maanantai 13. tammikuuta 2014

Aika maanantaifiilis

Noin 1,5 tunnin yöunien ja neljän kahvikupillisen jälkeen tuppaa pikkusen heikottamaan. Henkinen heikotus tuplaantui, kun huomasin tulleeni koululle liian aikaisin, olisin voinut nukkua vielä tunnin. Kiitos karma tästäkin hyvästä. Tällä kertaa univajeesta ei edes voi syyttää poikasta, hän veti sikeitä lähes ennätysmäisen vähillä heräämisillä sillä aikaa, kun itse pyörin sängyssä pohtien vuorotellen otinko silitysraudan varmasti pois päältä illalla (otin, tarkistin kolmesti) ja tuleeko mistään mitään koskaan ikinä milloinkaan.

Muutaman tunnin valvomisen jälkeen luovutin ja kaivoin läppärin esille, loppuyön viihdyinkin sitten youtubin ihmeellisessä maailmassa. Ei enää muistikuvia mitä kautta päädyin stand upin pariin, mutta se kannatti. Tässä pari huomiota aiheesta:

- Ilari Johansson on aika todella kuuma mies. Ikävä vain taitaa olla varattu. Muutenhan siis itselläni olis ihan kauhean hyvät tsäänssit pokata ko herra, tottakai.
-Uskontoa* ja stand uppia ei tulisi sekoittaa, hämmentävää kamaa, ei tiedä pitäisikö nauraa vai istua hartaana kuin kirkossa
-Paskat vitsit on paskoja vitsejä lavallakin
-Myötähäpeä on tunnetila jota en edelleenkään osaa käsitellä, liittyy vahvasti edelliseen kohtaan


Ja jollen aiemmin ole maininnut olevani suhteellisen neuroottinen ihminen, niin allaolevasta linkistä löytyy aika realistinen kuva meikäläisen ihan jokapäiväisestä toiminnasta. Ei ole liioiteltua, tuossa kuvattu hellan kyttääminen on kuin suoraan allekirjoittaneen elämästä, samalla tapaa hoen "nolla nolla nolla nolla nolla" ja tämän litanian toistamisen jälkeen pitää silti x kertaa vielä kädellä tarkistaa levyt "kylmä kylmä kylmä kylmä". Ihan sairasta touhua.

Enjoy -> https://www.youtube.com/watch?v=63zqnKKNdkU

(* Uskonnolla viittaan lähinnä uskonnollisesti vakautuneen koomikon uskonnollisesti vakautuneisiin vitseihin. Ilmeisesti olen vain väärää kohdeyleisöä niille.)

3 kommenttia:

  1. APUA, luulin että oon ainoa "nolla nolla nolla nolla" -tyyppi! :D :D

    VastaaPoista
  2. APUA, luulin että oon ainoa "nolla nolla nolla nolla" -tyyppi! :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et ole, tervetuloa neuroottisten nollanhokijoiden joukkoon! :D Mä katoin tän videon taas uudestaan ja joka kerta tunnen niin suurta sympatiaa ja yhteenkuuluvuutta ton tyypin kanssa, et tekis mieli huutaa ruudulle et "mä NIIIIIN ymmärrän sua, siis teen ihan samaa, siis mä todella ymmärrän sua!" vaikka tiedän ettei kukaan sitä kuuliskaan.

      Poista