tunsin hienoista häpeää näin jälkikäteen omista sekoiluistani aikanaan, herranjumala missä kunnossa ja missä seurassa olen pitkin kaupunkia rymynnyt. (tästä aiheesta lisää joskus tuonnempana)
3)Selkä ei tykkää enää paikallaan seisomisesta, mutta vellova, humalainen ja arvaamaton ihmismeri johon voisi mennä jaloittelemaan, ei oikein kutsunut. Itse en tosin osannut mahani/itseni puolesta pelätä ensin, mutta yksi puolituttu tuntui säikähtävän joka kerta, kun joku/jotkut meinasivat kaataa minut mukanaan tanssiessaan ja kompuroidessaan. Olin siis ihan tarkoituksella asettunut tiskin reunaan nojailemaan, alitajuntaisesti kai kuitenkin vähän suojaan mahoineni. Muutaman läheltä piti tilanteen jälkeen kyllä tuli sellainen olo, että saatana jos nuo rymähtävät minun päälleni tuosta niin tapan ne, että oikeastikin voisi pahimmassa tapauksessa käydä jotain jos pahasti murjoutuisin ihmismassojen jalkoihin.
Ennen viimeisiä biisejä tein jotain ennenkuulumatonta: lähdin kotiin! Ei riittänyt puhti ja voimat enää, väsytti ja huomasin koko ajan jo haaveilevani kotona odottavasta iltapalasta ja sängystä. Minusta on tullut vanha! Missasin sopivasti bussin ja otin taksin kotiin, taksikuski sentään tuntui olevan silminnähden iloinen, kun kyydissä oli humalaisen juhlijan sijaan selväpäinen ihminen jonka kanssa höpötellä turhista aiheista. Hienoa, että minusta yhä on iloa jollekin!
torstai 23. helmikuuta 2012
04:07
Otsikko viittaa tämänhetkiseen kellonaikaan. Ai miksi ylhäällä tähän aikaan? No siinäpä se. Osaltaan nukahtaminen (liian) tuhdin aterian jälkeen klo19 varmaan vaikuttaa asiaan, mutta kyllä vaan on ennen meikäläinen osannut vetää sikeitä vaikka kellon ympäri, huolimatta siitä mihin aikaan olen silmäni ummistanut ja liittynyt unimaailmoihin. Jouluna oli sama juttu, kun veli kömpi aamuyöllä töistä kotiin, minä nousin ylös. Tarvitseeko kertoa, ettei tämä uusi heräilyilmiö oikein miellytä minua, mm. syistä, että:
-Tähän aikaan ei voi tehdä mitään järkevää. Voisi hoitaa tiskit ja pyykit ja siivota, mutta kerrostaloasuminen tuo tiettyjä rajoitteita ja naapurit kiittävät
-Kukaan muu ei ole hereillä,en voi olla sosiaalinen
-Jos haluaisinkin olla tekemättä mitään järkevää ja vain löhötä tv:n ääressä, on se mahdotonta, koska tähän aikaan tv:n valikoima koostuu uutisikkunoista, chateista ja ties mistä lähetä-tekstari-jolla-osallistut-tähän-juttuun -systeemeistä.
-Olen hereillä ja pirteä tasan siihen asti, kunnes pitäisi esim. lähteä iltavuoroon töihin.
Tässä aamuyön koomassa voisin tarjoilla teille jotain sellaisia asioita, joihin vannoin olevani sekaantumatta. Kasvavan vatsan kuvaaminen! Ja niiden kuvien julkistaminen!
Kyllä, kuva on ihan itse otettu, ei uskois! Hieno teinikulma, mutta ymmärrän nyt tuonkin. Saa kenet tahansa näyttämään suht kapealta, piilottaa levinneen takapuolen ja selkäläskit (niihin voisi auttaa uusien sopivimpien liivienkin ostaminen). Tätä kuvatessa tosin ei rintsikoista ollut tietoakaan, olen luopunut niiden käytöstä kotioloissa, koska ne kiristävätahdistavatpuristavat. En pidä (reisieni, takapuoleni, lantioni yms leviämisen lisäksi) kasvavista tisseistäni. Kyllä, minua korpeaa myös lävistykset jotka joiduin poistamaan, vaikka se olisikin ollut edessä kuitenkin ennen imetystouhuja, mutta enemmän ottaa päähän silti kasvava koko. Pitkin hampain kävin pahimpaan hätään hakemassa h&m:ltä jo yhdet isommat, mutta kai niitä tarvitsisi muutamat lisääkin olla. Ei vain nappaa kauheasti tässä vaiheessa rahallisesti tai muutenkaan panostaa vaatteisiin, kun en todellakaan tiedä minkä kokoinen ja mallinen olen kuukauden tai parin kuukauden, puhumattakaan vuoden päästä.
ps. Viikkoja nyt 20+1
ps2. Tuo blogin kuvattomuus/kuvallisuus pohditutti myös siksi, haluanko jonkun mahdollisesti tunnistavan kuka tekstien takana on. No nyt siihen on mahdollisuus, mietin jatkoa vielä.
-Tähän aikaan ei voi tehdä mitään järkevää. Voisi hoitaa tiskit ja pyykit ja siivota, mutta kerrostaloasuminen tuo tiettyjä rajoitteita ja naapurit kiittävät
-Kukaan muu ei ole hereillä,en voi olla sosiaalinen
-Jos haluaisinkin olla tekemättä mitään järkevää ja vain löhötä tv:n ääressä, on se mahdotonta, koska tähän aikaan tv:n valikoima koostuu uutisikkunoista, chateista ja ties mistä lähetä-tekstari-jolla-osallistut-tähän-juttuun -systeemeistä.
-Olen hereillä ja pirteä tasan siihen asti, kunnes pitäisi esim. lähteä iltavuoroon töihin.
Tässä aamuyön koomassa voisin tarjoilla teille jotain sellaisia asioita, joihin vannoin olevani sekaantumatta. Kasvavan vatsan kuvaaminen! Ja niiden kuvien julkistaminen!
 |
| 19+3 ehkä, en voi muistaa |
Kyllä, kuva on ihan itse otettu, ei uskois! Hieno teinikulma, mutta ymmärrän nyt tuonkin. Saa kenet tahansa näyttämään suht kapealta, piilottaa levinneen takapuolen ja selkäläskit (niihin voisi auttaa uusien sopivimpien liivienkin ostaminen). Tätä kuvatessa tosin ei rintsikoista ollut tietoakaan, olen luopunut niiden käytöstä kotioloissa, koska ne kiristävätahdistavatpuristavat. En pidä (reisieni, takapuoleni, lantioni yms leviämisen lisäksi) kasvavista tisseistäni. Kyllä, minua korpeaa myös lävistykset jotka joiduin poistamaan, vaikka se olisikin ollut edessä kuitenkin ennen imetystouhuja, mutta enemmän ottaa päähän silti kasvava koko. Pitkin hampain kävin pahimpaan hätään hakemassa h&m:ltä jo yhdet isommat, mutta kai niitä tarvitsisi muutamat lisääkin olla. Ei vain nappaa kauheasti tässä vaiheessa rahallisesti tai muutenkaan panostaa vaatteisiin, kun en todellakaan tiedä minkä kokoinen ja mallinen olen kuukauden tai parin kuukauden, puhumattakaan vuoden päästä.
ps. Viikkoja nyt 20+1
ps2. Tuo blogin kuvattomuus/kuvallisuus pohditutti myös siksi, haluanko jonkun mahdollisesti tunnistavan kuka tekstien takana on. No nyt siihen on mahdollisuus, mietin jatkoa vielä.
perjantai 17. helmikuuta 2012
Rakas joulupukki, tässä ensi jouluksi pari lahjavinkkiä
Kerro (ilman materiasyyllisyyttä), mitkä viisi tavaraa ostaisit jos sinulla olisi kaikki maailman rahat. Tämän jälkeen haasta viisi muuta bloggaajaa. (no en haasta ketään,kunhan nyt halusin itse avautua tästä aiheesta)
5. Huopikkaat
Sellaiset kunnon vanhanajan huopikkaat! Pienenä meillä oli sellaiset, tekisi mieli ostaa nytkin, mutta budjetti ei anna periksi. Lämpöä, pehmeyttä, keveyttä. Kaikkea sitä ne ainakin silloin pienenä edustivat.
1. Tällainen nopeustestikone, en tiedä sen virallista nimeä
Ehkä maailman koukuttavin ja raivostuttavin pelikone, jota rakastan kuitenkin koko sydämestäni. Joskus laivalla oli lasten leikkipaikalla tällainen ILMAINEN versio, mitä vielä muutama vuosi takaperinkin kehtasin käydä kerran tai pari näpyttelemässä, mutta sitten ne perkeleet menivät poistamaan ne ilmaiset koneet. Nykyään löytyy vain niitä maksullisia, ja vaikka tuo kuinka kivaa onkin, niin vituttaa kyllä maksaa siitä että saa läiskiä erivärisiä nappeja eri järjestyksessä.
2. Pehmiskone
No tarviiko muka selittää häh? Voisin elää pelkällä pehmiksellä.
3. Kelluntatankki
Kävin tällaisessa joskus pari vuotta takaperin, kun sain supereilta ystäviltäni lahjakortin tuollaiseen rentoutuskelluntaan. Tunti tuollaisessa maksoi silloin muistaakseni 50e (no nolla euroa tietty allekirjoittaneelle, kun se lahjakortti oli), ja se oli jotain maailmaan taivaallisinta. Siinä unohti itsensä ja olemassaolonsa, kellui jonnekin tajunnan tuolle puolen ja olisin mieluusti jäänyt sinne. Mutta ne SAATANAN kellunnat ovat kiellettyjä raskaana olevilta, selvitin tämän asian edellispäivänä, kun aloin selvittää onko tässä lähistöllä tuollaista mahdollisuutta tällä hetkellä. Kysynpä vaan, että miksi ihmeessä en saa raskaana ollessani kellua? (en jaksa soittaa ja kysyä oikeasti) Tuohan siis perustuu sensoriseen deprivointiin, eli pyritään poistamaan kaikki aistiärsykkeet, jolloin mieli pääsee vapaasti vaeltelemaan ties missä, eikä koko ajan palaudu todellisuuteen ärsykkeiden kautta. En tiedä voisiko tuota käyttää edes päivittäin, voisi jäädä koko elämä elämättä, kun kelluisin tuolla päivä toisensa perään.
4. Pyöreä sänky, plussaa jos vielä tuollainen roikkuva versio
Ei tälle ole mitään järkiperäistä selitystä, olis vaan maailman siisteintä omistaa tuollainen.
Sellaiset kunnon vanhanajan huopikkaat! Pienenä meillä oli sellaiset, tekisi mieli ostaa nytkin, mutta budjetti ei anna periksi. Lämpöä, pehmeyttä, keveyttä. Kaikkea sitä ne ainakin silloin pienenä edustivat.
torstai 16. helmikuuta 2012
Minä ja beibi
Jatkossa meitä on tasan me kaksi. Isä-osapuoli sai sanoa sanottavansa ja keskustelu jäi siihen. Isyyttä ei tunnusteta, velvollisuuksia ei näin ollen tule olemaan. Ei myöskään oikeuksia tai muuta sellaista (mielestäni) ihan kivaakin, niinkuin nyt oman lapsen kasvun ja elämän seuraaminen, nyt jotain mainitakseni.
Niin ja kissakin on, me pärjätään tällaisena kummallisena perheenä kolmestaan.
Niin ja kissakin on, me pärjätään tällaisena kummallisena perheenä kolmestaan.
maanantai 13. helmikuuta 2012
Päivitystä
Tilanteet muuttuvat taas niin ettei perässä pysy. En jaksa avautua ihmissuhdeasioista nyt sen enempää, niissä kiehuu ja kuohuu, mutta jotenkin ne kai samalla loksahtelevat paikoilleenkin kaiken sen kuohunnan keskellä.
Viimepäivinä koko ajatus lapsesta ja raskaudesta ja ajasta syntymän jälkeen ovat alkaneet jotenkin konkretisoitua, ja sitä myöten olen (todellakin aivan liian paljon etukäteen) pohtinut kaikenlaisia ei-niin-oleellisia juttuja, kuten:
-Minkä ikäisen lapsen (vauvan) kanssa voi hypätä pallomereen peuhaamaan? Lapsi nyt varmaan nauttii siitä itsekin vanhempana, mutta jos idea on se että MINÄ saan loistavan tekosyyn päästä toteuttamaan tätä lapsellista puoltani pallomeressä uiskentelemalla, niin minkä ikäisen lapsen varjolla voin sinne mennä ilman että kaikki tajuavat mistä on kyse?
-Saanko jotain HuonoÄiti -pisteitä siitä, että heitän aika rankkaakin läppää tähän syntymättömään lapseen, raskauteen, synnytykseen yms liittyen? Viime viikolla synttäreitä juhlistaessani osa vieraista näytti hieman järkyttyneiltä, kun kuuntelivat minun ja lähimpien ystävieni huulenheittoa mm. istukan grillaamisesta (joo, on aika paska huumorintaju, mutta jostain sitä riemua on revittävä). Tämä nyt vain yhtenä esimerkkinä, en ehkä kehtaa kertoa muita, koska lapseni todennäköisesti huostaanotettaisiin jo etukäteen. Ja toim.huom. lapsi on oikein tervetullut ja rakastettu, huumorintajuni nyt vain on vähän tällainen vinksahtanut.
Nämä nyt päällimmäisinä. Vähän olen ehtinyt ahdistella tulevaa vauva-aikaakin, mutta kuittaan ne huolet vielä olankohautuksella,en minä tiedä miten se arki lähtee sujumaan, millainen tuleva jälkeläiseni on ja miten itse jaksan, miten paljon saan apuja (jos tarvitsen) läheisiltä jne. Joten turha kai stressata etukäteen.
Ainut ehkä järkevä ja oleellinen asia joka minua on tulevassa mietityttänyt, on kissan ja vauvan yhteensovittaminen. Tuo super energinen, ylivilkas ja aika raju kissahan syö sen pikkuötökän kun kotiudutaan joskus laitokselta. Tätä pitää ehkä vielä miettiä.
Viimepäivinä koko ajatus lapsesta ja raskaudesta ja ajasta syntymän jälkeen ovat alkaneet jotenkin konkretisoitua, ja sitä myöten olen (todellakin aivan liian paljon etukäteen) pohtinut kaikenlaisia ei-niin-oleellisia juttuja, kuten:
-Minkä ikäisen lapsen (vauvan) kanssa voi hypätä pallomereen peuhaamaan? Lapsi nyt varmaan nauttii siitä itsekin vanhempana, mutta jos idea on se että MINÄ saan loistavan tekosyyn päästä toteuttamaan tätä lapsellista puoltani pallomeressä uiskentelemalla, niin minkä ikäisen lapsen varjolla voin sinne mennä ilman että kaikki tajuavat mistä on kyse?
-Saanko jotain HuonoÄiti -pisteitä siitä, että heitän aika rankkaakin läppää tähän syntymättömään lapseen, raskauteen, synnytykseen yms liittyen? Viime viikolla synttäreitä juhlistaessani osa vieraista näytti hieman järkyttyneiltä, kun kuuntelivat minun ja lähimpien ystävieni huulenheittoa mm. istukan grillaamisesta (joo, on aika paska huumorintaju, mutta jostain sitä riemua on revittävä). Tämä nyt vain yhtenä esimerkkinä, en ehkä kehtaa kertoa muita, koska lapseni todennäköisesti huostaanotettaisiin jo etukäteen. Ja toim.huom. lapsi on oikein tervetullut ja rakastettu, huumorintajuni nyt vain on vähän tällainen vinksahtanut.
Nämä nyt päällimmäisinä. Vähän olen ehtinyt ahdistella tulevaa vauva-aikaakin, mutta kuittaan ne huolet vielä olankohautuksella,en minä tiedä miten se arki lähtee sujumaan, millainen tuleva jälkeläiseni on ja miten itse jaksan, miten paljon saan apuja (jos tarvitsen) läheisiltä jne. Joten turha kai stressata etukäteen.
Ainut ehkä järkevä ja oleellinen asia joka minua on tulevassa mietityttänyt, on kissan ja vauvan yhteensovittaminen. Tuo super energinen, ylivilkas ja aika raju kissahan syö sen pikkuötökän kun kotiudutaan joskus laitokselta. Tätä pitää ehkä vielä miettiä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)