Onnellisuusteoria, osa 28374656: Parisuhteet

Parisuhdeasioissa ei ihan kauheasti kannata alkaa neuvoa toisia (varsinkaan näin vahvasti parisuhteettomana ihmisenä niitä neuvojani ei kovasti tunnuta arvostavan), vaikka moni avoimesti omista ongelmistaan sillä saralla tilittääkin. Tapanani on niellä kärkkäimmät kommenttini, sillä hyvin harvoin kukaan ihan oikeasti konkreettisia toimintaohjeita keneltäkään haluaakaan edes. Muutamia seikkoja haluan nyt "ääneen" tässä kuitenkin todeta, montaa parisuhdekriisiä läheltä taas hetken aikaa seuranneena. Nämä kommentit tuskin ketään loukkaavat, kun eivät ole suoraan kenellekään kohdistettuja. Jos kuitenkin loukkaannut näistä, niin on lienee syytäkin sitten katsoa peiliin.

Minä en ymmärrä, miksi ihmiset kuukaudesta toiseen, vuodesta toiseen, jopa vuosikymmenestä toiseen raahautuvat paskan parisuhteen mukana ja toivovat (?) sen muuttuvan paremmaksi. Tai sitten eivät vain uskalla tehdä mitään. Tarkoitan tapauksia, joissa tilanteelle ei tehdä mitään eikä kukaan enää sille haluakaan tehdä mitään, ei kiinnosta, tai jos kiinnostaa niin vituttaa enemmän kuin kiinnostaa. Neuvoni (jota kukaan ei kysynyt): tehdää jotain tai erotkaa. Paska ei nielemällä lopu.

Toinen juttu on tämä ikuisuuskysymys siitä voiko toista ihmistä muuttaa. Ei voi. Piste.

Päihdeongelmat kuuluvat myös tuohon edelliseen kohtaan, mutta niistä haluaisin sanoa vielä erikseen yhden asian. Päihdeongelmaiselle päihteet tulevat aina ensimmäisenä, se menee puolison, lasten, perheen ja kaiken edelle. Aina. A I N A . Että jollei sille asialle itse asianomainen mitään tee, niin on se melkein masokismia jo toiselta osapuolelta kerta toisensa jälkeen alkaa rakentaa pilvilinnoja päihdeongelmaisen vakuutteluja ja lupauksia uskoen. Tarpeeksi kauan kun sitä tekee eikä ota opikseen, niin se muuttuu jo idiotismiksi.

 Olisi vielä pari muutakin juttua, mutten osaa tiivistää niitä järkevään muotoon. Niitä kaikki kuitenkin yhdistää tämä sama ajatus: Jollet ole onnellinen tilanteessa, niin mikset tee mitään? Milloin aiot olla onnellinen, jos et tässä elämässä? Minusta on ihan hirvittävä ajatus, että tuhlaisin jopa vuosia elämästäni onnettomana roikkuen "ehkä se tästä vielä iloksi muuttuu vaikka ei siltä vaikutakaan" -suhteessa.

ps. Minusta tulisi ihan karsea parisuhdeterapeutti. En kyllä kannustaisi ketään roikkumaan kamalissa suhteissaan, varmaan kävisi aika vähiin meikäläisen asiakkaat hyvin nopeaan.

Pelkkää lepoa

Neljä kuusenjalkaa ja 24 tuntia myöhemmin meillä on vihdoin kuusi, joka jopa pysyy pystyssä. En halua mennä sen tarkemmin tarinan yksityiskohtiin, mutta ensi vuonna meille ostetaan kuusi vatupassin kanssa, yhtä umpikieroa yksilöä ei tuosta ovesta enää sisään kanneta.

Joulustressiä meillä ei varsinaisesti ehditty "viettää", siitä piti huolen megalomaaninen yrjötauti joka kulki poikasen kautta minuun. Viiden vuorokauden koettelemus laittoi aikataulut uusiksi ja jouluvalmistelut hoidettiin sitten loppupeleissä noin vuorokaudessa. Meillä on kuusi, jouluherkkuja ja aikaa, pelkkää aikaa. Täten kehoitan teitä muitakin keskittymään olennaiseen: Unohtakaa kiire ja stressi, kaikki "pakko tehdä, pakko olla, pakko ehtiä" ja olkaa vain. Joulu on elämys, ei suoritus. Tehkää vähemmän, olkaa läsnä enemmän, varsinkin te kaikki lapsiperheelliset.

Hyvää ja rauhallista joulua itse kullekin!

Miltä tuntuu 1,5 vuoden univelka?

Kuin vetäisi perässään ruumista. No en ole vetänyt perässäni ruumista, mutta voin kuvitella painavan, elottoman ihmisen raahaamista yhtä raskaaksi. Silmiä kuumottaa, kuin olisivat täynnä hiekkaa. Pää särkee ja oikeastaan sattuu kaikkialle, en osaa enää paikallistaa kipua enkä tiedä ovatko kivut oikeita vai pääni sisäisiä. Oksettaa, aamuisin kävelen olohuoneeseen ja sen jälkeen makaan noin vartin lattialla, koska väsymysoksetus tuntuu kääntävän tyhjänkin vatsalukun ylösalaisin.

Itkettää. En ole itkenyt (en yleensäkään itke), mutta tekisi mieli ryömiä sängyn alle piiloon itkemään ja jäädä sinne. Olla siellä ja odottaa, että kaikki lipuu ohi ja saan levätä. Pahimpina hetkinä toivon, että lapsi vain katoaisi ja saisin hetken maata paikallaan. Älkääkä sekoittako tätä nyt masennukseen, minä en ole masentunut vaan yksinkertaisesti väsynyt. Yksikin parempi yö riittää lieventämään näitä tunteita.

Vituttaa. Vituttaa vituttaa vituttaa. Noin 80% ajasta puren hammasta niin, että leukoja pakottaa. Muuten räjähtäisin. Täällä ei ole ketään kelle purkaa tätä, lapselle ei luonnollisestikaan voi. Ärähtelen minä hänellekin, mutta yleensä ihan aiheesta ja kohtuudella, se nyt lienee aika normaalia ei-univajeisillakin.

Aloitin taas unipäiväkirjan pitämisen, tarkoituksena kartoittaa poikasen todellisia heräämisiä ja nukkumisia. Riippuen vähän siitä mikä lasketaan heräämiseksi (onko kolmen minuutin paikallaan makaaminen nukkumista, vai lasketaanko sen jälkeinen herääminen vielä kuuluvaksi edelliseen heräämiseen?) herätyksiä viime yönä oli 13 tai 17.  Jos joku ihmettelee miksei nukkumaan meneminen varsinaisesti enää innosta, niin tuossa selitys. On helpompi pysyä valveilla väsymyskoomassa kuin joutua kerta toisensa perään heräämään juuri nukahdettuaan.

Antaisin vaikka pikkusormeni, jos saisin nukkua yhden yön heräämättä. Tai parilla herätyksellä edes. Eikä tuo ollut kielikuva, olisin kirjaimellisesti valmis luopumaan vaikka molemmista pikkusormistani tässä ja heti, jos varmuudella sen jälkeen saisi nukkua.

Tarvinneeko sanoa, että tänään väsyttää. Miettikää, meikän pitäisi näissä univeloissa palata koulun penkille ja harjoitteluihin potilaita hoitamaan. Joo terve vaan, en haluaisi itseni kaltaista zombia vastaamaan omasta tai vauvani terveydestä.

Eräänlainen aallonpohja

Eilen meinasin tulla kirjoittamaan aiheesta univelat+yksinäisyys = vitutus. Koska sellaisen vinkumisen lukemista ei jaksa kukaan, päätin (tavallaan) tehdä asialle jotain. Lähdin tutkimusretkelle nettideittailun pariin.

Voi jumaleissön. En oikein tiedä mistä aloittaa purkamaan tätä hämmennystäni. Ensinnäkin, ylitin (alitin?) itseni ja väsäsin profiilin. Profiilin tarkoitus oli lähinnä päästä tarkemmin tutustumaan meininkiin ja palstan ihmisiin, siksi ainoat profiilista löytyvät tiedot ovat ikäni ja sivilisäätyni kera asuinpaikkakunnan yms. perustiedot. Kuvittelin, ettei kukaan dille lähde pokailemaan naista joka ei sanallakaan vaivaudu itseään esittelemään, vaan saan rauhassa vakoilla aikani ennen lopullista mielipiteen muodostusta. Mitä vielä! Viestiä pukkaa toisensa perään ja niiden sisältö on vähintääkin hämmentävää.

Ensimmäisessä viestissä hyvin vahvasti keski-ikäinen (melkein kävisi isästäni) mies tarjosi minulle matkaa ja ylläpitoa ("rahaa et tarvitse täällä ollenkaan") Hampuriin luokseen. Ei kuulemma mitään velvoitteita, seurani riittää. Alla oli lueteltu ajankohdat, jolloin matka voisi toteutua. Kaiken huipuksi viesti ei vaikuta miltään vitsiltä tai huijaukselta, vaan joku olisi oikeasti valmis maksamaan random yh:n elämää luonaan. Hyvä diili hei, meitsi pakkaa heti lapsen ja itsensä ja lähtee!  Lupaava alku nettideittailu-uralleni.

Seuraavana oli viesti, jossa fyysisistä toimista kanssani tarjottiin rahaa. You know. Oikein nousukiitoa tää nettideittailu!

Tämän jälkeen oli perus "no mitäs neiti etsii, mitäs kuuluu" läpinää paljon. Kuinka laimeaa.

Minuun iskee ihan hillitön halu alkaa vetää överiksi tuolla kaikki, vastailla mitä sattuu ja katsoa miten tosissaan kukakin on. Tästä syystä hillitsen näppini ja deletoin yhteydenotot, koska ei olisi reilua pelleillä niiden kanssa, jotka ihan oikeasti yrittävät.

ps. Jotkut miehet saisivat vähän realisoida naisille asettamiaan kriteereitä. Jos pituutta saa olla 180cm ja painoa max 60kg, niin aika mallin mitoissa on etsittävät. Ovatkohan mahtaneet miehet laskeskella millaisia painoindeksejä noilla asettamillaan mitoilla saavat? Eikä pahalla, mutta ei ainakaan kuvien perusteella nuo miehet ihan samassa sarjassa kilpaile mallien kanssa.

Palaan tähän aiheeseen varmasti vielä, mikäli ko. palstalla vielä hetkenkin pyörin. Rapsaa pukkaa siis myöhemmin!

Testissä Vanish

Sain Buzzadorin kautta taas tuotteita testaistavaksi, tällä kertaa Vanishia eli tahranpoistoainetta. Voin ihan avoimesti myöntää, että olen aina ollut erittäin skeptinen näiden ihmeaineiden suhteen, jotka muka poistavat tahran kuin tahran vain sormia napsauttamalla. Tämän vuoksi en koskaan ole edes harkinnut niiden ostamista, vaan turvautunut tahrojen kohdalla vain tuttuun ja turvalliseen sappisaippuaan (joka muuten toimii, pieni mainos nyt sen puolesta tähän väliin). Siksipä olikin mielenkiintoista päästä ilmaiseksi kokeilemaan onko Vanish mainosten antaman mielikuvansa arvoinen.

Tehtävänä tässä kampanjassa oli sotkea paketin mukana tullut kankaanpala haluamillaan aineilla, jonka jälkeen hyökätä aiheutettujen tahrojen kimppuun sen valtavan Vanish-arsenaalin kera joka postin mukana meille saapui. Oolrait, tehtävä ymmärretty.

Valitsin laiskana ihmisenä takuuvarman tahraajan, mustikkahillon. Sitä nyt myös sattuu meiltä löytymään käsittämätön määrä (kiitos ahneen ahkeran marjastajamummoni), joten ei haittaa jos hieman menee hukkaankin.

Oli pari muutakin projektia tuolloin kylppärissä menossa, kuten jätesäkeistä ja maalitahroista voi päätellä

 

Tämän jälkeen asiaankuuluvasti perus lapsiperhemeiningillä viedään liattu kankaanpala kylppäriin odottamaan, että "kohta pestään pyykit ja kokeillaan niitä aineita tuohon tahraan" ja unohdetaan se ammeen reunalle roikkumaan noin kolmeksi vuorokaudeksi.

 

Muutaman päivän kuluttua ("ai hitto tää oli täällä, unohdin ihan kokonaan") päästään itse asiaan, eli tahranpoistoon. Vinkkejä kuunnelleena valitsin tuon nestemäisen version, kuulemma tehokkainta tavaraa.

Aineet vaikuttamaan ja hetken päästä koneeseen pyörimään. Ja arvatkaa mikä oli tulos:

 

Ei se hittovie edes puhdistunut! Tähän lienee syynä ollut melko pitkä tahran muhimisaika, mutta sellaistahan se ihan oikeastikin varsinkin lapsiperheessä on. Ei niitä kaikkia roiskeita ehdi heti mennä liottelemaan ja hinkkailemaan, jos niitä edes huomaa. Joten ihan hirveää wau-efektiä ei tuo aine saanyt minussa aikaan.

Kuitenkin muihin tahroihin testaillessani totesin, että jollei ihan täysin maineensa veroinen tuo aine ole, niin aika lähellä kuitenkin. Poikasen yksi body oli loppukesästä asti odottanut tahranpoistoa, tiukkaan pinttyneet banaanitahrat eivät useista pesuista ja sappisaippualla hinkkauksista huolimatta olleet edes vaalentuneet. Hieman kun liottelin Vanishin kanssa ja nakkasin pesuun, niin jokaikinen tummentuma oli vaatteesta kadonnut. Joten voin kyllä suositella, mutta ihmetekoihin ei tuostakaan ole.