Kuin vetäisi perässään ruumista. No en ole vetänyt perässäni ruumista, mutta voin kuvitella painavan, elottoman ihmisen raahaamista yhtä raskaaksi. Silmiä kuumottaa, kuin olisivat täynnä hiekkaa. Pää särkee ja oikeastaan sattuu kaikkialle, en osaa enää paikallistaa kipua enkä tiedä ovatko kivut oikeita vai pääni sisäisiä. Oksettaa, aamuisin kävelen olohuoneeseen ja sen jälkeen makaan noin vartin lattialla, koska väsymysoksetus tuntuu kääntävän tyhjänkin vatsalukun ylösalaisin.
Itkettää. En ole itkenyt (en yleensäkään itke), mutta tekisi mieli ryömiä sängyn alle piiloon itkemään ja jäädä sinne. Olla siellä ja odottaa, että kaikki lipuu ohi ja saan levätä. Pahimpina hetkinä toivon, että lapsi vain katoaisi ja saisin hetken maata paikallaan. Älkääkä sekoittako tätä nyt masennukseen, minä en ole masentunut vaan yksinkertaisesti väsynyt. Yksikin parempi yö riittää lieventämään näitä tunteita.
Vituttaa. Vituttaa vituttaa vituttaa. Noin 80% ajasta puren hammasta niin, että leukoja pakottaa. Muuten räjähtäisin. Täällä ei ole ketään kelle purkaa tätä, lapselle ei luonnollisestikaan voi. Ärähtelen minä hänellekin, mutta yleensä ihan aiheesta ja kohtuudella, se nyt lienee aika normaalia ei-univajeisillakin.
Aloitin taas unipäiväkirjan pitämisen, tarkoituksena kartoittaa poikasen todellisia heräämisiä ja nukkumisia. Riippuen vähän siitä mikä lasketaan heräämiseksi (onko kolmen minuutin paikallaan makaaminen nukkumista, vai lasketaanko sen jälkeinen herääminen vielä kuuluvaksi edelliseen heräämiseen?) herätyksiä viime yönä oli 13 tai 17. Jos joku ihmettelee miksei nukkumaan meneminen varsinaisesti enää innosta, niin tuossa selitys. On helpompi pysyä valveilla väsymyskoomassa kuin joutua kerta toisensa perään heräämään juuri nukahdettuaan.
Antaisin vaikka pikkusormeni, jos saisin nukkua yhden yön heräämättä. Tai parilla herätyksellä edes. Eikä tuo ollut kielikuva, olisin kirjaimellisesti valmis luopumaan vaikka molemmista pikkusormistani tässä ja heti, jos varmuudella sen jälkeen saisi nukkua.
Tarvinneeko sanoa, että tänään väsyttää. Miettikää, meikän pitäisi näissä univeloissa palata koulun penkille ja harjoitteluihin potilaita hoitamaan. Joo terve vaan, en haluaisi itseni kaltaista zombia vastaamaan omasta tai vauvani terveydestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti