perjantai 17. lokakuuta 2014

Tapaaminen ja tirkistelyä

Tapasin eilen ihmisen, jota en ole nähnyt lähes 3 vuoteen. Vilaukselta kyllä, mutta ei ole ollut mahdollisuutta edes vaihtaa kuulumisia. Tämän kohtaamisen (joka hieman venyi) jälkeen kotiin palatessani hymyilytti. Aamullakin vielä hymyilytti. Tuntuu, kuin olisin taas löytänyt osan siitä entisestä minästäni jota olen tiedostamattani kaivannut jo pitkään. Meidän kieroutunut ja erikoinen suhteemme oli juuri niin kieroutunut edelleen, mutta niin sen kuuluukin olla. Tajusin rakastavani sitä juuri sellaisena. Teki mieli rutistaa tyyppi halaukseen ja pussata poskelle ihan vain siksi, että se ihminen oli juuri niin ärsyttävän omanlaisensa kuin aina ennenkin. Nauratti, kun tarkkailin häntä silloin kun hän ei huomannut. Siinä se nyt oli, se sama ihminen jonka takia olen repinut hiuksia päästäni, jota olen loukannutkin joskus todella paljon, joka käytöksellään joskus on tehnyt hyvinkin selväksi ettei muka ole riippuvainen kenestäkään tai minusta ainakaan, joka kuitenkin nyt omalla eleettömällä tavallaan osoitti, että olen yhä tärkeä, mutta ei ikimaailmassa voisi sitä minulle myöntää. Siellä pienen baarin alakerrassa kahdestaan istuessa tuntui, kuin olisin taas palannut kotiin. En viittaa kodilla kyseiseen paikkaan, vaikka sielläkin on tullut lukuisia iltoja vietettyä, vaan siihen tunteeseen ja tunnelmaan.
 
Minun maailmani ei ollutkaan kadonnut, se on koko ajan ollut olemassa, minä itse olen vain yrittänyt sulkea sen pois mielestäni. Yli kaksi vuotta minun maailmani on rajoittunut jopa ajatusten tasolla lähinnä kotiin ja perheeseen, ihan kuin olisin jotenkin pettänyt sitä todellisuutta ajattelemalla kodin ulkopuolisia asioita.

ps. Sain eilen lahjoituksena tuntemattomalta ihmiseltä mp3-soittimen. Mikään sattuma tosin ei ollut kyseessä, vaan eräällä facebookin palstalla kyselin josko jollain olisi ylimääräisenä, sillä omani sanoi sopimuksensa irti. Tämä tosin ei ole oleellistä, oleellista oli saamani soittimen sisältämä musiikki. Kummallista, miten tuntui lähes tirkistelyltä käydä läpi niitä biisilistoja.  Edellinen omistaja ei siis ollut tyhjentänyt muistia.  Mietin ihan tosissani hetken aikaa, että pitäisikö poistaa ne, että onko toisen henkilökohtaisten soittolistojen kuunteleminen jo melkein loukkaus toisen yksityisyyttä vastaan.

En poistanut niitä, aloin kuunnella niitä. En voi olla pohtimatta, miksi juuri joku tietty biisi on valittu sinne. Kokoinaiset levyt ovat helpommin ymmärrettäviä, ehkä juuri se artisti on sen ihmisen suosikkeja. Mutta yksittäisille biiseille on yleensä aina tarkemmat syyt. Tosin voihan se syy olla vain se, että kyseinen biisi sattuu olemaan hyvä, mutta omilta soittolistoilta ja soittimista on aina löytynyt paljon yksittäisiä biisejä, jotka tavalla tai toisella ovat minulle tärkeitä muistoja ja melkein kuin pala menneisyyttäni. Nyt minä sitten kuuntelen jonkun toisen menneisyyttä, tietämättä edes mitä ne kappaleet sille toiselle ovat merkinneet ja miksi. On se vähän tirkistelyä.
 


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti