Pullan syöminen kylässä/kahvilassa on paljon vähemmän paheksuttavaa kuin pullan syöminen kotona. Ei tule yhtään niin huono omatunto.
Lapsi riehuu leikkimatolla ja itse katselen lastenohjelmia. Pitää perehtyä nykyiseen tarjontaan. Telkkarista puheenollen, eilen taas epätoivon hetkellä istutin lapsen sitteriin ja tyrkkäsin tv:n eteen, itse torkuin lattialla vieressä. Ai että onko ollut levottomia öitä? En ole päiväkausiin saanut aikaan mitään kovin järkevää, arjen perusjutut toki hoituvat rutiinilla, mutta kaikki suunniteltu (laita kuvat albumiin, osta se albumi ensin, siivoa vaatehuone ja pese ne samperin ikkunat) on jäänyt. Jonkinlainen ryhtiliike olisi paikallaan.
Olen nyt hetken jo pohtinut blogin jatkoa kuvien suhteen, ja toistaiseksi päätin olla jakamatta enempää kuvia meistä. Ajatus lapsen kuvien leviämisestä netissä vain on kauhistuttava, siksi suurin osa aikaisemmistakin kuvista on ollut sellaisia, joissa lapsen kasvoja ei suoraan näy. Vaikka tätä asiaa en alunperin kauheasti stressannut, huomasin sen alkavan häiritä heti, kun kuvia julkaisin. Joten sorry beibs, ei enää kuvia meistä täällä ainakaan, haluan suojata lapseni yksityisyyden.
Samaa mieltä noitten kuvien julkasun kanssa. Sen takia en itsekkään julkase vauva kuvia blogissani :)
VastaaPoista