Läskiahdistus

Väsynyt päivä. V Ä S Y N Y T . Töissä jaksoin tsempata sen 5 vaivaista tuntia, jonka jälkeen laahasin jalkani kotiin tervehtimään syvästi loukkaantunutta kissaani, joka ei yksinolosta pahemmin perusta. Vaikka jalat ja takapuoli tuntuivat painavan miljoona kiloa, päätin napata kissan kainaloon (hihnan päähän kiinnitettynä toki) ja painua ulos. Keväinen ulkoiluyritys muuttui tramaattiseksi seikkailuksi molemmille osapuolille. Heti ulko-ovelta ulos päästyämme ryntää jostain nurkan takaa saksanpaimenkoira, kissa sekoaa ja kiipeää paniikissa takkiani pitkin olkapäälleni ja osittain naamassani kynsillään roikkuen sähisee karvat pystyssä tälle uudelle tuttavuudelle. Koiran omistaja ähisee ja koettaa pitää koiraansa jotenkin ruodussa, kun minä naama vertavuotavana ja sähisevä kissa olkapäällä luikin pois paikalta. Mahdoimme taas olla näky. Kivat taisteluarvet tuosta matkasta nyt muistona!

 Eilen oli neuvola pitkästä aikaa. Ja se paino, paino, paino. Tuli sanomista, eikä lohduttanut yhtään, kun terveydenhoitaja vielä vertasi miten "joillainhan tässä vaiheessa on tullut vasta se 2kg". Kiitos kannustuksesta, meikä on kerännyt siihen päälle vielä 6kg lisää. (Vaikka minusta se th:n mainostama 2kg kuulostaa aika pieneltä, kuitenkin ollaan jo rv24 enkä minä nyt mitenkään aivan valtava ole.) Pyhällä hengelläkö tässä pitäisi elää, ettei paino nouse? Olen aina ollut sellainen "syön mitä huvittaa ei näy missään vois syödä vähän lisää vielä" ja pysynyt hoikkana. Nyt, vaikka makea uppoaa huonosti ja perusruokavalio on mielestäni kunnossa, kertyy kiloja ihan huomaamattani. Pitäisi tsempata ja unohtaa ne loputkin herkut,en halua esimerkiksi tämän kokoista vauvaa .

Tuo painon kommentointi horjuttaa vahvasti sitä hiljalleen alkanutta hyväksyntää tätä muuttuvaa kehoani kohtaan. Entisenä (nykyisenä? ikuisena?) syömisongelmaisena ei ole helppo katsoa peiliin ja nähdä muotojen ja kurvien muuttuvan, lähinnä lisääntyvän, ja yrittää olla asiasta iloinen. Alkuraskaus oli suorastaan helvetillistä. Olisin halunnut tehdä sen mitä aina ennen kropan alkaessa ahdistaa, päästää irti kaikista itsehillinnän rippeistä ja antaa kieroutuneiden syömistottumusten ja rituaalien viedä mennessään. Juoda päivälliseksi lonkeroa ja nukkua nälän ohi, paastota ja ahmia ja oksennella. Kunnioitan sisälläni kasvavaa elämää liikaa, jotta olisin lähtenyt tuohon peliin mukaan, ja tässä on se tulos nyt. Liikaa kiloja. Koetan unohtaa ikävät sanat ja omat epäilykseni, uskoa siihen että kroppa tietää mitä tekee, sen työ on arvokasta ja minun täytyy pitää siitä huolta, se huolehtii lapsestani.