maanantai 28. tammikuuta 2013

Pari juttua jotka nyt ehdottomasti tarvitsen

Menin myös mainitsemaan näistä tarvitsemistani asioista äidilleni, oli taas ihan eri mieltä tavaroiden tarpeellisuudesta. Mutta onneksi olen sen verran aikuinen, että kykenen ohittamaan äitini kommentit ja edelleen harkitsen seuraavien esineiden hankkimista (tosi kypsää, huomaatte pian):



 
 
 
 Tetrislamppu. Palat ovat vapaasti siirreltävissä,eli jokainen voi muokata lampusta omanlaisensa, erilaisen vaikka joka päivä jos on nopea kyllästymään. Tämä nyt ei kauheasti perusteluja kaipaa, tämä on saatava, kuuluu listalle "vakavasti harkittavat ostokset". Noiden palojen kiinnityssysteemi jäi vähän epäselväksi, vaikka tuotekuvauksen luin. Onkohan se mallia "kestää pienet tönäisyt" vai enemmän luokkaa "romahtaa kasaan kun lapsi ensi kerran tökkää sormella"? Ok, taitaa tarvita vielä hieman harkintaa.

 Herätyskello. Kuva varmaan kertookin idean: möly ei vaimene, ennen kuin olet onnistunut painelemaan vilkkuvia lamppuja niiden vilkkumisjärjestyksen mukaan. Minä ihan oikeasti tarvitsen herätyskellon, joten tämä olisi hyödyllinen hankinta. Ideakin tässä on loistava, päivä on taatusti pilalla, kun ensimmäiset minuutit heräämisen jälkeen mukiloi vilkkuvia valoja joiden järjestyksestä tuskin on mitään käryä.


Tätä minä en tarvitse, en kehtaa edes puolivakavissaan väittää niin. Mutta liiketunnistimella toimiva karkkiautomaatti, ei tällainen sokeriaddikti paljon muuta voisi elämältä toivoa. Kuuluu samaan sarjaan pehmiskoneen kanssa, niistä voi ja kannattaa vain haaveilla. 



perjantai 25. tammikuuta 2013

Vihapuhetta siivouksesta

 Olen aina rakastanut mattojen tamppausta ulkona, mutta nykyään se on yksi hermoja kiristävimmistä hommista. Jokainen matto pitää viedä ulos erikseen, koska en mitenkään saa niitä kaikkia kerralla vaunujen kanssa vietyä. Eli lapsi vaunuihin ja matto kainaloon ja menoksi. Ensimmäinen tappelu tulee hissin ovella, kun kädet loppuvat kesken. Yleensä viskaan maton vain hissin perälle ja sen jälkeen vasta haen vaunut ja lykkään ne perään. Vaarana on, että jos oven päästää kiinni tässä välissä ja joku on toisessa kerroksessa painanut nappia, lähtee hissi liikkeelle. Eli toisella kädellä pidän ovea auki ja toisella viskaan maton sisään, sitten sillä vapautuneella kädellä yritän ohjata vaunut sisään samalla ovea auki pitäen. Tämä sama toistuu alhaalla, tosin päinvastaisessa järjestyksessä. Tässä vaiheessa ihan suoraan sanottuna jo vituttaa.

Mattotelineelle päästyä alkaa varsinainen piina, poikanen nimittäin pelkää sitä pauketta ihan kuollakseen. Eli alusta loppuun koko tamppauksen ajan lapsi huutaa peloissaan vaunuissa. Kun piina loppuu ja matto on puhdas, alkaa taas minun piinani ulko-ovien ja hissin oven kanssa. Ja kun pääsen kotiin, tulee seuraavan maton vuoro ja aloitan taas alusta.

Urakka suoritettu taas tänään. Minua harmittaa, että ennen rakastamani siivous on muuttunut tällaiseksi piinaksi josta kärsii koko perheemme. Haluaisin käyttää matot ulkona kerran viikossa kuten ennen oli tapana, mutta tällä hetkellä väli tahtoo venyä kaksinkertaiseksi entiseen verrattuna, koska ajatus tuosta urakasta ei houkuttele. Mutta onpa nyt ainakin puhdas koti ja hetki aikaa levätä ennen seuraavaa rutistusta mattojen parissa.

EDIT:  Lahjoitin kissan äidilleni. No en siis oikeasti lahjoittanut, mutta saa siellä taas hetken purkaa ylimääräistä energiaansa. Tämä tarkoittaa KARVAVAPAATA ELÄMÄÄ, eli ehkä seuraavaa mattojen tamppausta voi hyvillä mielin venyttää siihen asti, kunnes karvojen levittelijä palaa. Siihen asti aion pärjätä imurilla.

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Univammaa

Poikanen meni nukkumaan noin klo19. Nyt kello on 22.25 ja tyyppi on herännyt jo 7 kertaa. Tätä menoa oli viime yö, siis koko yö, joka helvetin tunti. Olen keksinyt syitä, joista tuo jatkuva heräily muka milloinkin johtuu:

-hampaita tulossa
-vatsakipu
-joku tuntematon kipu
-nälkä
-kuuma
-kylmä
-herää ihan vain ärsyttääkseen minua
-herää muuten vaan huvikseen
-ei osaa nukkua
-ei halua nukkua
-nukkui liian pitkät päiväunet
-nukkui liian lyhyet päiväunet
-söi liikaa
-näkee painajaisia
-nukkuu huonossa asennossa
-peitto/vaatteet/vaippa huonosti
-vaippa liian märkä
-nuha
-kurkkukipu
-eksynyt röyhy
-liian valoisaa
-liian pimeää
-liian hiljaista
-liian meluisaa
-liikaa ihan kaikkea ja liian vähän ihan kaikkea ja kaikki muutenkin huonosti ja väärin

Minkään asian korjaaminen tai muuttaminen ei toistaiseksi ole tuottanut mainittavia tuloksia. Aina kiinteiden aloitukseen asti koko maailma tuntui olevan sitä mieltä, että lapseni ei nuku koska sillä on nälkä ja minä ilkeänä äitinä en tajua antaa tarpeeksi ruokaa (toisin sanoen, pysyin täysimetyksessä enkä antanut korviketta monista neuvoista huolimatta). Nyt voin ainakin todeta, että väärässä olitte. Jos se nälkään olisi heräillyt, olisi heräilyjen pitänyt jo loppua. Nyt se vetelee niin paljon ruokaa kuin annan syödä, eikä silti nuku paremmin. (btw heräsi juuri 8. kerran)

Missattiin tänään viikon ainut aikataulutettu meno, koska en jaksanut nousta ylös sängystä. Ihme. Päivän piristys oli kaksi laskiaispullaa, yksi minulle ja toinen minulle. Yksin elämisen etuja, ei tarvitse jakaa herkkuja,



maanantai 21. tammikuuta 2013

Joku jossain teki tutkimuksen

En jaksa palata lukemaan kuka ja missä, mutta tutkimus koski sitä mikä tekee naiset onnellisiksi.

Tässä tulee se top 20 omien kommenttieni kera:

1. Yllättävä halaus rakkaalta
-Ok, ihan ymmärrettävää ja kivaa. Mutta kyllä se ei-yllättäväkin on ihan yhtä kivaa. Yllätyin tosin siitä, että tämä oli ykkösenä. No minä olenkin erakkoluonne, minut saisi onnelliseksi melkein helpommin sillä, että antaa minun olla rauhassa silloin kun näytän sitä kaipaavan. Ei mitään yllättäviä halauksia niihin hetkiin tai tulee turpaan.

2. Mukavat alusvaatteet
-Indeed! Raskausaikana tajusin ensimmäistä kertaa, että mukavuus keulii seksikkyyden edelle milloin tahansa. Tosin helppohan allekirjoittaneen on panostaa mukavuuteen, kun ainut silmäpari joka minua alusvaatteisillaan näkee on tuo 6kk ikäinen mies.


3. Se, että joku sanoo naisen laihtuneen
-Jos oikeasti on laihtunut niin ok. Tunsin joskus ihmisen, joka AINA tavatessamme kysyi olenko laihtunut. No en oo,mut kiitti kysymästä. Sitä tahtia jos olisin laihtunut kun ko henkilö kyseli, olisin jo miinuksella. Eli ei, tämä ei saa minua onnelliseksi.

4. Onnistuneen lahjan ostaminen
-Jep, kaiken itsekkyyteni takaa löytyy ihminen joka rakastaa lahjojen antamista. Se tunne, kun löytää jonkun Juuri Oikean lahjan lähentelee jonkinlaista euforiaa.

5. Seksikkäät alusvaatteet
-Katso kohta 2. Nämä kaksi asiaa, seksikkyys ja mukavuus kun harvoin kulkevat käsikädessä. Super seksikäs voi olla mukava, mutta super mukava harvoin on seksikäs. Jos tiedossa on kiihkeä ilta uuden rakkaan kanssa, voi alimman vaatekerran seksikkyys olla tärkein kriteeri asua valitessa, muutoin panostan edelleenkin tuohon mukavuuteen. (en äkkiseltään keksi mitään kamalampaa kuin persvakoon tunkevat alkkarit ja huonosti istuvat rintsikat)


6. Löydöt kaupassa
-Aika hetkellistä onnea, jollei sitten satu löytämään sitä vuosia himoitsemaansa 500 euron takkia alennusmyynnistä kympillä, sellainen löytö pitää onnellisena pidempään.

7. Kukkien saaminen
-OSTAKAA MIEHET JOSKUS SELLAISIA KUKKIA JOTKA SÄILYVÄT. Ei aina niitä leikkokukkia, ne kun nahistuvat liian nopeasti (minun hoidossani vieläkin nopeammin). Paras saamani kukka oli jokin viherkasvi, mikä kukoisti melkein pari vuotta. Kuoli sillä aikaa, kun olin synnyttämässä ja sairaalassa ja vauvahuumassa. Sitäpaitsi, on paljon parempiakin lahjoja mitä naiselle voi antaa. (katso esim. kohta 11)

8. Lahjan saaminen
-Kyllä, jos lahjan antamisen motiivi on vilpitön. Ei mitään anteeksipyyntölahjoja. Niin ja pakko sanoa, vaikka kamalalta kuulostaakin: en osaa iloita lahjasta joka kertoo minulle, ettei lahjan antaja ole yhtään miettinyt onko lahja minun näköiseni. Varsinkaan, jos lahjan antajan mielestäni pitäisi vähän osata jo arvioida mistä pidän ja mistä en.

9. Se, että joku kertoo naisen näyttävän ikäistään nuoremmalta
-No mieluummin kuin vanhemmalta, mutta ei tuo tässä iässä vielä onnelliseksi tee.

10. Tuntematon kehuu naisen tyyliä
-Ok, vaikka samapa tuo on mitä joku minun tyylistäni (tyylittömyydestäni) tykkää.

11. Suklaapatukan avaaminen
-Kyllä! Myös sen syöminen. Myös suklaalevyn, suklaaleivoksen, suklaarasian, suklaapikkuleipien ja suklaakastikkeen syöminen tekevät onnelliseksi.

12. Joku kysyy, mistä nainen on hankkinut jonkun asian
-Ei kyllä tee yhtään onnelliseksi. Lähinnä miettisin, että aikooko se idiootti nyt mennä ja ostaa samanlaisen itselleenkin, vähänkö on  dorkaa jos meillä sitten on samanlaiset hatut päässä huomenna. Riippuu siis vähän asiastakin.

13. Vanhan ystävän kanssa juttelu
- Kyllä. Myös uuden ystävän kanssa juttelu.

14. Mahtuminen vaatteisiin, joita luuli liian pieniksi
-Kyllä!

15. Hyvän kirjan lukeminen
-Jep.

16. Puhtaat hampaat
-Omat vai jonkun muun? No molemmissa tapauksissa kyllä. Tosin onnellisuus ehkä vähän liioiteltu käsite tässä yhteydessä, sanoisin ennemminkin, että puhtaat hampaat ovat mukavat itseä ja kanssaihmisiä ajatellen.

17. Se, että joku laittaa naiselle ruokaa
-Kyllä. Varsinkin nykyään, kun oma aika on kortilla. Että tervetuloa tänne kokkailemaan!

18. Shoppailu
-Katso kohta 6, minusta aika sama asia.

19. Se, että joku huomaa uuden kampauksen
-Huh, toivottavasti kukaan ei ikinä kiinnitä huomiota minun kampauksiini, niihin ei nimittäin kukaan ole koskaan panostanut. Eli ei todellakaan.

20. Kunnon halaus lapselta
-Varmasti. Varsinkin sitten, kun halaus on muutakin kuin tuon poikasen "halaus" joka päätyy aina siihen, että pienillä hampaillaan yrittää jyrsiä leukaani.

perjantai 18. tammikuuta 2013

Mielipiteitä pukkaa!

Lueskelin ensin huvittuneena, sitten melkein järkyttyneenä erästä nettikeskustelua aiheesta lasten synttärijuhlat ja keitä sinne tulee kutsua. Aloittaja kyseli, pitäisikö lapsen kutsua juhliinsa koko tarha-/esikoulu-/kouluryhmänsä, vai voiko kutsua vain osan. Minä tietenkin päässäni mietin, että hittolainen kai se päivänsankari saa juhliinsa kutsua kenet haluaa. Tosin vanhempiensa päättämän määrän vieraita yleensä, mutta muuten aikalailla oman valinnan mukaan ja sitten vain hyväksyttää lista päättävällä elimellä eli huoltajilla.

VÄÄRIN. Koska nykyajan lapsille voi tulla paha mieli ja joku voi kokea syrjintää tai ikäviä fiiliksiä, on kuulemma monen koulun ja kerhon ja tarhan taholta tullut "määräys", että lapsen on kutsuttava joko koko ryhmä tai sitten kaikki tytöt tai kaikki pojat, mutta ei voi kutsua vain osaa. Mitä vattua, entä jos se Pirjoliisa ja Annahenrietta ihan oikeasti eivät ole kavereita, tai entä jos se Marjaterttu ei halua kutsua juhliinsa kuin ne kaksi bestistään samalta luokalta? Vielä suurempi entä jos on se, että ENTÄ JOS ÄITI EI HALUA KESTITÄ KOKO RYHMÄÄ?

Minulla on vielä hyvä tovi ennen kuin joudun oikeasti miettimään näitä lastenkutsu-asioita, mutta voin vannoa, etten aio kutsua kotiini koko tarhaa. Tai edes sitä yhtä ryhmää tai luokkaa. Jollei se sitten satu olemaan kokoa 4 lasta plus ope, mutta eipä nykypäivänä ole pelkoa sellaisen olemassaolosta, kiitos resurssipulan ja säästöjen. (jollei se sitten olisi joku hyvin erityistarpeisten lasten ryhmä, missä tapauksessa se 4 lastakin saattaisi olla ihan liikaa. Eikä millään pahalla ketään kohtaan.)

Minusta tuli suht täyspäinen, vaikken päässyt kaikkien synttärikemuihin. En edes muista kärsineeni asiasta suuremmin, ainakaan pysyä traumoja ei ole jäänyt. Kyllä pienikin lapsi jo ymmärtää, että kaikki eivät voi olla kaikissa juhlissa eikä kaikki ole kaikkien kavereita. Mielipahaltakaan ei aina voi säästyä. That's life, baby. Minä alan tosissani ymmärtää, mistä johtuvat nämä uutiset lapsista, joille kaikki elämässä on pureskeltu ja siloiteltu valmiiksi, ja jotka sitten nuoruusiässä tai nuorina aikuisina hajoavat palasiksi, koska eivät olekaan oppineet käsittelemään mitään pettymyksen tunteita.

torstai 17. tammikuuta 2013

Alkukantaiset vietit

Iski hirvittävä ja täysin selittämätön halu tänään. Halusin tökätä kielen pakkasessa huurtuneeseen metalliin. Kyllä! Kaikki nämä vuodet olen onnistunut välttämään tuon houkutuksen, ja nyt se sitten iskee, kun muka olen fiksuuntunut lapsuusajoista ja äitikin vielä ja kaikkea.

En tökännyt kieltä siihen. Mutta suunnittelin aika tosissani, että jos ottaisi valmiiksi kupillisen lämmintä vettä mukaan testitilanteeseen, niin eihän siinä mitään vaaraa sitten olisi? Kieli jäätyisi naps kiinni metalliin, voisin sanoa tietäväni miltä se tuntuu, ja hupsista vain saisin itseni vapautettua lämpimällä vedellä.

ps. Pesukone on vielä päällä, vaikka kello on jo 20.58. Alkaako se hiljaisuus klo21 vai milloin, mihin aikaan ei saa enää pestä pyykkiä? On niin radikaali olo tänään.

Päivän saarna

Isukki (lapsen isukki, ei omani) sai eilen viestiä aiheesta "haluaisitko tavata lapsesi?" Ilman mitään monimutkaisia sanamuotoja, vihjailuja tai ennakkoasenteita. Kirjoitin oikein kirjakieltä, ettei VOI väittää minun kettuilleen tai vinoilleen tai muutoin sanamuodoilla pahoittaneen mieltään. Kotisalapoliisin tärkein apuväline naamakirja kertoi, että henkilö sai viestini ja luki sen. Ainakin siis klikkasi viestin auki. Vastausta en saanut. Niin ja siis siinä viestissä tosiaan vain kysyttiin, haluaako hän jälkikasvunsa tavata, ei lukenut muuta, eli melkoisen yksinkertainen kysymys.

Asiasta kukkaruukkuun. Se lihavuus-aihe josta aiemmin mainitsin. En jaksakaan avautua pidemmän kaavan mukaan. Tyydyn toteamaan, että minusta jokainen saa painaa mitä lystää, mutta selitykset "olen lihava koska olen äiti / se johtuu geeneistä / hidas aineenvaihdunta / ei ole rahaa käydä salilla ja jumpissa / ei ole aikaa / ruoka on nykyään niin epäterveellistä ja lihottavaa / terveellinen ruoka maksaa liikaa" ovat täyttä potaskaa. Jotain harvinaisempia tapauksia lukuunottamatta (oikeasti joku sairaus tms. joka edesauttaa painon nousua) ylipaino johtuu siitä, että syö enemmän kuin kuluttaa. En käsitä mitä tekemistä esim. äitiydellä on sen kanssa, että syö liikaa eikä liiku tarpeeksi? Ja puhun nyt siis kunnon ylipainosta, en muutamasta kilosta jotka voivatkin selittyä hormonaalisilla tekijöillä tai jollain muulla vastaavalla. Joten naamat umpeen ja ulos hankeen tarpomaan jos kilot ahdistavat.

tiistai 15. tammikuuta 2013

Kysymyshaaste

Sain  melkoisen kiperiä kysymyksiä vastattavakseni. Yritän parhaani mukaan!

1. Mistä haaveilet tällä hetkellä?

Tämän hetken kaikki jonkinlaisiksi haaveiksi mahdollisesti laskettavat asiat ovat hyvin epämääräisiä ja yleisluontoisia. Toivon elämän rullaavan omalla painollaan mahdollisimman kivuttomasti ja mukavasti eteenpäin, poikasen ja oman terveyteni pysyvän hyvänä ja asioiden muiltakin osin järjestyvän tai pysyvän sellaisina kuin ovat, jos niissä ei valittamista ole. Hyvin tasaisen tylsiä toiveita, mutta sellaisesta elämästä minä haaveilen. Konkreettisin tämän hetken haave taitaa olla se isompi asunto, oikea koti meille kahdelle. Vähän kaukaisempi haave on jossain vuosien päässä, kun taloudellinen tilanne toivon mukaan on parempi ja opinnot ovat kasassa. Silloin me poikasen kanssa lähdemme yhdessä lomalle, jonnekin lämpimään missä voimme makoilla pyyhkeiden päällä aurinkovarjpn alla ja syödä tuoreita hedelmiä.

2. Millainen oli vuosi 2012?

Erilainen. Kaikkiin edeltäviin vuosiin nähden hyvin erilainen. Jos mietin mennyttä vuotta tammikuun alkupäivistä lähtien, kaikkia niitä tunnetiloja ja pääni sisäisiä myllerryksiä, ulkoisista myllerryksistä ja vatsassani kasvaneesta myllertäjästä puhumattakaan, en voi kuin todeta vuoden olleen hyvin uniikki. Ihanaa ja kamalaa tuutin täydeltä, loppupeleissä kuitenkin jäi vain se kaikki ihana. Vuosi alkoi riitaisissa tunnelmissa lapsen isän kanssa, äitini katkaisi minuun välit kuultuaan raskaudesta, äiti leppyi asiaa sulateltuaan, vatsa kasvoi joka päivä, tehtiin hankintoja, tapeltiin lapsen isän kanssa, itkettiin huudettiin paiskottiin tavaroita, välit lapsen isään katkesivat, tein 6 päiväistä työviikkoa ja välillä kokonaankin ilman vapaapäiviä, säästin säästin säästin ja keräsin rahaa, tuli kevät ja aurinko, tuli kesäloma, tuli äitiysloma, tuli poikanen. Poikasen jälkeen elämä sai kokonaan uuden rytmin ja tärkeysjärjestyksen. Olisi aika klisee sanoa, että kasvoin ihmisenä paljon vuoden aikana. Ennemminkin sanoisin, että jouduin tutustumaan itseeni syvemmin kuin koskaan ennen, miettimään oikeasti mitä haluan, tarvitsen ja arvostan. Hyvä vuosi.

3. Oletko aamu- vai iltaihminen?

Iltaihminen. Rakastan illan ja yön hiljaisuutta ja kaikkein toimeliain olen yleensä klo 21 jälkeen. Silloin on rauha ja aikaa tehdä omia asioita, hääräillä kotihommien parissa tai näperrellä jotain pientä. Tai syödä. Kun vielä tupakoin, oli vuorokauden suosikkihetkeni myöhäinen ilta/yö, kun istuin isoon villatakkiin kääriytyneenä parveekkeella puhaltelemassa savua ja kuuntelemassa lähiön hiljaisuutta. (kyllä, tämä pahamaineisenakin tunnettu lähiö on pääasiassa hyvin hiljainen ja rauhallinen)

4. Minne haluaisit matkustaa nyt?

Kajaaniin, sukuloimaan. Mutta nyt siellä on vielä liian kylmä ja kauheasti lunta, mukavuudenhaluinen minä aikoo odottaa kevään saapumista ennen reissun toteuttamista.

5. Minkä asian tekisit toisin menneisyydessäsi jos voisit?

En varmaan mitään kovin isoja asioita muuttaisi menneisyydessäni. Olisi jotain typeryyksiä voinut olla tekemättä ja kokeilematta, mutta koska nekään eivät mitään peruuttamatonta harmia ole aiheuttaneet, niin enpä tiedä tarvitsisiko niitäkään jättää välistä. Yhden ihmissuhteen voisin jättää välistä, nyt olisin viisaampi ja lähtisin ensimmäisen lyönnin jälkeen.

6. Lempiruoka ja kuka sen valmistaa?

Suosikkiruoka riippuu paikasta ja mielialasta. Mummoni edesmennyt kasvattiäiti teki maailman parhaat lihapullat ja mansikkakiisselin. (voitte miettiä miten hyviä niiden lihapullien on täytynyt olla, kun jopa tämä vannoutunut "en pidä lihasta" -ihminen mainitsee ne suosikikseen!) Omatekemät ruokani ovat usein parhaimpia (ah itserakkautta), mausteinen kasvissosekeitto kera tuoreiden sämpylöiden lienee ikuinen kestosuosikkini, eli valitsen sen lempiruuakseni.

7. Miten haluaisit viettää eläkepäivät?

Toivon mukaan edes ok kuntoisena, liikaa olen nähnyt opiskelujen kautta sitä vanhuuden sairasta puolta ja niitä sängyissä makaavia vanhuksia. Jos menee terveys, niin haluan syanidikapselin enkä hoitopaikkaa pitkäaikaissairaanhoidossa. Jos erittäin hyväkuntoinen olen, alan harrastamaan jotain mummo-juttuja, bingoa vaikka, ja kutomaan kymmeniä villasukkia jälkikasvulleni ja mahdollisesti jälkikasvuni jälkikasvulle.

8. Elämäsi eläin?

Kaikki kissani.

9. Sielunmaisemasi?

Minä kirjoitan tästä joskus erikseen, lähti ajatus lentämään liian pitkille harhapoluille. En osaa tiivistää mitään.

10. Tärkein esine kotonasi?

Tiskiharja. No ei vais, se vain tuli mieleen ensimmäisenä, kun mietin mitä päivittäin käytän paljon ja mitä ilman en voisi elää. Tietokone ja puhelin ovat melkoisia välttämättömyyksiä, mutta jos tunnepuolen tms. kautta miettii, niin vanhat päiväkirjani ja valokuva-albumit.

11. Syötkö elääksesi vai elätkö syödäksesi?

Elän syödäkseni. Nykyään jopa hieman terveemmällä pohjalla nämä ruoka-asiat, ei enää rämpimistä syömishäiriöviidakossa.


Siinä sitä oli kysymyksiä kerrakseen! Huh, nyt palkinnoksi urakasta teetä ja voileipiä. Nukkukoon jokainen hyvin. Öitä.

torstai 10. tammikuuta 2013

Saako kirjoittaa lihavuudesta?

Ja siitä, miten en jaksa enää kuunnella puolustuksia siitä, miksi on ok olla lihava? Vai aiheutanko turhaa mielipahaa liian monille?

Kyllä mun piti laittaa kuvia!

...mutta koska joko a) blogger on poistanut minulta oikeiden ladata kuvia koneeltani tai b) olen liian typerä osatakseni sitä enää (olen todistettavasti tehnyt sen aiemmin), en lataa kuvia ettekä te siis näe niitä. Hah!

Mitään kovin kummoista sanottavaa ei ole. Mikään ei ole ärsyttänyt tarpeeksi, jotta jaksaisin avautua siitä. Väsymys on melkoisen suurta, kiitos lapsen joka ei edelleenkään juuri nuku, paitsi säälittäviä pikkupätkiä, mieluiten nekin vain vaunuissa joita pitää liikutella koko ajan, ulkona. Lapseni muuten alkoi siirtyä maistelemaan oikeaa ruokaa, vaikka olisin mieluusti imettänyt häntä jonnekin hamaan tulevaisuuteen asti ja pitänyt hänet aina pikkuvauvana. Paitsi sen nukkumisjutun osalta voisi vaikka siirtyä johonkin teini-iän "nukun koko päivän jos sopii" -vaiheeseen.

Mummoni kutoo taas mattoja (ei niitä olekaan kuin vasta varasto ja vaatehuone täynnä) ja sisäinen marttani halajaisi myöskin takaisin kangaspuiden ääreen. Olisi pari mattoideaa ja pari liinaideaa, aikaa sen sijaan ei. Tyydyn heiluttelemaan neulepuikkoja, poikasella on kohta jokaiseen eri vaatteeseen sopivat tumput.

ps. Millä estää kananmunien halkeilu keitettäessä? En myönnä uusavuttomuuttani, tämä on jo jotain karmaa tai kohtalon kettuilua, koska ihan sama miten ne munat sinne kattilaan heitän tai varovaisesti lasken, lopputulos on aina sama. Auttakaa miestä mäessä, tahtoisin joskus syödä ehjiä munia!

perjantai 4. tammikuuta 2013

Positiivista

Huolimatta eilisestä ahdistuspaniikkikriisistä (liittyen siihen, ettei läheinen päiväkoti tarjoakaan enää ympärivuorokautista hoitoa ja tämä laittoi kaikki suunnitelmani asuinpaikan yms. suhteen uusiksi) tänään herätessä oli helppo hymyillä. Kyllä kunnon yöunet tepsivät vaivaan kuin vaivaan, ainakin henkisen tason vaivoihin. Ja jos joku nyt kuvittelee, että poikanen on alkanut nukkua yönsä hyvin niin ei ole.Minä lasken hyväksi yöksi sellaisen yön jolloin herätyksiä on alle 10.

Syitä hymyillä on monia:

-ihanin poikanen
-en ole lihonut, vaikka eilenkin saattoi mennä paljon (liikaa) suklaata
-minulla kuitenkin on katto pään päällä, vaikka tuleva asuinpaikka onkin nyt suuri kysymysmerkki
-olin laittanut illalla kaiken valmiiksi, joten piti vain napsauttaa kahvinkeitin ja puurokattilan levy päälle, ah aamun helppoutta (kiitos iltaisen ennakoinnin)
-ystävä tulee kyläilemään pitkästä aikaa, päästään parantamaan maailmaa
-fiilistelen tulevaa muuttoa ja uutta asuntoa silti, vaikka koko kuvio menikin uusiksi. Siitä tulee MEIDÄN ensimmäinen koti, tämä yksiö oli enemmänkin minun kotini johon poikanen tupsahti ja johon raivattiin sopiva tila. Seuraava on oikea koti, ei väliaikainen ratkaisu.

Puspus ja kaikkea hyvää kaikille, näihin maailmaa syleileviin fiiliksiin on hyvä lopetella.