tiistai 15. tammikuuta 2013

Kysymyshaaste

Sain  melkoisen kiperiä kysymyksiä vastattavakseni. Yritän parhaani mukaan!

1. Mistä haaveilet tällä hetkellä?

Tämän hetken kaikki jonkinlaisiksi haaveiksi mahdollisesti laskettavat asiat ovat hyvin epämääräisiä ja yleisluontoisia. Toivon elämän rullaavan omalla painollaan mahdollisimman kivuttomasti ja mukavasti eteenpäin, poikasen ja oman terveyteni pysyvän hyvänä ja asioiden muiltakin osin järjestyvän tai pysyvän sellaisina kuin ovat, jos niissä ei valittamista ole. Hyvin tasaisen tylsiä toiveita, mutta sellaisesta elämästä minä haaveilen. Konkreettisin tämän hetken haave taitaa olla se isompi asunto, oikea koti meille kahdelle. Vähän kaukaisempi haave on jossain vuosien päässä, kun taloudellinen tilanne toivon mukaan on parempi ja opinnot ovat kasassa. Silloin me poikasen kanssa lähdemme yhdessä lomalle, jonnekin lämpimään missä voimme makoilla pyyhkeiden päällä aurinkovarjpn alla ja syödä tuoreita hedelmiä.

2. Millainen oli vuosi 2012?

Erilainen. Kaikkiin edeltäviin vuosiin nähden hyvin erilainen. Jos mietin mennyttä vuotta tammikuun alkupäivistä lähtien, kaikkia niitä tunnetiloja ja pääni sisäisiä myllerryksiä, ulkoisista myllerryksistä ja vatsassani kasvaneesta myllertäjästä puhumattakaan, en voi kuin todeta vuoden olleen hyvin uniikki. Ihanaa ja kamalaa tuutin täydeltä, loppupeleissä kuitenkin jäi vain se kaikki ihana. Vuosi alkoi riitaisissa tunnelmissa lapsen isän kanssa, äitini katkaisi minuun välit kuultuaan raskaudesta, äiti leppyi asiaa sulateltuaan, vatsa kasvoi joka päivä, tehtiin hankintoja, tapeltiin lapsen isän kanssa, itkettiin huudettiin paiskottiin tavaroita, välit lapsen isään katkesivat, tein 6 päiväistä työviikkoa ja välillä kokonaankin ilman vapaapäiviä, säästin säästin säästin ja keräsin rahaa, tuli kevät ja aurinko, tuli kesäloma, tuli äitiysloma, tuli poikanen. Poikasen jälkeen elämä sai kokonaan uuden rytmin ja tärkeysjärjestyksen. Olisi aika klisee sanoa, että kasvoin ihmisenä paljon vuoden aikana. Ennemminkin sanoisin, että jouduin tutustumaan itseeni syvemmin kuin koskaan ennen, miettimään oikeasti mitä haluan, tarvitsen ja arvostan. Hyvä vuosi.

3. Oletko aamu- vai iltaihminen?

Iltaihminen. Rakastan illan ja yön hiljaisuutta ja kaikkein toimeliain olen yleensä klo 21 jälkeen. Silloin on rauha ja aikaa tehdä omia asioita, hääräillä kotihommien parissa tai näperrellä jotain pientä. Tai syödä. Kun vielä tupakoin, oli vuorokauden suosikkihetkeni myöhäinen ilta/yö, kun istuin isoon villatakkiin kääriytyneenä parveekkeella puhaltelemassa savua ja kuuntelemassa lähiön hiljaisuutta. (kyllä, tämä pahamaineisenakin tunnettu lähiö on pääasiassa hyvin hiljainen ja rauhallinen)

4. Minne haluaisit matkustaa nyt?

Kajaaniin, sukuloimaan. Mutta nyt siellä on vielä liian kylmä ja kauheasti lunta, mukavuudenhaluinen minä aikoo odottaa kevään saapumista ennen reissun toteuttamista.

5. Minkä asian tekisit toisin menneisyydessäsi jos voisit?

En varmaan mitään kovin isoja asioita muuttaisi menneisyydessäni. Olisi jotain typeryyksiä voinut olla tekemättä ja kokeilematta, mutta koska nekään eivät mitään peruuttamatonta harmia ole aiheuttaneet, niin enpä tiedä tarvitsisiko niitäkään jättää välistä. Yhden ihmissuhteen voisin jättää välistä, nyt olisin viisaampi ja lähtisin ensimmäisen lyönnin jälkeen.

6. Lempiruoka ja kuka sen valmistaa?

Suosikkiruoka riippuu paikasta ja mielialasta. Mummoni edesmennyt kasvattiäiti teki maailman parhaat lihapullat ja mansikkakiisselin. (voitte miettiä miten hyviä niiden lihapullien on täytynyt olla, kun jopa tämä vannoutunut "en pidä lihasta" -ihminen mainitsee ne suosikikseen!) Omatekemät ruokani ovat usein parhaimpia (ah itserakkautta), mausteinen kasvissosekeitto kera tuoreiden sämpylöiden lienee ikuinen kestosuosikkini, eli valitsen sen lempiruuakseni.

7. Miten haluaisit viettää eläkepäivät?

Toivon mukaan edes ok kuntoisena, liikaa olen nähnyt opiskelujen kautta sitä vanhuuden sairasta puolta ja niitä sängyissä makaavia vanhuksia. Jos menee terveys, niin haluan syanidikapselin enkä hoitopaikkaa pitkäaikaissairaanhoidossa. Jos erittäin hyväkuntoinen olen, alan harrastamaan jotain mummo-juttuja, bingoa vaikka, ja kutomaan kymmeniä villasukkia jälkikasvulleni ja mahdollisesti jälkikasvuni jälkikasvulle.

8. Elämäsi eläin?

Kaikki kissani.

9. Sielunmaisemasi?

Minä kirjoitan tästä joskus erikseen, lähti ajatus lentämään liian pitkille harhapoluille. En osaa tiivistää mitään.

10. Tärkein esine kotonasi?

Tiskiharja. No ei vais, se vain tuli mieleen ensimmäisenä, kun mietin mitä päivittäin käytän paljon ja mitä ilman en voisi elää. Tietokone ja puhelin ovat melkoisia välttämättömyyksiä, mutta jos tunnepuolen tms. kautta miettii, niin vanhat päiväkirjani ja valokuva-albumit.

11. Syötkö elääksesi vai elätkö syödäksesi?

Elän syödäkseni. Nykyään jopa hieman terveemmällä pohjalla nämä ruoka-asiat, ei enää rämpimistä syömishäiriöviidakossa.


Siinä sitä oli kysymyksiä kerrakseen! Huh, nyt palkinnoksi urakasta teetä ja voileipiä. Nukkukoon jokainen hyvin. Öitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti