keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Neuvolalalallaaaa ja imetysasiaa

En nyt avaudu siitä, miten vaikeaa ylipäätään oli päästä sinne 4kk lääkärintarkastukseen (ei minun vaan neuvolan takia), vaan keskityn vain kertomaan teille numeeriset faktat tuosta käynnistä.

Poikasen mitat:
  • pituus 68,3cm
  • paino7,9kg
  • pään ymp. 45cm
Ihan muhkean kokoinen mies. Näin ei siis lukenut lääkärin kirjoittamassa sepustuksessa, siinä oli vain jotain kehuja hienosta kasvusta ja jäntevyydestä, muhkeus oli ihan oma kommenttini. Näköjään tissini toimivat edelleen eikä näinollen ole syytä järkyttää lasta uusilla makuelämyksillä vielä hetkeen. Olen myös löytänyt itsestäni pienen imetysfanaatikon, pakko tunnustaa. Mutta ennen kuin joku ennättää kommentoimaan, että helppohan mun on kun kaikki sujuu, niin tiedän sen kyllä. Helppo on hehkuttaa imetyksen vaivattomuutta, kun ei ole ongelmia sen kanssa. Minä koen imetyksen näin: Ruoka on aina mukana, ei tiskiä, ei lämmitystä, ei hukkaan meneviä jämiä. Koskaan ei tarvitse miettiä miten paljon ruokaa tarvitsee mukaan, minä kun en tissejä voi jättää kotiin vaikka tahtoisinkin. Tissit eivät myöskään vie ylimääräistä tilaa laukussa, eikä niitä tosiaan tarvitse erikseen tiskata. Ja ruokakin valmistuu niissä itsekseen, voin vaikka nukkua ja safkaa vaan pukkaa varastoihin koko ajan lisää. Siistiä eikö häh!

Niin ja asiaa yksinhuoltajuudesta luvassa. Vaikka kuinka paasaan, etten minä mitään miestä/puolisoa/toista ihmistä tarvitse tässä arjessa, niin keksin kyllä muutamiakin hetkiä joissa se toinen ihminen olisi paikallaan olla olemassa. Mm. kaikki ne hetket kun K nukkuu, varsinkin iltaisin. Sen sijaan, että voisin vaihtaa ajatuksia jonkun kanssa tai viettää mukavaa aikaa yhdessä toisen ihmisen lähellä, minä istun hiljaa yksin ja mietin pitäisikö tiskata nyt vai nukkuuko K niin pitkään, että voin hoitaa tiskit vartin päästä vasta. Juttukaveria kai eniten kaipaan, täällä kotona ei ole ketään jonka kanssa puhua. Mutta tästä aiheesta lisää juttua luvassa tänään tai huomenna tai ylihuomenna, sitten kun ehdin ja muistan.





torstai 22. marraskuuta 2012

Otsikko

Hiekkaa (multaa?) pesukoneessa. Luulin, että se imeytyy viimeistään huuhteluvesien mukana hus pois viemäriin. VÄÄRIN. Se leviää.

ps. Kissalla on jokin viiraus, painelee nyt kolmatta päivää pitkin kämppää ja tekee tuhoja. Liian vähän huomiota, I know, mutta aikaa on rajallisesti ja välillä haluan tehdä ei-mitään, vaikka pitäisi paijailla kissaa. Olen huono lemmikin omistaja tänään.

lauantai 17. marraskuuta 2012

Laiskalauantai

Pullan syöminen kylässä/kahvilassa on paljon vähemmän paheksuttavaa kuin pullan syöminen kotona. Ei tule yhtään niin huono omatunto.

Lapsi riehuu leikkimatolla ja itse katselen lastenohjelmia. Pitää perehtyä nykyiseen tarjontaan. Telkkarista puheenollen, eilen taas epätoivon hetkellä istutin lapsen sitteriin ja tyrkkäsin tv:n eteen, itse torkuin lattialla vieressä. Ai että onko ollut levottomia öitä? En ole päiväkausiin saanut aikaan mitään kovin järkevää, arjen perusjutut toki hoituvat rutiinilla, mutta kaikki suunniteltu (laita kuvat albumiin, osta se albumi ensin, siivoa vaatehuone ja pese ne samperin ikkunat) on jäänyt. Jonkinlainen ryhtiliike olisi paikallaan.

Olen nyt hetken jo pohtinut blogin jatkoa kuvien suhteen, ja toistaiseksi päätin olla jakamatta enempää kuvia meistä. Ajatus lapsen kuvien leviämisestä netissä vain on kauhistuttava, siksi suurin osa aikaisemmistakin kuvista on ollut sellaisia, joissa lapsen kasvoja ei suoraan näy. Vaikka tätä asiaa en alunperin kauheasti stressannut, huomasin sen alkavan häiritä heti, kun kuvia julkaisin. Joten sorry beibs, ei enää kuvia meistä täällä ainakaan, haluan suojata lapseni yksityisyyden.

maanantai 12. marraskuuta 2012

Huh vähän liian jännää

Eilinen oli allekirjoittaneelle jo liiankin jännittävä ja pelottava päivä, johtuen tapahtumista jotka laittoivat minut kyseenalaistamaan oman kykenevyyteni vanhemmuuteen, mutta joihin en nyt sen tarkkemmin mene, koska en halua muistella eilistä. Liian traumaattista.

Ulkona tuuuuuleeeeeee. Täydellinen "kääriydy peittoihin ja pysy sisällä" -päivä. Paitsi, että kohta pitää vaatettaa itsensä ja lapsi ja lähteä tuulta päin (kirjaimellisesti), on sovittuja menoja.

ps. En toteuttanut aikomustani laittaa lapsen isälle kortti, jossa kissan kokoisin kirjaimin olisi toivotettu hyvää isänpäivää. Vähän ajatus kutkutteli mieltä, mutta se olisi ollut sama kuin jos olisi napsauttanut Pandoran lippaan auki ja jäänyt tyytyväisenä odottelemaan ikävyyksiä.

Kuva ei ole väärinpäin, kissa on.

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Mitäs me lähiöihmiset

Minä oon sellainen, lähiöihminen. Joku voisi sanoa, että viihdyn lähiössä vain koska minulla ei ole kokemusta muusta (totta), mutta en usko, että kyse on pelkästään siitä. Olen niin lopen kyllästynyt lähiöiden, niissä asumisen ja niiden asukkaiden mollaamiseen. LÄHIÖSSÄ ON HYVÄ ELÄÄ. Piste. Tässä lista lähiöelämän hyvistä puolista:

-Hyvät kulkuyhteydet, julkisilla pääsee. Säästää rahaa ja luontoa. Ja aikaa.
-Halpa asuminen.Joskus lähemmäs keskustaa haikaillessani laskin, että sillä rahalla, minkä voitan kuukaudessa vuokrassa täällä asuessani, voisin pari kertaa viikossa ajaa taksilla kotiin keskustasta. Sitäpaitsi, varsinkin sitä villiä baareilua harrastaessani huomasin, että lähempänä keskustaa asuvat ajelivat taksilla kotiin ihan yhtä usein (tai useamminkin) kuin minä. Että se siitä "pääsee kävellen kaikkialle" ideologiasta.
-Palvelut lähellä. Tämä ei ehkä koske kaikkia lähiöitä, mutta minulla on 200 metrin päässä kauppakeskus, jonka yhteydestä löytyy pari ruokakauppaa, apteekki, pankki, Vapaa Valinta (kauppa josta saa mm. kaiken mitä nyt kotona tarvitsee), terveyskeskus, kirjasto, Kela, R-kioski, suutari, pizzeria/kebabmesta, vaihtuvia ulkomaalaisten pitämiä puoteja joista saa ruokatarpeita tai vähän mitä milloinkin jne. Niin ja äitiys- ja lastenneuvola on siinä vieressä myöskin. Eläinlääkäri ja uimahalli ovat ainoita mitä tänne kaipaisin lisäksi.
-Myös lähiöelämään aika olennaisesti kuuluva vuokra-asuminen on ihan huippua. Jos jokin menee rikki (jääkaappi, hella, vessanpöttö), riittää kun naputtelee yhden sähköpostin ja kohta on huoltomies oven takana tuomassa uutta rikkoutuneen tilalle tai tulossa korjaamaan vanhaa. ILMAISEKSI. Vuokrattu asunto ei myöskään sido mihinkään, voin milloin tahansa ilmoittaa muuttavani muualle, eikä tarvitse alkaa säätää talokauppojen kanssa.

Minusta on näin syksyisin ihanaa kävellä kerrostalojen lomassa iltaisin pimeällä, katsella valaistuja ikkunoita ja arvailla millaisia ihmisiä ja elämäntapoja ne kätkevät taakseen. Viehätys on nimenomaan siinä, että yksi talo sulkee sisäänsä niin monta eri tarinaa ja taustaa, samaa viehätystä ei ole rivi- ja omakotitaloissa. Niiden ohi kulkiessa näkee jo niin paljon, pihassa on tietynlainen auto, x määrä aikuisten ja x määrä lasten pyöriä, ehkä talvella pari pulkkaa tai kesällä hiekkaleluja. Se ei ole kiinnostavaa, niistä voi nopealla vilkaisulla päätellä liikaa. Sitäpaitsi, minusta omakotitaloasuminen on kamalimmillaan sellaista kuin suurissa kaupungeissa yleensä, kun ikkunasta voi aamulla seurata naapurin aamukahvin juontia ja oman tontin suurin piha-alue rajoittuu tienreunaan ja bussipysäkkiin. Kiitos ei. Kerrostalossakin on enemmän yksityisyyttä kuin monessa omakotitalossa, naapuri ei ainakaan näe sisään, vaikka perheriidat kuulisikin. Jos oma talo olisi, pitäisi lääniä löytyä myös sen verran, että surutta voisi talsia pihalle alasti arskaa ottamaan eikä kukaan pahoittaisi siitä mieltään tai voisi omasta ikkunastaan tirkistellä.

Tuosta aiemmin mainitsemastani julkisen liikenteen taloudellisuudesta ja ympäristöystävällisyydestä muuten tuli mieleen, että meikäläisen hiilijalanjälki on aina kaikkien nettitestien (tottakai ne ovat luotettavia!) mukaan huomattavan pieni, kiitos autottomuuden ja asuinneliöiden. Kun me kaksi asumme tässä tilavassa 30 neliön perheyksiössä eikä talouteen sitä autoa kuulu, ollaan siltä osin aikamoisen ympäristöystävällistä porukkaa. Tätä ympäristöystävällisyyttä tosin vähän nakertaa harrastukseni laskuvarjourheilun parissa. Tosi ekologista lennellä ylös ja hyppiä alas ja toistaa tätä uudestaan ja uudestaan, mutta onneksi en nyt hetkeen pääse sen harrastuksen pariin maapalloa tuhoamaan. Kerosiinia on silti varmaan palanut litra ja toinenkin minun vuokseni, upsis.

Voi vitsit, ihan innostuin tästä aiheesta. Olisi vielä pari juttua lisääkin tähän liittyen, mutta velvollisuudet (lapsi) kutsuvat, kuulemiin siis.

perjantai 2. marraskuuta 2012

torstai 1. marraskuuta 2012

Näin!

"Mun mielest meil on hyvä joukkue, et ihan itte ollaan ryssitty." Tämä kommentti sai hyvälle tuulelle heti aamusta. Ei hajua kuka tämän lausui, ilmeisesti oli jääkiekosta kyse, mutta koska vain puolella korvalla aamun uutisia kuuntelin niin en mene takuuseen. Moni muukin voisi ottaa tästä oppia ja myöntää, että ihan itse tuli ryssittyä, ei ollut yhteiskunnan eikä naapurin eikä laiskojen äänestäjien eikä huonon kelin syytä. Nii.

Hyvää huomenta ja päivää itse kullekin, tästä on hyvä jatkaa.