Minä oon sellainen, lähiöihminen. Joku voisi sanoa, että viihdyn lähiössä vain koska minulla ei ole kokemusta muusta (totta), mutta en usko, että kyse on pelkästään siitä. Olen niin lopen kyllästynyt lähiöiden, niissä asumisen ja niiden asukkaiden mollaamiseen. LÄHIÖSSÄ ON HYVÄ ELÄÄ. Piste. Tässä lista lähiöelämän hyvistä puolista:
-Hyvät kulkuyhteydet, julkisilla pääsee. Säästää rahaa ja luontoa. Ja aikaa.
-Halpa asuminen.Joskus lähemmäs keskustaa haikaillessani laskin, että sillä rahalla, minkä voitan kuukaudessa vuokrassa täällä asuessani, voisin pari kertaa viikossa ajaa taksilla kotiin keskustasta. Sitäpaitsi, varsinkin sitä villiä baareilua harrastaessani huomasin, että lähempänä keskustaa asuvat ajelivat taksilla kotiin ihan yhtä usein (tai useamminkin) kuin minä. Että se siitä "pääsee kävellen kaikkialle" ideologiasta.
-Palvelut lähellä. Tämä ei ehkä koske kaikkia lähiöitä, mutta minulla on 200 metrin päässä kauppakeskus, jonka yhteydestä löytyy pari ruokakauppaa, apteekki, pankki, Vapaa Valinta (kauppa josta saa mm. kaiken mitä nyt kotona tarvitsee), terveyskeskus, kirjasto, Kela, R-kioski, suutari, pizzeria/kebabmesta, vaihtuvia ulkomaalaisten pitämiä puoteja joista saa ruokatarpeita tai vähän mitä milloinkin jne. Niin ja äitiys- ja lastenneuvola on siinä vieressä myöskin. Eläinlääkäri ja uimahalli ovat ainoita mitä tänne kaipaisin lisäksi.
-Myös lähiöelämään aika olennaisesti kuuluva vuokra-asuminen on ihan huippua. Jos jokin menee rikki (jääkaappi, hella, vessanpöttö), riittää kun naputtelee yhden sähköpostin ja kohta on huoltomies oven takana tuomassa uutta rikkoutuneen tilalle tai tulossa korjaamaan vanhaa. ILMAISEKSI. Vuokrattu asunto ei myöskään sido mihinkään, voin milloin tahansa ilmoittaa muuttavani muualle, eikä tarvitse alkaa säätää talokauppojen kanssa.
Minusta on näin syksyisin ihanaa kävellä kerrostalojen lomassa iltaisin pimeällä, katsella valaistuja ikkunoita ja arvailla millaisia ihmisiä ja elämäntapoja ne kätkevät taakseen. Viehätys on nimenomaan siinä, että yksi talo sulkee sisäänsä niin monta eri tarinaa ja taustaa, samaa viehätystä ei ole rivi- ja omakotitaloissa. Niiden ohi kulkiessa näkee jo niin paljon, pihassa on tietynlainen auto, x määrä aikuisten ja x määrä lasten pyöriä, ehkä talvella pari pulkkaa tai kesällä hiekkaleluja. Se ei ole kiinnostavaa, niistä voi nopealla vilkaisulla päätellä liikaa. Sitäpaitsi, minusta omakotitaloasuminen on kamalimmillaan sellaista kuin suurissa kaupungeissa yleensä, kun ikkunasta voi aamulla seurata naapurin aamukahvin juontia ja oman tontin suurin piha-alue rajoittuu tienreunaan ja bussipysäkkiin. Kiitos ei. Kerrostalossakin on enemmän yksityisyyttä kuin monessa omakotitalossa, naapuri ei ainakaan näe sisään, vaikka perheriidat kuulisikin. Jos oma talo olisi, pitäisi lääniä löytyä myös sen verran, että surutta voisi talsia pihalle alasti arskaa ottamaan eikä kukaan pahoittaisi siitä mieltään tai voisi omasta ikkunastaan tirkistellä.
Tuosta aiemmin mainitsemastani julkisen liikenteen taloudellisuudesta ja ympäristöystävällisyydestä muuten tuli mieleen, että meikäläisen hiilijalanjälki on aina kaikkien nettitestien (tottakai ne ovat luotettavia!) mukaan huomattavan pieni, kiitos autottomuuden ja asuinneliöiden. Kun me kaksi asumme tässä tilavassa 30 neliön perheyksiössä eikä talouteen sitä autoa kuulu, ollaan siltä osin aikamoisen ympäristöystävällistä porukkaa. Tätä ympäristöystävällisyyttä tosin vähän nakertaa harrastukseni laskuvarjourheilun parissa. Tosi ekologista lennellä ylös ja hyppiä alas ja toistaa tätä uudestaan ja uudestaan, mutta onneksi en nyt hetkeen pääse sen harrastuksen pariin maapalloa tuhoamaan. Kerosiinia on silti varmaan palanut litra ja toinenkin minun vuokseni, upsis.
Voi vitsit, ihan innostuin tästä aiheesta. Olisi vielä pari juttua lisääkin tähän liittyen, mutta velvollisuudet (lapsi) kutsuvat, kuulemiin siis.
