Viimepäivien pahoinvointi on vienyt viimeisetkin motivaation ja energian rippeet (lähestyvä talvi vei sen ensimmäisen puoliskon) ja olen kirjaimellisesti vain maannut sängyssä vuorotellen palellen ja voiden pahoin. Yöpaidan olen riisunut vain töihin tai kauppaan lähtiessä, muuten olen vain lisännyt vaatekerroksia toisensa jälkeen, kiitos jääkaappikylmän asuntoni.
Ja kiitos kaiken tämän, tunnen itseni huonoksi ja saamattomaksi ihmiseksi. Mieltäni ei yhtään lohduta tieto siitä, että tämän pahoinvoinnin kourissa ajatuskin toimeliaasta ja aikaansaavasta päivästä on silkka mahdottomuus. Minusta on hyvää vauhtia tulossa hullu kotihirmu, pinna napsahtelee poikki millon mistäkin ja itken säälittävyyttäni ja aikaansaamattomuuttani kissalle, jota selvästi eivät nämä purkaukseni liikuta pätkänvertaa suuntaan taikka toiseen.
Oikeasti olen saanutkin jotain aikaan, se ei vaan tunnu tarpeeksi konkreettiselta näiden olotilojen keskellä. Olen aloittanut joululahjojen teon, ja sängynpeiton virkkaaminen edistyy. Säälittävän pieni keittiöni on taas organisoitu jotenkuten järkevästi ja tavarat ovat löytäneet paikkansa. (eikä basilika ollutkaan kokonaan kuollut! Wuhuu.) Ostin kalenterin ensi vuodelle, ja voisin koittaa käyttääkin sitä tällä kertaa kauemmin kuin ne tavalliset 4 kuukautta, jonka jälkeen päivittäiset merkinnät vaihtuvat viikoittaisiin tärkeimpiin menoihin, kunnes muutama viikko ennen täydellistä tyhjyyttä jaksan kirjoittaa enää työvuorot ylös. Tähtään vaikka 7 kuukauteen tällä kertaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti