lauantai 29. joulukuuta 2012

Lapsuusmuistoja

Nollavaimo haastoi blogissaan lukijansa kertomaan omia lapsuusmuistojaan. Näinpä aion nyt siis tehdä. Jotakuinkin kaikki siis ovat ajalta jolloin oma kykyni painaa mieleen pitkiä tapahtumaketjuja ei ollut vielä kehittynyt, joten oikeastaan nämä ovat äitini kertomuksiin perustuvia oletuksiani siitä, mitä pienempänä olen touhunnut.

Ensimmäisen tarinan ajankohdasta en ole varma, alle kouluikäinen kuitenkin olen ollut. Oltiin veljeni (kaksoisveli) kanssa naapurissa leikkimässä, kun tämän perheen äiti tulee tarjoamaan pullaa. Minä otan iloisena omani vastaan ja ilmoitan, että veli on allerginen pullalle eikä voi syödä sitä. Naapurin rouva luulee, että veljeni oikeasti on allerginen vehnälle/maidolle/kananmunalle tms. eikä uskalla pullaa antaa. Tosiasiassa veljelläni ei tähän päivään mennessä ole minkäänlaista ruoka-aineallergiaa koskaan todettu, eli ihan höpönlöpöjä selittelin. Motiiveista en tiedä, liekö kuvittelin itse saavani tuplasti pullia jos toinen ei syö yhtään? Tämä pieni lipsahdukseni paljastui, kun naapuri oli sitten illemmalla soittanut äidilleni ja kysellyt miksei veli saa syödä pullaa. Pitikin juoruilla tuostakin asiasta.

Tästä tuli mieleeni noin ziljoona muuta "näin kaltoinkohtelin veljeäni" tarinaa. Taaperoiässä, juuri ja juuri kävelemään oppineina olin aina laittanut veljeni työntämään minua taaperokärryssä. Tästä on lukuisia kuvatodisteita, veli työntelee  hymyilevää siskoaan pitkin pihoja. En muista tästäkään itse mitään, mutta väittäisin veljeni edes jollain tasolla siitä nauttineen, kun kerran toistuvasti suostui. En kai niin pienenä ole osannut kauheasti mitään uhkailu-/lahjontakeinoja? Tosin ollessamme noin 5-vuotiaita olin lyönyt veljeä nyrkillä naamaa, seurauksena hillitön nenäverenvuoto. Veli uskalsi vasta monen päivän kuluttua kertoa, että minä löin. Olin uhkaillut niin paljon, ettei raukka uskaltanut aiemmin kannella minusta. Aina myös huijasin ja petkutin veljeä minkä kerkesin, toinen oli niin kiltti, että oli ihan pakko ottaa siitä ilo irti.

Ihan hirveä sisko olen ollut. Varmaan jäi veljelle traumat ja siksi päätyi vartijan/portsarin hommiin ja siellä nyt pääsee paikkailemaan kolhiintunutta itsetuntoaan isottelemalla muille.

ps. Voin joskus koettaa keksiä jotain kivojakin lapsuustarinoita, nämä olivat oikeastaan aika kamalia.

6 kommenttia:

  1. Eipäs kun hauskoja ! Ja todistavat, että miehet on tarkoitettu/luotu naisten käskyläisiksi ! :D
    Kiitos näistä. :)

    VastaaPoista
  2. Älyttömän hauskoja, tosin pienesti alkoi sun veli säälittää... aina siihen asti kun tajusin sen nykyisin varmaankin olevan partaa ajava aikuinen mies ;)

    VastaaPoista
  3. Hahahaha, ei voi oikein muutakun nauraa!

    VastaaPoista
  4. Kieltämättä kyllä nauratti. Olen kyllä kuulemma itse ollut ainakin lähes yhtä julma itse veljelleni. Ehkä se kuitenkin kertoo siitä rakkaudesta. ;D

    VastaaPoista
  5. :,D

    Pakko kysyä että onko teillä nykyisin minkälaiset välit veljesi kanssa? Aika kovapäinen olet kyllä ollut. Minä taas itse kuulun siihen sakkiin joka on vienyt siskolle kahvia SUIHKUUN! Eli on onnistunut pompottaan mua vaikka mihin älyttömyyksiin. Oikeesti kuka juo kahvia suihkussa? Mitäpä sitä ei rakkaidensa eteen tekisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nollavaimo: Kyllä, miehet on tarkoitettu tottelemaan naisia! Ja näin uudemman kerran kun tätä luen, niin ei nämä olleetkaan oikeastaan kamalia vaan ihan hauskoja. Sisaruksilla lienee enemmän tai vähemmän aina tapana kiusata toisiaan, harvemmin taitaa traumoja aiheuttaa kummallekaan osapuolelle.

      Lisa Love: Hyvät on välit nykyään :) Oli tuossa muutama vuosi silleen, että oltiin etäisempiä, mutta nyt varsinkin poikasen syntymän jälkeen ollaan taas lähennytty. Ja niin, mäkin mietin kuka juo kahvia suihkussa?? :D

      Poista