maanantai 2. helmikuuta 2015

Päivitystä

Totaalisesti olen laiskotellut tämän blogin suhteen viime aikoina. Mutta täällä sitä yhtä heilutaan ja hengitetään, kaikki voivat hyvin ja elämä rullaa. Pikakelauksella päivitykset viimeisistä ohi hujahtaneista viikoista ja asioiden saamista käänteistä, jos sellaisia on:


-Poikanen sai vihdoin, puolen vuoden odottelun jälkeen, ajan puheterapiaan. Vaikka emme ole siellä edes käyneet vielä, niin tuntuu kuin harteilta olisi tipahtanut suurin taakka ja huoli, nyt en ole enää ihan yksin tämän asian kanssa.
-Edellisestä voinee jo päätellä, että poikanen ei siis edelleenkään juuri puhu. Nyt on sentään alkanut äännellä suu auki (entisen yninän ja kröhimistä muistuttavien kurkkuäänien sijaan), vaikka eihän se mölinä kyllä vielä edes muistuta puhetta. Muutamia sanoja on tullut, mutta sanojen yhteismäärä edelleen alle 20.
-Päiväkotiuransakin lapsi aloitti, ihan mallikkaasti ja hienosti on mennyt. Itkuilta ja pieniltä ongelmilta/kommelluksilta ei ole vältytty (päiväkoti mm. unohti laittaa ei-kuivalle lapselle vaipan ja lapsi ui pissassa koska kukaan ei kurahousujen ja haalarin alta asiaa tietenkään huomannut, paitsi minä sitten kotona lasta riisuessa, sitten oli vähän ongelmia vaihtuneiden/hävinneiden tavaroiden kanssa ja jotain tällaisia pieniä hämminkejä).
-Minä olen todennut, että tissini eivät varmaan ikinä lopeta maidon tuotantoa kokonaan. Asiasta kysellessäni kävi ilmi, että en ole ilmeisesti ainut jolla on tätä ongelmaa. Miksei kukaan koskaan missään muista varoittaa tällaisista asioista? Kyllä meuhkataan maidon riittämisestä ja muusta, ei vaan muisteta sanoa, että sitten kun se riittää niin se ei ehkä koskaan enää lopukaan. Hah.




Minä olen ollut aivan käsittämättömän väsynyt jo pitkään. Älkääkä tulko ehdottelemaan mitään masennusta, tämä väsymys on fyysistä. Ei vaan jaksa, tuntuu kuin keho olisi lyijyä ja kaikki on raskasta ja vaivalloista, liikkuminenkin. Lisäksi ihan kirjaimellisesti väsyttää, siis nukuttaa, eikä se olotila poistu. Yksi selittävä tekijä jo löytyikin, Hb oli laskenut parissa kuukaudessa 150 -> 112. Vaikkei tuo arvo sinänsä hälyttävä vielä ole, niin tuo lähes 40 yksikön tipahdus on valtava eikä ihme, jos se kropassa tuntuu. Yritän nyt tsempata ravinnon suhteen ja popsin rautakuuria. Harkitsen jopa  punaisen lihan palauttamista väliaikaisesti ruokavaliooni, jos sillä saisi alkusysäyksen hemoglobiinin nousulle. Pahempi kuin joustaa vähän periaatteistaan on tämä olotila, ainakin nyt tuntuu siltä. Muilla on karkkipäiviä, meikällä on sitten kai jatkossa punaisen lihan päivä.


Palaillaan, olisi kyllä vaikka mitä juttuja kerrottavana, mutten viitsi kaikkea niputtaa tähän samaan kirjoitelmaan, ettei mene lukeminen puuduttavaksi.


ps. Meillä on vihdoin lunta, tein eilen ehkä maailman siisteimmän kissalumiveistoksen. Lapsi tiputti siltä pään noin minuutti valmistumisen jälkeen. Tää on niin tätä. Jos olisin tosi aikuinen, niin olisin osannut suhtautua siihen vaan huumorilla, mutta sisäinen kakarani kyllä älähti, kun hieno teokseni heti tuhottiin. Onneksi sentään maltoin pitää kieleni kurissa ja jupisin vain pääni sisällä harmissani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti