keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Älyttömiä asioita

-Parittomien sukkien säilöminen
-Kaikki yksittäispakatut asiat, jotka on vielä lisäksi pakattu isompaan pakkaukseen (pahimmassa tapauksessa isompi pakkaus on vielä kääritty toisen samanmoisen pakkauksen kanssa tuplapakkaukseen). Vasta kymmenen kääreen avaamisen jälkeen pääsee käsiksi itse tuotteeseen ja huomaa kantaneensa kotiinsa puolet enemmän roskaa kuin itse tuotetta.




Oli mielessä tänään muitakin älyttömiä asioita. Ei ole enää.


Siivosin äsken vaatehuonetta ja sain pois heitettävää tavaraa kaksi isoa jätesäkillistä. Se on muuten älytöntä myös, kuka tuota roinaa säilöö meille? Aina valitan tätä samaa, mutta ainainen ongelma tuntuu olevan. Silti ongelmasta huolimatta olen tässä viime aikoina tehnyt mahtavia roskislöytöjä, eli lisää tavaraa pukkaa (mm. pinnatuoleja ja parvekkeelle pöytä). Ilmaista sentään. Ja kierrätettyä. Omatunto pysyy puhtaampana ainakin.


ps. Ehkä vähän niin kuin treffit tänään. Älkää kyselkö, jos en enää koskaan palaa aiheeseen niin sille on sitten syynsä. Jos palaan, niin sitten ehkä meni kaikki edes kohtuullisesti. Olen skeptinen tällaisten asioiden suhteen, ei pidä innostua liikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti