Ulkona tuuuuuleeeeeee. Täydellinen "kääriydy peittoihin ja pysy sisällä" -päivä. Paitsi, että kohta pitää vaatettaa itsensä ja lapsi ja lähteä tuulta päin (kirjaimellisesti), on sovittuja menoja.
ps. En toteuttanut aikomustani laittaa lapsen isälle kortti, jossa kissan kokoisin kirjaimin olisi toivotettu hyvää isänpäivää. Vähän ajatus kutkutteli mieltä, mutta se olisi ollut sama kuin jos olisi napsauttanut Pandoran lippaan auki ja jäänyt tyytyväisenä odottelemaan ikävyyksiä.
Kuva ei ole väärinpäin, kissa on. |
Heh olis kyllä ollut aika hieno veto se isänpäiväkortti. Mutta toisaalta miksi alkaa vetämään tahalteen hankaluuksia puoleensa.
VastaaPoistaJa oli mitä tahansa sunnuntaina sattunutkaan niin tsemiä. Kyllä sinä oot hyvä hyvä vanhempi!